Kaisa Kallio ja Jenna Filppula
- Jenna on 22-vuotias lastenhoitaja Alahärmästä
- Kaisa on espoolainen 29-vuotias salkunhoitaja
- Jenna on laihtunut 2,5 vuodessa 58 kiloa.
- Kaisa on laihtunut puolessa vuodessa 15 kiloa.
”Otan nyt vain yhden suklaapalan, kuten kaikki muutkin. Kun menen kotiin, voin syödä lisää. Vaikka koko levyn”, ajatteli Kaisa Kallio kyläpaikan tarjoilujen äärellä. ”Koko ajan piti taas olla varpaillaan ja odottaa, mistä tulee mitäkin kommenttia. Tänään ei ihme kyllä kuulunut mitään. Ehkä voin ottaa vähän jäätelöä, kun pääsen kotiin. Mitäpä muutakaan”, ajatteli Jenna Filppula koulupäivän päätyttyä.
Keväällä 2013 Kaisa päätti kotonaan Espoossa: nyt riittää, haluan voida paremmin. Samaan aikaan Jenna tuskaili toisella puolella Suomea Alahärmässä: tämän pitää muuttua, minun pitää muuttua. Vuotta myöhemmin Jenna katsoo tamperelaisen kahvilan kakunpaloja, siellä ne ovat vitriinin takana kirkkaan lampun valaisemina. ”Taas voi harjoittaa vähän itsekuria”, hän sanoo. Se on vähän kuin sisäpiirin vitsi. Vieressä jonottavaa Kaisaa naurattaa. Tilataan teetä ja kahvia, ei muuta. Sitten Kaisa ja Jenna kertovat, muuttuiko kaikki.
Opettaja ehdotti laihdutuskerhoa
”Taisin oppia jo lapsena, että herkuista tulee ainakin hetkellisesti hyvä olo. Olin ujo ja itseluottamukseni oli huono. Ajattelin, etten koskaan voisi olla hoikka ja kaunis – sellainen kuin muut lapset mielestäni olivat”, Kaisa pohtii.
”Minäkin olin lapsena ylipainoinen. Liikuntatunneilla minut valittiin viimeisenä joukkueeseen. Muistan sen tunteen, kun kaverit vähenivät sivuilta ja lopulta seisoin siinä yksin. Kun olin 11-vuotias, opettaja ehdotti, että perustaisimme hänen kanssaan laihdutusryhmän. Oikeasti, olin vasta 11-vuotias!” Jenna muistelee.
Arasta Kaisasta kasvoi määrätietoinen uraihminen. Työpäivän jatkaminen kotona oli luonnollista, mutta vielä paremmin ylityöt sujuivat Ben&Jerry’s-jäätelöpurkin kanssa. Jenna mietti, mitä pienellä paikkakunnalla voisi töiden jälkeen tehdä. Syödä, tuli mieleen ensimmäisenä, aina. Pulleista lapsista varttui aikuisia, jotka eivät kovin mielellään katsoneet peiliin. ”Voin ehkä ymmärtää alkoholisteja, jotka miettivät jatkuvasti pulloon tarttumista. Tuntuu pahalta, että herkut olivat niin pitkään todella hallitseva osa elämääni. Pitkin päivää tuli mietittyä, mitä hyvää voisin syödä illalla kotona”, Kaisa ajattelee.
