Kevyt, maukas ja edullinen! Syksyn paras lohturuoka on tässä

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Lämpimät salaatit ovat kevyitä, ravitsevia ja kukkaroystävällisiä lounasvaihtoehtoja.

Syyskuun alussa vietettävä Salaattiviikko muistuttaa, että salaatti ei ole vain kesän raikas lounas. Syksyn sesonkivihannekset, lämpimät proteiinit ja paahdetut juurekset tekevät salaatista täyttävän ja lohdullisen vaihtoehdon, joka sopii yhtä hyvin arjen kiireeseen kuin edulliseksi lounasratkaisuksi.

Muutos on havaittu myös kauppojen salaattibaareissa. Picadelin mukaan yhä useampi täydentää annostaan paahdetuilla juureksilla, falafelilla, viljoilla ja muilla lämpimillä raaka-aineilla.

Rivissä tuoreita juureksia: porkkanoita, punasipuleita, palsternakkoja ja punajuuria, vihreine varsineen.

Syksyn sesonkikasvikset, juurekset, maistuvat myös salaateissa.

“Kylminä vuodenaikoina moni turvautuu raskaampiin ruokiin, mutta salaatti voi olla yhtä hyvin lämmin, täyttävä ja lohdullinen. Lämmin salaatti yhdistää sesongin vihannekset, raikkauden ja vitamiinit, ja samalla se on helppo sekä edullinen ratkaisu arjen kiireisiin”, kertoo Picadeli Finlandin toimitusjohtaja Kaisa Väistö-Nurminen.

Kevyt ja kukkarolle ystävällinen valinta

Syksyn sesonkivihannekset tekevät salaatista paitsi maukkaan myös ympäristöystävällisen ja edullisen valinnan. Salaatti sopii hyvin myös budjettitietoiselle: annoksen hinnan voi mitoittaa omaan tarpeeseen sopivaksi, jolloin ruokaa eikä rahaa mene hukkaan.

Picadelin aiemmin julkaisema Lounashintaindeksi osoitti, että lounaan hinnat jatkavat Suomessa nousuaan. Moni etsii nyt edullisempia tapoja syödä terveellisesti, ja salaattibaari tarjoaa siihen vastauksen.

Esimerkiksi 450 gramman lounassalaatti maksaa salaattibaareissa keskimäärin vain 7,20 euroa.

Myös kotikeittiöissä kannattaa syksyllä suosia Suomessa sesongissa olevia vihanneksia, kuten kaalia, punajuurta, porkkanaa ja kurpitsaa. Ne ovat paitsi maultaan parhaimmillaan, myös edullisia ja ilmastoystävällisiä valintoja.

LUE MYÖSTiesitkö näitä 3 hyötyä varhaiskaalista?

Inspiraatiota syksyn lämpimiin salaatteihin

Täydellisen lämpimän salaatin salaisuus on makujen ja rakenteiden kontrasteissa:

  • Paahdetut juurekset tuovat pehmeyttä ja makeutta
  • Tuoreet vihreät pitävät salaatin raikkaana
  • Lämmin proteiini, kuten kana, tofu, linssit tai falafel, tekee annoksesta ruokaisan
  • Pähkinät ja siemenet lisäävät rapeutta
  • Raikkaat kastikkeet ja sitrushedelmät antavat viimeisen silauksen
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Kokeile kotona: Warm Orient Bowl

Herkullinen ja täyttävä lämmin salaatti syntyy hetkessä myös kotona.

Ainekset (1 annos):

  • 70 g lehti- ja punakaalia

  • 100 g viljasekoitusta (esim. quinoa, linssit, bulgur)

  • 80 g falafelia

  • 50 g grillattua paprikaa

  • 50 g kurkkua

  • 30 g salaattijuustoa

  • 20 g punasipulia

  • 30 g cocktailkurkkuja

  • 50 g kebab- tai valkosipulikastiketta

Valmistus:
Keitä viljat ja mausta sitruksella sekä oliiviöljyllä. Lisää kaalisuikaleet kulhon pohjalle, päälle lämpimät viljat, grillattu paprika, sipuli ja falafelit. Viimeistele juustolla, kurkuilla ja kastikkeella.

  • Simapulloja ylhäältä päin kuvattuna.

    Tällä niksillä puolitat vappujuomasi kalorit helposti

    Vappuun kuuluu herkuttelu, eikä sitä tarvitse vältellä, mutta juomiin voi huomaamatta kertyä paljon kaloreita. Siksi painonhallinnassa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti siihen, mitä lasiin kaataa. Vappuna nautitaan usein simaa, siideriä, viiniä, kuohuvaa ja joskus myös snapsit...
  • Pöydällä pinossa kolme munkkia ja simaa.

    Vappuherkut kalorivertailussa – munkeissakin isot erot

    Kohtuullinen herkuttelu sopii hyvin myös painonpudottajan vappuun. Kun tietää eri vaihtoehtojen kalorimäärät, on helpompi rakentaa omaan juhlapäivään sopiva tasapaino. Vappu tuo tullessaan kevään, piknikit, brunssit ja tietenkin herkuttelun. Moni miettii juhlapäivänä myös sitä, kuinka paljon...
  • Nainen venyttelee ikkunan edessä aamulla.

    Näin opit aamuvirkuksi – 7 toimivaa vinkkiä

    Kevät on otollinen hetki kokeilla uutta rytmiä. Pienillä muutoksilla voi saada päiviin lisää aikaa ja energiaa ja arkeen kevyemmän alun Kevät tuo mukanaan valoa, energiaa ja monelle halun tehdä arkeen pieniä mutta merkityksellisiä muutoksia.  Yksi...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest

Hyviä rasvanlähteitä; lohta, avokadoa, pähkinöitä ja öljyä.