5 minuutin marjamousse – tämän kevyempää jälkiruokaa saa hakea

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Joskus tekee mieli jotain makeaa, mutta raskas jälkiruoka ei houkuttele. Tällöin tämä 5 minuutin marjamousse on täydellinen valinta.

Reseptissä on vain kolme pääraaka-ainetta; pakastemarjoja, kananmunan valkuaista ja hieman sokeria. Lopputuloksena syntyy ihanan kuohkea, raikas ja kevyt jälkiruoka, joka sopii hyvin myös painonhallintaan.

Salaisuus valkuaisessa

Moussen salaisuus piilee kananmunan valkuaisessa. Jos pakastemarjat ja sokeri vain soseutetaan, lopputuloksena on paksu smoothie.

Valkuainen kuitenkin sitoo seokseen ilmaa ja muuttaa marjasoseen pehmeäksi, samettiseksi moussek­si, jonka tilavuus voi jopa kolminkertaistua vatkauksen aikana.

TESTAA MYÖS: Terveellisempi suklaamousse syntyy raejuustosta – valmis muutamassa minuutissa

Juuri tämä tekee jälkiruoasta niin kuohkean ja houkuttelevan.

Makeuta ja muokkaa oman maun mukaan

Makeutuksen voi valita oman maun mukaan.

Sokeria voi käyttää hieman tai jättää sen kokonaan pois. Vaihtoehtoisesti moussen voi makeuttaa hunajalla, vaahterasiirapilla tai makeutusaineella.

Hunaja ja vaahterasiirappi tuovat jälkiruokaan oman tunnistettavan arominsa, joten niitä kannattaa lisätä vähitellen maistellen.

Vierekkäin kaksi purkkia. Toisessa hunajaa, toisessa sokeria.

Makeutusaineella valmistettuna kalorimäärä jää vieläkin pienemmäksi.

Marjojen lisäksi resepti toimii monilla hedelmillä. Vadelmat, mansikat ja mustikat ovat suosittuja vaihtoehtoja, mutta myös mango, persikka, päärynä tai banaani sopivat hyvin.

Pakastehedelmät ovat usein erinomainen valinta, sillä ne pakastetaan kypsinä ja täynnä makua. Lisäksi ne ovat saatavilla ympäri vuoden ja usein edullisempia kuin sesongin ulkopuolella myytävät tuoreet hedelmät.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Resepti: 5 minuutin marjamousse

Mansikkamoussejälkiruokia kulhossa. Päällä kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita.

Ainekset

  • 240 g pakastemarjoja
  • 1 kananmunan valkuainen
  • 2 rkl sokeria tai hunajaa, vaahterasiirappia tai makeutusainetta

Koristeluun (valinnainen):

  • tuoreita marjoja

Valmistus

  1. Laita pakastemarjat monitoimikoneeseen tai tehosekoittimeen.
  2. Soseuta karkeaksi.
  3. Lisää sokeri ja sekoita.
  4. Lisää kananmunan valkuainen.
  5. Vatkaa tai pyöritä monitoimikoneessa 2–3 minuuttia, kunnes mousse vaalenee ja muuttuu kuohkeaksi.
  6. Jaa neljään annoskulhoon ja tarjoile heti.

Ravintoarvot/annos

  • 45 kcal
  • Proteiini: 1 g
  • Hiilihydraatit: 10 g
  • Rasva: 0 g

Resepti: Seriouseat

    • Jäisiä mansikoita kulhossa.

      Ethän sulata pakastemarjoja näin? C-vitamiinia häviää yllättävän paljon

      Pakastemarjojen sulatustavalla on merkitystä paitsi maun, myös vitamiinien kannalta. Moni nostaa pakastemarjat yöksi jääkaappiin sulamaan, mutta ravintoaineiden säilymisen kannalta tuttu sulatustapa ei välttämättä ole se kaikkein paras vaihtoehto. Martat suosittelee sulattamaan pakastemarjat nopeasti, jotta C-vitamiinia...
    • Nauriita.

      5 syytä ottaa nauris lautaselle – aliarvostettu kotimainen juures yllättää

      Ennen perunan yleistymistä nauris kuului suomalaisten perusruokiin. Tämä vähäenerginen ja runsaasti C-vitamiinia sisältävä juures ansaitsee paikkansa myös tämän päivän ruokapöydässä. Porkkana raasteeksi, peruna kattilaan ja punajuuri uuniin. Vaikka kotimaiset juurekset kuuluisivatkin ruokavalioosi, nauris jää helposti...
    • Nainen tekemässä vatsalihaksia matolla. Polkupyörärutistus.

      Mikä on tehokkain vatsalihasliike? Vertailun voittaja onnistuu helposti kotona

      Tuttu kotiliike laittaa sekä suoran että vinot vatsalihakset kunnolla töihin. Vatsalihastreeni tarkoittaa monelle rutistuksia tai lankussa pysymistä. Jos kuitenkin kaipaat niiden rinnalle vaihtelua, kannattaa kokeilla polkupyörärutistusta. Siinä ylävartalon kierto yhdistyy jalkojen vuorottaiseen ojentamiseen, jolloin vatsalihakset...

    Kirjoita haku ja paina Enteriä

    Pin It on Pinterest

    Ruskeita ja valkoisia kananmunia rivissä.Kaksi lasillista marjasmoothieta. Päällä mansikoita ja mustikoita.
    Kävele itsesi kuntoon!Tutustumistarjous 19,90 € – aloita nyt