Aikuisen ihmisen suolistossa on yli kilo bakteereja ja muita pieneliöitä. Mikrobilajeja on arvioitu olevan yli 1000, ja useita niistä on vielä tunnistamatta. Nämä ovat osa niin sanottua [...]
”Olen 30-vuotias nainen ja painoindeksini on 26 eli normaalipainon rajoissa. Minulla ei ole erityisemmin ylimääräistä muualla vartalossani mutta vyötärö on täysin riistäytynyt käsistä eli [...]
Keventäminen tai keventämättä jättäminen vaikuttaa myös muihin ihmisiin, erityisesti perheeseen. Viime vuosikymmenien aikana jatkuvasti yleistyneen lasten ja nuorten liikapainon takia on syyttävä [...]
Maun ja suutuntuman lisäksi haju on tärkein aistimme ruoan nauttimisessa. Ihmistä primitiivisemmät olennot haistavat ruokaa ennen kuin maistavat sitä, päätelläkseen esim. onko se syömäkelpoista. [...]
Syöminen on äärimmäisen mukava tapa ravita kehoaan, vatsaa, lihaksia, maksaa, sydäntä, aivoja jne. Syömisestä tulee hyvä olo. Siksi syöminen lyö joskus yli. Jos pieni määrä ruokaa tuo pienen [...]
Suomalaisten eliniän odote on kasvanut koko ajan. Lapsikuolleisuus on minimissään, ja esim. ennen niin yleiset infektiot helposti taltutettavissa. Terveydenhuoltomme on huippuluokkaa ja [...]