Helvetin onnellinen, hetken
”Ylioppilaskeväänä pudotin painoa pelkällä ruokavaliolla 17 kiloa. Osa kiloista tuli kuitenkin nopeasti takaisin, koska en vaivautunut tekemään kokonaisvaltaista elämäntapamuutosta”, Kaisa kertoo. ”Minä lähdin saman ikäisenä Espanjaan au pairiksi ja sanoin vanhemmilleni, että kun palaan, olen puolet pienempi”, Jenna muistelee. Espanjassa oli 40 astetta lämmintä. Jenna oli kaukana kotoa. Heti seuraavana päivänä hän lähti lenkille, käveli ulos ovesta. Nyt se tapahtuisi. ”Hengästytti ja kengät hiersivät. En välittänyt. Kävelin tunnin ja sen jälkeen pulahdin uima-altaaseen. Urheilun jälkeen oli väsynyt, mutta helvetin onnellinen olo. Endorfiinit jylläsivät kropassa. Sitä tunnetta halusi itselleen lisää”, hän kertoo ajatelleensa
”Ruokailut muuttuivat säännöllisiksi, opin pärjäämään niin. Kun palasin yhdeksän kuukauden kuluttua Suomeen, olin laihtunut 30 kiloa”, Jenna sanoo. ”Ihan käsittämätön saavutus”, Kaisa kehuu. ”Kyllä”, Jenna myöntää, ”mutta kotona suhde liikuntaan muuttui pakonomaiseksi. Samat vanhat herkut ja tottumukset huutelivat kutsuvasti, vaikka samalla tiesin, kuinka hyvä olo liikunnasta tulee. Se oli ristiriitaista, yritin unohtaa herkkujen kutsun liikkumalla. Pahimmillaan liikuin 16 tuntia viikossa, eli siinä ei ollut mitään järkeä. Söin aika niukasti, sillä en halunnut lihoa takaisin. Paino jatkoi putoamistaan, mutta laihtumisesta oli tullut pakko.”
Kehtaanko kertoa painoni?
Huima painonpudotus, kehuivat tutut Jennaa. Hivelihän se. Mutta ylimääräisiä kiloja oli yhä reilusti. Eikä suhde ruokaan ja liikuntaan tuntunut luontevalta. Liikaa tai liian vähän, kumpaakin, jompaakumpaa, äärimmäisyydestä toiseen. ”Tajusin, etten pärjää laihtumiseni kanssa yksin. Selasin nettiä ja näin mainoksen nettivalmennuksesta. Toivoin, että sitä kautta löytyisi personal trainer, jolta saisin toimivat ohjeet treenaamiseen ja syömiseen. Yhtenä yönä näin unta, jossa treenasin personal trainerin kanssa. Hän oli tosi vihainen minulle ja huusi, että ’vittu Jenna, mikset ole tehnyt itsellesi mitään?’ Säikähdin unta niin paljon, että heräsin. Saman tien keskellä yötä lähetin sähköpostin: ’Hei! Haluaisin mukaan PT-valmennukseen.'”, Jenna kertoo.
Tämä elämä ei ole terveellistä, mutta ensi maanantaina aloitan muutoksen, ihan heti aamusta, siihen asti annan mennä, mietti Kaisa samaan aikaan. Jos olisi oma personal trainer, tuli mieleen, taas. ”Ajatus oli jo pitkään tuntunut houkuttelevalta. Toisaalta tiesin, ettei painon pudottaminen ole mitään rakettitiedettä, osaan omin päin. Tuntui vaikealta perustella itselleen, miksi lähtisin mukaan kalliilta tuntuvaan valmennukseen”, hän muistelee.
”Eniten etukäteen kauhistutti, että pitäisi kertoa jollekin ihmiselle oma pituus ja paino sekä se, miten syön. Mietin, kehtaanko kertoa syöneeni viisi karjalanpiirakkaa. Vai pitäisikö sittenkin narrata, että vain kaksi”, Jenna sanoo. ”Ennen valmennukseen pääsemistä piti täyttää taustatietolomake, johon pyydettiin merkitsemään muun muassa ruokapäiväkirja kolmen päivän ajalta. Täytyy tunnustaa, että valitsin kyllä tarkkaan, mitkä kolme päivää raportoin”, vastaa Kaisa. Oli kevät 2013. Molemmat palauttivat ruokapäiväkirjansa, eivätkä huijanneet yhdessäkään kohdassa.
