Älä unohda treenin tärkeää osa-aluetta – näin lihas kasvaa tehokkaammin

Yksi onnistuneen treenin osa-alue on palautuminen. Palautuminen ehkäisee vammoja ja maksimoi treenin tulokset. Palautuminen on tehokasta, kun muistat muutaman tärkeän vinkin.

Verryttele ja venyttele

Liikuntasuoritus kannattaa lopettaa loppuverryttelyyn ja sen jälkeen rauhalliseen venyttelyyn, vaikka mieli tekisikin porhaltaa pukuhuoneeseen ja suihkuun. Loppuverryttelyksi sopii esimerkiksi 10 minuutin rauhallinen kävely juoksumatolla. Venyttelyssä taas kannattaa käydä lyhyesti isot lihasryhmät läpi.

Syö

Treenin jälkeen on tärkeää syödä tai juoda jotain proteiinipitoista, jotta lihaskasvu maksimoituisi. Palautusjuomaksi heti treenin jälkeen sopii varsinaisten palautusjuomien lisäksi esimerkiksi maito. Kunnon ateria, joka sisältää sekä proteiinia että hiilihydraatteja, kannattaa nauttia viimeistään tunnin kuluttua treenaamisesta. Ennen harjoitusta ruokailu kannattaa pitää kevyenä.

Nuku

Riittämättömät yöunet vaikuttavat negatiivisesti palautumiseen. Huolehdi, että ehdit nukkua öisin riittävästi myös arkena, et vain viikonloppuisin. Jos treenaaminen ei luista lainkaan ja unikaan ei kunnolla tule, kokeile pitää viikon tauko liikunnasta. Muista levätä ja pitää taukoa myös, jos olet sairaana.

Lähteet: Men’s Fitness, Foxnews

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest