Merja Hytönen
- 46-vuotias juankoskelainen
- ammatiltaan insinööri
- painoi aiemmin 76 kg, nyt 63 kg
Merja on ollut koko ikänsä liikunnallinen mutta toteaa ettei liikunta yksinään auta painoon vaan on katsottava mitä syö. ”Nyt minulla on menossa ”itselle elämisaika” sillä kaksi vuotta sitten päätin alkaa kohdella itseäni paremmin ja tulla vanhaksi hyväkuntoisena ja ilman vaivoja. Olen lisännyt liikuntaa aloittamalla juoksun ja pyöräilyn. Tänä syksynä osallistuin elämäni ensimmäiseen juoksutapahtumaan. Olen ottanut käsityöajasta lisää aikaa liikunnalle, siitä hyötyy sekä henkinen että fyysinen puoli”, hän kertoo.
Nyt Merja opettelee ihannepainossaan pysymistä, painon pudottamisen hän jo osaa. Nollailussa on suurena apuna päiväkirja josta hän konkreettisesti näkee kaiken kaloreina ja oppii hahmottamaan eri ruoka-aineiden energiamäärät. Vaikka Merja on ollut viikonloput ilman päiväkirjaa, paino on pysynyt samana. ”Juhlat juhlitaan, siihen ei tämä homma kaadu. Enemmän on merkitystä sillä mitä tekee arkena. Haasteellisinta minulle on ollut tunnesyöminen, sitä on ollut vaikea hallita. Joskus kun tulee pistämätön mieliteko niin sitten vaan merkitsen sen päiväkirjaan ja yritän korjata tilannetta seuraavana päivänä. Olen hillinnyt herkuttelua mutta pieni syöpöttely kuuluu asiaan. Kaikki lähtee siitä että on raadollisen rehellinen päiväkirjamerkinnöissä, itseään ei kannata huijata”, hän kertoo.
Ruokavalion suhteen Merja on muuttanut lähinnä annoskokoja ja ottanut käyttöön uusia ruoka-aineita. Uudet ruokaohjeet virkistävät ja antavat pontta ruoanlaittoon. Merja kertoo ennen palkinneensa itseään suklaalla mutta keventämiseen ryhdyttyään hemmottelu on tapahtunut esimerkiksi uudella hajuvedellä tai urheiluvälineillä ja – vaatteilla. ”Painon tarkkailua ei saa unohtaa, se on pidettävä takaraivossa sillä asia ei pysy kunnossa ilman huomioimista. Sama juttu liikunnan kanssa. Jos huomaa muutoksia, on palattava heti ruotuun, muuten on edessä isompi urakka”, hän sanoo.
Merjaa motivoi eniten oma hyvä olo ja urheilussa edistyminen. Se kun jaksaa harjoitella enemmän ja kolmen tunnin pyörälenkin jälkeenkin on vielä ihan normaali, hyvä olo. ”Muita ihmisiä varten ei kannata laihduttaa, ei maailmalta saa kiitosta. Motivaation täytyy lähteä itsestä”, Merja neuvoo.
Merjan vinkit
- Kevennys ei saa olla kärsimystä – muuten vaan odottaa sen loppumista
- On löydettävä oma systeemi siihen miten pärjää painon kanssa ja myös päivitettävä sitä jatkuvasti
- Oikean tavoitteen asettaminen ja aikatauluttamisen merkitys – ei liian suuria tavoitteita