Syö näin, liiku näin
Pukuhuoneessa keskusteltiin fitnesskisoista, kaikki näyttivät upeilta. Kaisa oli menossa tapaamaan personal traineriaan ensimmäistä kertaa. Ahdisti. Jännitti. Onko tämä sittenkään oikea paikka minulle? Kaisa katseli ympärilleen. Sitten valmentaja saapui. ”Personal trainerini osoittautui vaativaksi, mutta rohkaisevaksi kehonrakentajamieheksi. Hän lupasi, että jos noudatan ohjeita tarkasti, tuloksia tulee. Totesin, että minuun voi luottaa. Kun päätän sitoutua ja ryhtyä johonkin, teen sen aina 110-prosenttisesti loppuun asti”, hän kuvailee. Herkuista luopumiseen liittyvä surutyö oli tehty jo edellisellä viikolla, talvilomalla Madeiralla. Se ei ollut kevyt viikko. ”Oma personal trainerini oli onneksi nainen. Ei jännittänyt niin paljon. Alku tuntui helpolta. Oli ohjelma: kun syöt näin ja liikut tämän verran, niin lopun ajan voit tehdä mitä tahansa”, Jenna sanoo.
Ota nyt yksi pulla
En tule enää lounaalle, olen aloittanut sellaisen valmennuksen ja elämäntapamuutoksen, kertoi Kaisa työkavereilleen. Sitten hän käveli taukotilaan ja avasi rasian, jonka sisältö oli tarkkaan punnittu. Sitten hän söi. ”Töissä kaikki ottivat tilanteen ihan hyvin. Joidenkin tuttujen säälittely ärsytti: Eikö nyt yhtään harmita, kun et voi syödä pullaa? Tekee varmasti mieli? Ota nyt. Tuntuu turhauttavalta ja kiusalliselta joutua perustelemaan omia valintojaan muille. En voi kutsua tätä elämäntapaa itseni kiduttamiseksi, kun oikeasti voin paremmin kuin koskaan aiemmin”, kertoo Kaisa
Omia eväitään söi myös Jenna. Päiväkodin taukotilan pullat jäivät kromehtimatta. Oikeastaan uusi ruokavalio tuntui ihan hyvältä, maistuikin. Ainakin se tuotti tulosta. ”Se, että muutos alkoi näkyä niin nopeasti, sai jatkamaan. Kiloja tippui ja senttejä lähti. Ensimmäisen kuukauden aikana laihduin kahdeksan kiloa ja ryhtini parantui huimasti. Entisistä herkuista ajattelin niin, että vielä jonain päivänä osaan hallita syömistäni. Silloin pystyn ottamaan keksin, eikä tarvitse syödä koko pakettia”, hän sanoo.
”Tää etenee niin hyvin!”
Viime heinäkuussa Kaisa seisoi kuntosalin aulassa Tampereella ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Oli ensimmäinen pesonal trainer -valmennettavien yhteinen treenipäivä. Hämmennytti. Mitä nyt tapahtuu? Missä on pukkari? Mihin mennään? ”Tunnistin sinut heti. Olin lukenut juttujasi Facebookissa valmennusporukkamme omassa ryhmässä ja tiesin jo etukäteen, että sinun täytyy olla tosi hyvä tyyppi. Siksi tulin moikkaamaan”, Kaisa sanoo. ”Hyvä, että tulit. Meillä synkkasi välittömästi. Molemmilla on takana sama elämänmuutos, se yhdistää yllättävän paljon”, Jenna vastaa.
Puolikkaat sanat riittävät, jos toinen ymmärtää, Kaisa ja Jenna ajattelevat. Sitä tunnetta, että pelistä katsovalla itsellä on itsevarma ryhti ja uusi ilme silmissä, ei voi selittää kaikille. Mutta sen haluaa jakaa. Kuten senkin, että kaikki päivät eivät ole hyviä. ”Harmi, että asumme ihan eri puolilla Suomea. Muuten tulisi varmasti treenattua paljon yhdessä. Onneksi ovat yhteiset treenipäivät ja Facebookin ryhmä”, Kaisa harmittelee. ”Ryhmä on kyllä ihana. Postasin sinne ensimmäisen kuukauden jälkeen muutoskuvan itsestäni: ’vitsi, että olen onnellinen, neljä viikkoa takana ja tässä tulos’. Heti tuli mielettömästi kehuja: ’hyvin näyttää toimivan’, ’Tää etenee Jenna niin hyvin!’”, hän hehkuttaa.
Jos Alahärmästä ajaa Espooseen 80 kilometrin tuntivauhtia, 415 kilometriä taittuu reilussa viidessä tunnissa. Netissä riittää yksi klikkaus. Sitten toinen on kuulolla.
