Näin jälkikäteen pohdittuna, olisihan sitä nyt voinut jotain hieman ravintorikkaampaakin apetta tarjota, mutta synttärithän ovat kerran vuodessa. Eikö silloin pidäkin herkutella – ja kunnolla.
Omat vanhempani ovat kertoneet minulle, että pimittivät minua makeisilta lapsena hyvin pitkään. Äitini perusteli asiaa sillä, että karkit ovat huonoksi hampaille. Kun sitten vihdoin pääsin sokerin makuun, ei siitä meinannut tulla loppua. Kun meille (melko harvoin) ostettiin kotiin herkkuja, piti olla nopea, jos meinasi päästä osingoille. Isoveljeni oli nimittäin myös kovasti herkkujen perään. Ruotsinlaivalla käydessämme rahtasin muovipussikaupalla karkkia kotiin, jota sitten mussutin pahaan oloon asti. Karkinsyönti jatkui pitkälle varhaisaikuisuuteen ja kehitin jonkinlaisen riippuvuutta muistuttavan tavan syödä jotain makeaa joka ikinen päivä.
Kun sitten tapasin nykyisen mieheni, ihmettelin hänen tapaansa ostaa herkkuja ja keksejä kotiin kaappiin. Sieltä hän sitten nappasi yhden keksin kahvin kanssa. Paketti kesti viikkokausia. Tämä oli minulle jotain ihan uutta! Halusin olla samanlainen kohtuukäyttäjä kuin hänkin. Niinpä, kun perustimme oman perheen rantautui tuo hänen tapansa myös yhteiseen kotiimme.
Meillä on, tälläkin hetkellä, keittiössä kaappi, joka sisältää vain herkkuja. Entisessä elämässäni olisin tyhjentänyt kaapin salamana, mutta vuosien saatossa olen tottunut siihen, että herkut ovat kaapissa, eikä minun tarvitse olla niitä sieltä jatkuvasti syömässä. Myös lapsemme ovat oppineet tähän. Meidän perheessämme herkutellaan, mutta toisaalta myös syödään kunnon kotiruokaa kaksi kertaa päivässä.
En tunne herkuttelusta syyllisyyttä, vaan nautin jäätelöni nykyään antaumuksella nauttien jokaisesta suupalasta. Nuorempana omatunto kolkutteli, jos söin omasta mielestäni liikaa makeaa – ja överiksihän se usein meni, kun tankkasin monta sataa grammaa irtokarkkeja yhteen menoon. Iän myötä olen huomannut, ettei liika sokeri oikein sovi minulle. Saan vatsani kipeäksi ja turvonneesksi ja myös ihoni näyttää paremmalta ilman suuria sokerimääriä. Silti nautin herkuista joka viikko, mutta kohtuudella.
Minulla ehkä suurin oivallus oli se, etteivät herkut ole jotain kiellettyä, syntistä tai väärää, jota sitten kuitenkin himoitaan hullun tavalla. Herkut tekevät synttäreistä juhlan ja kuuluvat erityisiin hetkiin ja tilaisuuksiin. Kaupan kassalta mukaan kahmaistu suklaapatukka, jonka tukee suuhunsa samalla kun raijaa ostoksia autoon ei tuota minulle kuin hetken mielihyvää. Sen sijaan tyttären kanssa sohvalla jaettu jäätelöpurkki tai vaarin antaumuksella leipoma kakku tuottavat.
Myös käsitykseni ”herkuista” on ajan myötä muuttunut. Äitini poimimat mustikat tai vadelmat, jotka sulatan pakkasesta puuron päälle ovat Herkkua isolla Hoolla. Herkut ovat hyviksiä, jotka kuuluvat elämään, tuovat arkeen pientä luksusta tai erottavat arjen juhlasta. Herkut eivät kuitenkaan vie minua, vaan voin itse päättää miten paljon ja kuinka usein herkuttelen.
Kohtuullisen herkullista tammikuuta!
Nouseeko sinunkin painosi iän myötä?
Nuorempana minun oli suhteellisen helppo ylläpitää ihannepainoa ja myös tarvittaessa pudottaa muutama kilo, mikäli siihen ilmeni tarvetta. Painoa ei tarvinnut tarkkailla jatkuvasti, päinvastoin. Tuntui, että sitä saattoi syödä melko vapaasti. Toisaalta, jos housut alkoivat kiristää...
Mitä voimme oppia teinitähdiltä?
Hymähdän vinosti, kun näen nuoren ja innokkaan sometähden tai julkkiksen julistavan, että ”Kaikki on mahdollista, kun vaan uskot ittees ja teet töitä unelmies eteen!” Hymähdyksessäni on lempeän hyväksyvää ymmärtämystä nuoruuden vimmalle ja naiiviudelle, mutta toisaalta...
Kesäksi kuntoon!
Minua on aina lähtökohtaisesti ärsyttänyt mediassa pyörivät ”Kesäksi kuntoon!” -kampanjat. Joka vuosi samat lupaukset ja toivon kipinän herättäminen, vasta talviturkeistaan kuoriutuvissa suomalaisissa. Tässäkö sitä pitäisi nyt innostua elämänmuutoksesta, kun pääsiäisen herkut siintävät ihan muutaman viikon...
