Moni pyrkii kevyempään kuntoon ennen kesää. Terveellisten elämäntapojen lisäksi painonpudotuksessa auttaa se, että ymmärtää geenien vaikutukset.
Sekä geeneillä että terveellisillä elämäntavoilla on painonhallinnassa osuutensa.
– Se kummalla on suurempi rooli, on vaikea kysymys, eikä siihen ole yksinkertaista vastausta. Joidenkin tutkimusten mukaan geenien osuus painonhallinnassa olisi jopa 80 prosenttia, mutta tämä ei päde jokaisen kohdalla. Geeneillä on joka tapauksessa merkittävä rooli, ja on tärkeää ymmärtää, mitä geenejä painonhallinnan yhteydessä tarkoitetaan, vastaava ravitsemusterapeutti Niina Matikka Terveystalosta kertoo.
Geenit vaikuttavat sekä kehomme kykyyn käsitellä ruokaa että aivojemme toimintaan
Ei ole olemassa vain yhtä geeniä, joka vaikuttaisi painoon ja sen hallintaan. Kyseessä on monien geenien ja ominaisuuksien summa.
– On esimerkiksi geenejä, jotka määrittelevät aineenvaihdunnan toimintaa ja ruoan käsittelyä. Toiset geenit taas säätelevät syömiskäyttäytymistämme aivoissa. Palkitsemisjärjestelmä aivoissa toimii yksilöllisesti, joten osalle ruoka aiheuttaa suurempaa nautintoa kuin toisille. Määräävät geenit eivät siis liity ainoastaan kehomme fysiologiseen kykyyn käsitellä ruokaa, vaan myös aivojemme toimintaan.
On yksilöllistä, kuinka paljon geenit ohjailevat painonhallintaamme
Kivikaudella ihmisen keho pyrki saamaan mahdollisimman paljon ravintoa ja varastoimaan sitä pitkään, sillä vaarana oli jatkuvasti aliravitsemus.
– On yksilöllistä, kuinka paljon nämä kivikautiset geenit ohjailevat elimistöä vielä tänä päivänä. Esimerkiksi pariskunta saattaa syödä täysin samaa ruokaa päivittäin, jolloin heillä on sama energiansaanti, mutta sen vaikutukset elimistöön ja painoon voivat olla hyvinkin erilaiset. Syy tähän on se, että jokaisen keho vastaanottaa ja käsittelee ruokaa omalla tavallaan, Matikka kuvailee.
Kaikilla ei siis ole tasa-arvoinen asema painonhallintaan tai laihdutukseen. Harva osaa kuitenkaan ottaa huomioon geenien vaikutusta painonpudotuksessa.
LUE MYÖS: Miksi pömppövatsa ei pienene? Asiantuntijat vastaavat
– Osalle ihmisistä painonhallinta on geenien vuoksi huomattavasti haastavampaa kuin toisille ja työtä painonhallinnan eteen voi joutua tekemään enemmän. Keho voi nimittäin taistella kovastikin vastaan, kun yrittää pudottaa painoa.
Myös biologinen paino on yksilöllistä
Jokaisella meillä on myös oma biologinen painomme, mikä tarkoittaa, että osalle vaikkapa perinteisen painoindeksin mukainen lievä ylipaino on täysin normaalia. Tämä tulisi myös pitää mielessä, kun painoa lähdetään pudottamaan.
– Esimerkiksi naisten painonhallintaan asettavat uusia haasteita vaihdevuodet, jolloin ei välttämättä ole järkevääkään pyrkiä samaan painoon kuin kaksikymppisenä. On hyvä pitää mielessä geenien ja biologian asettamat rajoitteet ja pyrkiä painoon, joka on omalle keholle sopivin. Ja painoon, jota pystyy ylläpitämään arjessa ilman valtavia ponnisteluita.
Geenien vaikutusta voi ainakin osittain kumota elintavoilla
Tiedetään, että geenit ja perimä vaikuttavat painon lisäksi myös muuhun terveyteemme ja sairauksien riskiin.
– Jos omat geenit ovat painonnousuun taipuvia ja perimässä on sukurasitusta elintapasairauksiin, on painonhallintaan tärkeää kiinnittää huomiota. Osalla riskitekijät saattavat kasautua, mikä entisestään nostaa ruokavalion ja muiden elintapojen merkitystä. Jos elintavat eivät ole kunnossa, riski myös perimässä olevien elintapasairauksien puhkeamiseen on suurempi.
Lohduttavaa onkin, että koko terveytemme ei ole geenien käsissä.
– On tärkeää pitää mielessä, että elintavoilla voi kumota geenien vaikutusta. Geenit ehkä määräävät, kuinka paljon työtä painonhallinnan eteen pitää tehdä, mutta se on täysin mahdollista. Muistetaan liikunta, riittävä uni ja terveellinen ruokavalio, summaa Matikka.
LUE MYÖS: Miten laihduttaa ilman säännöllistä liikuntaa
Nainen, kiinnostaako voimaharjoittelu? Poimi personal trainerin vinkit
Yhä useampi keski-ikäinen nainen haluaa nykyään treenata voimaharjoittelua ja osa myös isojen painojen nostamista. Lähes 60 kuntosalia Suomessa pyörittävän Kuntokeskus Liikun tiloissa miesten kanssa samaa tahtia rautaa nostavat naiset ovat nykyään jo enemmän sääntö kuin...Kesä on ihmisen parasta aikaa myös liikuntaharrastuksen aloittamiseen – poimi lääkärin kesäiset liikuntavinkit
Herbalifen tuore kysely osoittaa, että kuusi kymmenestä suomalaisesta tuntee syyllisyyttä siitä, ettei harrasta liikuntaa tarpeeksi. Useimmille motivaation ja ajan puute ovat ratkaisevia tekijöitä. Lääkäri Michael Thorpin mukaan lomalla on hyvää aikaa aloittaa uusia harrastuksia ja...Vähän kaloreita, runsaasti vitamiineja! Kesän sesonkivihannes on todellinen ravinnepommi
Kesän sesonkiherkku, kukkakaali, on todellinen supervihannes! Sen lisäksi, että kukkakaali on kevyttä syötävää, se sisältää monia terveydelle hyödyllisiä ravinteita ja kasviyhdisteitä. Lue, miksi sinunkin kannattaisi lisätä kukkakaali ostoslistallesi! Täynnä ravintolaineita ja kuitua Kukkakaali on erittäin...