Huomenna takaisin ruotuun
”Kun syö purkin jäätelöä, niin maistuuhan se ihanalta ja hetken on hauskaa. Sitten tulee tunne, että ei tästä tule hyvä olo pidemmän päälle. Kaisalle uskallan laittaa viestin, että vitsit, näin pääsi käymään. Saman tien tulee vastaus: ’ei se mitään, mutta huomenna takaisin ruotuun’. Tiedän, että Kaisa todella tarkoittaa, mitä sanoo”, Jenna sanoo. Hän pohtii, että joku muu voisi kuitata lipsahduksen sanomalla, ettei maailma yhdestä herkusta kaadu, anna mennä vain. Se kuitenkin tuntuu väärältä: ”Sellaiset sanat eivät tue. Ja mahtaako toinen vain toivoa, että retkahdan? Ystävä tukee, mutta käskee skarppaamaan.” Kaisa yhtyy: ”Todellakin tsemppaamme Jennan kanssa toisiamme. Vaikka treenaisi yksin, ei tunnu siltä, että olisi yksin.”
”Suvantovaiheitakin on ollut. Kerran join viiniä ja tuli kamala morkkis. Laitoin valmentajalle viestiä, että näin kävi. Vastaus tuli heti: ’mitä olet mennyt tekemään!?’ Jenna sanoo. ”Jos kaipaa päähän taputtelua, sitä pitää hakea jostain ihan muualta kuin meidän valmentajiltamme. On vain hyvä, että valmentajat ovat tiukkoja. Selkeiden ohjeiden noudattaminen on tuntunut helpolta. No, pikkujouluissa minäkin join kolme lasia viiniä. Siitä en kyllä valmentajalle erikseen kertonut. Mutta se olikin harkittu poikkeus ruokavaliossa. Päätin jo etukäteen juhlia hyvällä omallatunnolla”, Kaisa kertoo.
Näytätpä kauniilta, sanoo mies
Joka sunnuntai Jenna paistaa seuraavalla viikolla syömänsä kalat ja kanat. Osan purkeista hän panee pakkaseen odottamaan, osan jääkaappiin. ”Illalla laitan työpäivän ruuat valmiiksi, puntarin kautta kaikki. Joku saattaa ajatella, että tällainen on kauhean työlästä tai tylsää. No joo, onhan tosi tylsää syödä oikein ja voida hyvin… Kun olin viime kesänä kavereiden kanssa festareilla, kaverit muistuttivat aina: nyt mennään hotellille, Jennan on syötävä. Siellä sitten söin, kun kaverit joivat kaljaa. On hienoa, että he kunnioittavat nykyistä elämäntapaani”, hän sanoo mielissään. Kaisan kokemus on samanlainen: ”Tukea todella tarvitaan. Mieheni on onneksi koko ajan ollut täysillä mukana. Hän teki jääkaapin ovessa olevan ruokavaliolistani mukaan minulle eväät töihin ja huolehti koirasta, kun aluksi treenasin 11 kertaa viikossa. Ja kehuu edelleen vähintään kerran päivässä, kuinka kauniilta näytän.”
Enää ei hävetä
Joskus Kaisa klikkaa auki vanhoja valokuvia. Aika usein Jenna ostaa itselleen uusia vaatteita. Elämäntapamuutoksesta on kulunut vuosi. ”Kuvissani näkyy ihminen, joka yrittää olla positiivinen, mutta ei jaksa huolehtia itsestään. Muut eivät ehkä huomaa muutosta niin selvästi, mutta itse muistan tyytymättömän ja ulkomuotoaan häpeävän olon”, Kaisa sanoo.
