Arkinen kävely on yksi parhaista valinnoista mielen ja aivojen hyvinvointiin.
Tuore Pennsylvania State Universityn tutkimus paljastaa, että jo kevyt kävely tai muu arkiaktiivisuus voi saada aivosi toimimaan nopeammin verrattuna niihin, jotka jäävät toistuvasti sohvan pohjalle.
Tutkimukseen osallistuneet 204 henkilöä kirjasivat päivän aikana kuusi kertaa, olivatko he liikkuneet ja kuinka paljon. Liikunta jaoteltiin kevyeksi, kohtalaiseksi ja raskaaksi aktiivisuudeksi.
Tämän jälkeen he pelasivat “aivopelejä” testatakseen muistia ja reaktionopeutta. Ne, jotka olivat olleet aktiivisia esimerkiksi kävelemällä, suoriutuivat kognitiivisista testeistä keskimäärin samalla tasolla kuin kolme–neljä vuotta nuoremmat henkilöt.

Eli toisin sanoen liikunta nuorensa tutkimukseen osallistuneiden aivoja!
Mitä tämä tarkoittaa keventäjälle?
Kävely on yksi helpoimmista tavoista tukea hyvinvointia. Et tarvitse kuntosalia, erikoislaitteita tai monimutkaista treeniohjelmaa. Jo pienet hetket liikkeessä, useamman kerran päivässä, riittävät.
Jos haluat pudottaa painoa, parantaa mielialaa, tehostaa muistia tai yksinkertaisesti voida paremmin, lisää kävely osaksi arkeasi.
Käytännön vinkkejä arkiaktiivisuuden lisäämisen
-
Vaihda hissi portaisiin aina kun mahdollista.
-
Mitä jos tapaisit ystäviä kävelytreffien merkeissä?
-
Pidä taukoja istumisesta ja huomaa, kuinka seisominen tai lyhyt kävely piristää.
-
Aseta tavoite, esimerkiksi “6000–8000 askelta” päivässä, ja lisää matkaa maltillisesti.
Kävely on yksi helpoimmista ja monipuolisimmista liikuntamuodoista, ja sen hyödyt ulottuvat paljon pidemmälle kuin pelkkään painonhallintaan.
Kävelyn muut hyödyt
Sydänterveys
Kävely vahvistaa sydäntä ja parantaa verenkiertoa. Tutkimusten mukaan jo 30 minuuttia reipasta kävelyä päivässä voi pienentää sydänsairauksien riskiä merkittävästi.

Luiden ja nivelten hyvinvointi
Koska kävely on painoa kantavaa liikuntaa, se auttaa ylläpitämään luuston vahvuutta ja ehkäisee osteoporoosia. Nivelille kävely on hellävaraisempaa kuin juoksu, mikä tekee siitä erinomaisen vaihtoehdon kaikenikäisille.
Mieliala ja stressinhallinta
Kevytkin kävely laskee stressihormoni kortisolia ja lisää hyvän olon hormonien, kuten endorfiinien ja serotoniinin, tuotantoa. Kävely luonnossa voi lisäksi alentaa verenpainetta ja rauhoittaa mieltä.
LUE MYÖS: Kaikki, mitä sinun tulee tietää kortisolista ja liikunnasta

Kävely ei paranna paitsi fyysistä kuntoa, vaan myös henkistä jaksamista.
Verensokerin hallinta
Lyhytkin kävely aterian jälkeen voi auttaa tasapainottamaan verensokeria. Tämä on erityisen hyödyllistä, jos tavoitteena on painonhallinta tai energisempi olo arjessa.
Uni ja palautuminen
Kävely on lempeää liikuntaa, joka vähentää hermoston ylivireyttä ja tukee parempaa unen laatua. Jo 20 minuutin rauhallinen kävely illalla voi auttaa rauhoittumaan ennen nukkumaanmenoa.
7 lähes huomaamatonta hyvinvointitekoa – lisää nämä arkeen ja voit paremmin
Terveellisten elämäntapojen rakentaminen ei vaadi täydellistä remonttia kerralla. Usein juuri pienet, helposti toteutettavat muutokset ovat niitä, jotka pysyvät mukana arjessa pitkään. Kun ruokailu, liikunta, uni ja stressinhallinta tuntuvat kaikki yhtä aikaa tärkeiltä, kokonaisuus voi tuntua...Lyhyempi treeni, hyvät tulokset? Tutkimus paljastaa yllättävän yhteyden
Moni kamppailee arjen aikataulujen kanssa, ja treenille jäävä aika kutistuu helposti. Uusi tutkimus kuitenkin viittaa siihen, että lyhyempi mutta tehokkaampi voimaharjoittelu voi silti tuottaa hyviä tuloksia. Jos treenille ei aina löydy tuntikausia, siitä ei kannata...Proteiinipitoinen superaamupala: Munamuffinit pelastavat kiireiset aamut
Helposti muunneltavat munamuffinit sopivat myös kiireisiin aamuihin. Ja mikä tärkeintä, ne ovat kevyitä, mutta täynnä proteiinia. Hyvä aamupala auttaa käynnistämään päivän ja pitämään energiatason tasaisena. Kun aamupalassa on riittävästi proteiinia, se auttaa pitämään nälän loitolla...