Geeneihin sopivaa ruokaa – yksilölliset ravintosuositukset tulevaisuutta?

Ravitsemussuositukset on tarkoitettu koko väestölle ja perustuvat kattavaan, olemassa olevan tieteellisen kirjallisuuden kriittiseen arviointiin. Suositukset eivät voi näin ollen huomioida kaikkia yksilöllisiä tekijöitä, mikä nostattaa välillä kapinahenkeä suosituksia kohtaan.

”Hilma-mummi söi aina paketillisen voita päivässä ja eli 100-vuotiaaksi”, ja ” Ikinä en ole maitoa juonut ja hoikkana olen pysynyt” -tyyppisten yksilöllisten esimerkkien avulla pyritään kumoamaan koko väestön terveyden parantamiseen luodut periaatteet. Kapina on luonnollinen vastareaktio, kun oma elimistö ei allekirjoita suuren yleisön suosituksia.

Kysymys kuuluukin, voitaisiinko yksilölliseen ravitsemukseen panostaa nykytiedon valossa enemmän? Voidaanko geenien perusteella määritellä, mikä juuri sinulle ja minulle on parasta ruokaa?

Moni asia vaikuttaa painoon

Kun puhutaan lihavuuden periytyvyydestä, syntyy usein väittely siitä, ovatko kyseessä sittenkin epäterveelliset elämäntavat, joita ihmiset siirtävät lapsilleen.

Ylipaino on kuitenkin monen asian summa, joten tuntuu hassulta ajatella, ettei geeneillä olisi mitään roolia sen synnyssä. Tiedämmehän jo, että esimerkiksi mieltymyserot eri makuihin selittyvät osittain geeneillä. Esimerkiksi mieltymys makeaan periytyy, siinä, missä mieltymys suolaiseen ei.

Itä-Suomen yliopiston tekemien tutkimusten mukaan ihmisen lihavuusalttiuteen vaikuttavat henkilön genotyyppi, fenotyyppi ja metabotyyppi.

Yksilön perimää kutsutaan genotyypiksi ja se on täysin ainutlaatuinen kullakin yksilöllä.

Fenotyyppi on puolestaan se ”muoto”, joka geneettisen perimän ja ympäristön yhteisvaikutuksesta syntyy. Perimä määrittelee rajat, joissa yksilön ominaisuudet voivat muuttua, ja elinympäristö muokkaa ominaisuuksia näiden rajojen sisällä.

Metabotyyppi kertoo yksilöllisestä aineenvaihdunnasta. Näiden kolmen lisäksi ihmisen painonvaihteluun vaikuttavat kehonkoostumus, terveyden tila, ikä, vuorokausirytmi, kuukautiskierron vaihe, fyysinen aktiivisuus, mikrobisto, lääkkeet ja henkinen tila.

Ravitsemussuositukset tärkeitä riskiväestölle

Samaisten tutkimusten mukaan tätä nykyä on varmistettu jo enemmän kuin 50 geneettistä lokusta, jotka selittävät yksilöiden välistä painonvaihtelua. Olennaista kuitenkin on, että lokukset selittävät vain 1,45% painonvaihtelusta, eikä niillä todettu olevan vaikutusta esimerkiksi elämäntavoilla saavutettuihin muutoksiin painossa.

Tutkimuksissa osoitettiin, että väestötason ravitsemussuositusten noudattaminen toi sekä riskiryhmän geenejä kantaville että kantamattomille samoja tuloksia; riskiryhmän geenien kantajat saattoivat jopa pysyä hoikempina suosituksia noudattamalla kuin ne, jotka eivät kantaneet riskiryhmän geenejä.

Mikä kuitenkin hämmentävintä, ravitsemussuosituksista luistaminen ”kostautui” riskiryhmän geenien kantajien kohdalla huomattavasti enemmän kuin niillä tutkittavilla, jotka eivät kantaneet ”ylipainogeeniä”. Erittäin mielenkiintoinen tutkimustulos antaa vahvaa viitettä siitä, että ravitsemussuositusten noudattaminen on erityisen tärkeää niiden kohdalla, jotka riskiryhmän geenejä kantavat. 

Mittaamisen monet mahdollisuudet

Ani harvalla on mahdollisuutta päästä osallisiksi geenitutkimuksiin, mutta itsensä mittaaminen muulla tavoin on jo mahdollista. Maailmalla voidaan puhua jo pienoisesta ”quantify yourself” -buumista, kun ihmiset keräävät erilaisten sovellusten avulla tietoa itsestään.

Sylkinäytteensä lähettämällä saa geenidataa itsestään, ja unen laatua ja päivittäistä energiatasoaan voi mitata vielä helpommin. Monet ajattelevat, että tällainen tieto johtaa aina toimintaan kohti terveempää elämää ja parempia fyysisiä ja henkisiä suorituksia. Tiedon ajatellaan voimaannuttavan yksilöitä oman terveyden ja hyvinvoinnin suhteen.

Haasteita tulevaisuuteen

Ongelmana on kuitenkin se, että vastuu tiedon tulkitsemisesta ja hyödyntämisestä jää lopulta yksilölle itselleen. Vaikka geenikartoituksen perusteella olisikin mahdollista muokata ruokavaliosuosituksia yksilöllisempään suuntaan, kuka takaa, että muutokset toteutuvat ilman tukea?

Osa ihmisistä kapinoi jo nyt ravitsemussuosituksia kohtaan, joten mikä varmistaa, ettei yksilöllisiäkään suosituksia koettaisi hallinnan keinoksi? Näin voisi käydä varsinkin, jos suosituksia olisi vaikea niellä tai tulokset geenikartoituksesta olisivat jollain tavalla ”masentavat”.

On myös vielä melkoinen scifiskenaario, että pelkän geenikartoituksen avulla ihmiset voisivat kulkea oman suosituslappunsa kanssa lounaspaikkaan tilaamaan juuri itselle sopivaa ruokaa.

Tarvitaan vielä paljon tietoa ja ymmärrystä muun muassa geenien varianttien vaikutuksesta, keskinäisistä yhteisvaikutuksista ja vuorovaikutuksista ruokavalion komponenttien kanssa. Tarvitaan myös suurempaa tietoa yksilöiden välisistä eroista.

Ennen kaikkea tarvitaan eettisten, sosiaalisten ja taloudellisten näkökohtien huomioimista ja syvällisempää ymmärrystä. Mitä tapahtuu ruokailulle sosiaalisena tapahtumana, jos jokainen syö omiaan? Pääsisikö joku rahastamaan ilmiöllä? Lisäisikö tieto mahdollisuuksia vai rajoituksia jokapäiväisessä elämässämme?