Tee testi vastaamalla kuuteen kysymykseen ja selvitä oma laihduttajatyyppisi.
Painonhallinnassa se, mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Jollekin säännöllinen ateriarytmi on avain, kun taas toiselle tärkeintä on oppia tunnistamaan, milloin syö tunteisiin eikä nälkään.
Tee testi vastaamalla kuuteen kysymykseen ja selvitä, mikä laihduttajatyyppi olet ja millainen lähestymistapa sopii juuri sinulle.
Testin kysymykset
1. Miten yleensä aloitat laihduttamisen?
A) Karsin ruoan määrän selvästi ja syön mahdollisimman vähän päivän aikana
B) Yritän syödä terveellisesti, mutta stressi saa minut lipsumaan
C) Aloitan innolla, mutta arki on epäsäännöllistä eikä mikään rutiini tahdo pitää
D) Rauhallisesti. Teen pieniä muutoksia kerrallaan
2. Miltä olo tuntuu iltaisin?
A) Nälkäinen ja uupunut, sillä päivä on kulunut syömättä riittävästi
B) Helpottunut tai ahdistunut tilanteen mukaan. Illalla tulee helposti syötyä enemmän
C) Vaihtelee täysin päivästä toiseen
D) Tasainen. Ilta sujuu yleensä hyvin
3. Mitä tapahtuu, kun olet stressaantunut?
A) En jaksa ajatella ruokaa. Unohdan syödä tai syön todella vähän
B) Hakeudun helposti herkuille tai lohdutusruoalle
C) Arkirutiinit hajoavat ja syöminen menee sekaisin
D) Stressaan välillä, mutta se ei juurikaan vaikuta syömiseeni
4. Oletko yrittänyt laihduttaa useamman kerran?
A) Kyllä! Paino lähtee ensin, mutta palaa aina takaisin
B) Kyllä! Jaksan hyvin kunnes jokin laukaisee ahmimisen tai retkahduksen
C) Kyllä, aloitan monta kertaa, mutta suunnitelmat eivät koskaan kestä pitkään
D) Olen onnistunut melko hyvin tai en ole tarvinnut laihduttaa
5. Millainen on tyypillinen aamupalasi?
A) Pieni tai ei mitään Yritän säästää kaloreita aamuun
B) Vaihtelee tunnelman mukaan
C) Ei säännöllistä aamupalaa lainkaan
D) Säännöllinen ja ravitseva. Aamupala kuuluu rutiiniin
6. Miten kuvailisit suhdettasi ruokaan?
A) Ruoka on asia, jota pitää kontrolloida
B) Ruoka on lohdutus, palkinto tai stressinpurku
C) Ruoka on käytännön asia, johon ei tule kiinnitettyä tarpeeksi huomiota
D) Ruoka on nautinto ja osa elämää. Suhde on tasapainoinen

Laske tuloksesi
Eniten A-vastauksia → Säästöliekeillä kulkija
Eniten B-vastauksia → Stressisyöjä
Eniten C-vastauksia → Epätasapainossa olija
Eniten D-vastauksia → Tasapainoinen tietäjä
Testin tulokset
Säästöliekeillä kulkija
Yrität laihduttaa syömällä mahdollisimman vähän, ja se on juuri se, mikä vaikeuttaa tuloksia. Kun keho saa liian vähän energiaa, se sopeutuu pärjäämään vähemmällä. Aineenvaihdunta hidastuu, energiankulutus laskee ja paino pysähtyy, vaikka söisit kuinka vähän.
Ravitsemusterapeutit kutsuvat tätä säästöliekkitilaksi. Keho ei polta rasvaa tehokkaammin, vaan alkaa vastustaa painonlaskua.
Lisäksi ankara rajoittaminen johtaa usein siihen, että illalla on niin nälkä, että syömistä on vaikea hallita.
Mitä kannattaa tehdä:
- Syö neljä tai viisi ateriaa päivässä nälän tasaamiseksi.
- Lisää proteiinia jokaiselle aterialle. Se pitää kylläisenä pidempään.
- Unohda kaloreiden laskeminen ja keskity ruoan laatuun ja säännöllisyyteen.

Stressisyöjä
Sinulla on hyvä tahto ja tiedät mitä pitäisi tehdä, mutta stressi, väsymys tai tunnetilat ajavat sinut helposti herkuille. Kyse ei ole itsekurin puutteesta, vaan siitä, että aivot etsivät nopeaa helpotusta vaikeaan hetkeen, ja ruoka toimii siihen tehokkaasti.
Tunnesyöminen on yleistä. Erityisesti illat ja viikonloput ovat tyypillisiä tilanteita, joissa mieliteot voimistuvat. Pelkkä tahdonvoima ei riitä, kun taustalla on hormonaalinen ja psykologinen reaktio stressiin.
Mitä kannattaa tehdä:
- Tunnista, mitkä tilanteet tai tunteet johtavat tunnesyömiseen.
- Pidä kotona saatavilla terveellisiä välipaloja, jotta pahin nälkä ei yllätä.
- Riittävä uni on tärkeämpää kuin moni arvaakaan. Univaje lisää suoraan ruokahalua ja makeanhimoa.
Epätasapainossa olija
Motivaatiota riittää, mutta haasteena on epäsäännöllisyys. Rutiinit hajoavat helposti ja keho ei tiedä, mitä odottaa. Kun ateriarytmi on hajallaan, nälkä ja kylläisyys menevat sekaisin ja energiataso heittelee.
Keho toimii parhaiten rytmissä. Kun syöminen on epäsäännöllistä, se tekee painonhallinnasta vaikeaa ihan fysiologisista syistä.

Ei ole olemassa ihmistä, joka ei aika ajoin kärsisi motivaation puutteesta.
Mitä kannattaa tehdä:
- Rakenna ensin yksi pysyvä rutiini, esimerkiksi säännöllinen aamupala joka aamu.
- Suunnittele viikon ateriat etukäteen edes löyhästi. Se vähentää impulsiivisia valintoja.
- Älä tavoittele täydellisyyttä! Yksi epäonnistunut päivä ei tarkoita, että kaikki on pilalla.
Tasapainoinen tietäjä
Sinulla on jo hyvä pohja! Syöminen on säännöllistä, suhde ruokaan on terve ja arki sujuu ilman suuria draamoja. Se on enemmän kuin monella.
Jos haluat vielä hioa tuloksia, kannattaa keskittyä pieniin yksityiskohtiin, kuten ruoan laatuun, unen määrään ja siihen, liikkuuko arjessa riittävästi. Suuria mullistuksia ei tarvita.
Mitä kannattaa tehdä:
- Kiinnitä huomiota ruoan laatuun. Kasviksia, proteiinia ja hyviä rasvoja joka aterialla.
- Pidä lihaskuntoharjoittelu mukana arjessa, sillä se tukee aineenvaihduntaa pitkällä tähtäimellä.
- Muista palautuminen. Lepo ja uni ovat yhtä tärkeitä kuin ruokavalio ja liikunta.
TESTAA MYÖS: Näin monta kyykkyä sinun pitäisi jaksaa tehdä – yllätkö oman ikäsi tavoitteeseen?
Mikä laihduttajatyyppi olet? Tee testi ja löydä sinulle sopiva tapa onnistua
Tee testi vastaamalla kuuteen kysymykseen ja selvitä oma laihduttajatyyppisi. Painonhallinnassa se, mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Jollekin säännöllinen ateriarytmi on avain, kun taas toiselle tärkeintä on oppia tunnistamaan, milloin syö tunteisiin eikä nälkään....Tämä on terveellisin vihannes – silti se jää monelta ostamatta
Parsakaali, pinaatti ja lehtikaali tunnetaan terveellisinä valintoina, mutta tiesitkö, että yksi vähemmän tunnettu vihannes nousi ravintoainetiheydessä jopa niiden ohi? Yhdysvaltain tautikeskus CDC on julkaissut listauksen niin sanotuista ravintoainetiheistä kasviksista. Ravintoainetiheydellä tarkoitetaan sitä, kuinka paljon vitamiineja,...7 yllättävää tapaa huijata aivojasi syömään paremmin
Näillä nikseillä voit tehdä terveellisemmistä valinnoista helpompia ilman tiukkaa itsekuria. Syöminen ei perustu pelkästään nälkään. Tutkimusten mukaan aivomme tekevät jatkuvasti tiedostamattomia päätöksiä sen perusteella, miltä ruoka näyttää, tuoksuu, kuulostaa tai miten se on tarjolla. Kun...
Mikä laihduttajatyyppi olet? Tee testi ja löydä sinulle sopiva tapa onnistua
Tee testi vastaamalla kuuteen kysymykseen ja selvitä oma laihduttajatyyppisi. Painonhallinnassa se, mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Jollekin säännöllinen ateriarytmi on avain, kun taas toiselle tärkeintä on oppia tunnistamaan, milloin syö tunteisiin eikä nälkään....Tämä on terveellisin vihannes – silti se jää monelta ostamatta
Parsakaali, pinaatti ja lehtikaali tunnetaan terveellisinä valintoina, mutta tiesitkö, että yksi vähemmän tunnettu vihannes nousi ravintoainetiheydessä jopa niiden ohi? Yhdysvaltain tautikeskus CDC on julkaissut listauksen niin sanotuista ravintoainetiheistä kasviksista. Ravintoainetiheydellä tarkoitetaan sitä, kuinka paljon vitamiineja,...7 yllättävää tapaa huijata aivojasi syömään paremmin
Näillä nikseillä voit tehdä terveellisemmistä valinnoista helpompia ilman tiukkaa itsekuria. Syöminen ei perustu pelkästään nälkään. Tutkimusten mukaan aivomme tekevät jatkuvasti tiedostamattomia päätöksiä sen perusteella, miltä ruoka näyttää, tuoksuu, kuulostaa tai miten se on tarjolla. Kun...