”Tuntuu ihan uskomattomalta mennä vaatekauppaan ja valita vaatteita, joista tykkää. Ennen joutui ottamaan sen vaatteen, joka sattui mahtumaan päälle. Nykyään uskallan myös kohdata uusia ihmisiä. Ei tarvitse pelätä, että he tuomitsevat minut ulkonäköni perusteella, vaan voin olla oma itseni, mitään häpeilemättä. Itseluottamukseni on parantunut täysin”, sanoo Jenna, ja saa vastakaikua Kaisalta: ”Tunnistan tuon. Kun salilta lähtee kotiin, olo on aina henkisesti vahva, itsevarma ja onnellinen.” Jenna lisää: ”Vähän aikaa sitten kävin verikokeissa ja sain kuulla, että hemoglobiini ja kolesteroliarvoni olivat vihdoin normaaleja. Se oli vielä isompi juttu kuin uusien vaatteiden ostaminen.”
Sinua on pakko katsoa
Mihin sitä lihasta tarvitsee, eikä kroppasi ole jo ihan hyvä, kysyi Kaisan äiti. On ihan pakko katsoa sinua koko ajan, kun olet nykyään niin erinäköinen, totesi Jennan äidin täti. ”Läheskään kaikki eivät taida ymmärtää, mitä olen tekemässä. Mutta ensimmäistä kertaa elämässäni koen, ettei tärkeintä ole, mitä vaaka näyttää vaan terve ja on hyvä olo”, Kaisa sanoo. ”Kyllä, kommentteja riittää. Minäkään en halua ajatella, että pudotanpa painoa vielä kahdeksan kiloa ja sitten olen onnellinen. Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä alalla, jossa urheilulla ja omalla fyysisellä kunnolla on suuri merkitys”, Jenna komppaa.
Vielä ei uskalla löysätä
Kaisa ei enää koskaan halua puhua laihdutusprojektista. Elämäntapamuutos on oikeampi sana. Jenna ei halua koskaan päästää irti tiukasta treenistä tai puhtaasta ruokavaliosta. Muutos on pysyvä, he sanovat. Ei projekti, ei mitään tilapäistä, jonka jälkeen palataan entiseen. Tällä hetkellä Jenna että Kaisa haluavat kasvattaa lihasta, eivät enää laihtua. ”Tiedän, että joskus tulevaisuudessa pystyn vähän herkuttelemaan viikonloppuisin ilman, että homma leviää käsiin. En ihan vielä”, Jenna ajattelee.
Entä kolmen vuoden kuluttua? Tai viiden? Monet asiantuntijat korostavat, että elämäntapamuutoksen täytyy olla sellainen, jonka kanssa voi elää loppuikänsä. Muuten se ei voi kestää. ”Ellen olisi aloittanut treenaamista, saattaisin olla nyt työuupumussairauslomalla ja 20 kiloa lihavampi. Aion jatkaa tällä ruokavaliolla, koska sitä noudattamalla tunnen oloni niin energiseksi ja hyvinvoivaksi. En keksi ainuttakaan syytä palata takaisin vanhaan huonompaan elämäntapaan”, Kaisa toteaa. ”Jos joko treenistä tai ruokavaliosta pitäisi luopua juuri nyt, on suuri vaara, että kaikki kaatuisi. En ole vielä valmis pärjäämään omillani”, sanoo Jenna.
Onneksi ei tarvitse pärjätä yksin. Jenna ja Kaisa ovat Fitfarmin valmennuksessa. He tapaavat omaa personal traineriaan noin kerran kahdessa kuukaudessa. Silloin tarkistetaan ruokavalio ja treeniohjelma. He raportoivat säännöllisesti valmentajalleen sähköpostilla kuulumisistaan, treenien sujumisesta ja mittojen kehittymisestä sekä saavat palautteena kommentteja ja ohjeita jatkoa varten. Joka toinen kuukausi on yhteinen treenipäivä, jonne saapuu pt-valmennettavia ympäri Suomen. Silloin vaihdetaan kuulumisia ja treenataan pienryhmissä.
Jennan ruokavalio
Aamiainen klo 4.45: kaurapuuroa mustikoilla ja raejuustolla, marjasmoothie, vitamiinit, kahvia ja vettä
Välipala klo 8.30: proteiinijuoma, kuppi kahvia
Lounas klo 11.30: lohta ja kasviksia, tuoresalaattia
Päivällinen klo 17: täysjyväpastaa, kanaa, raejuustoa ja tuoresalaattia
Välipala klo 19: rahka, ananasta, manteleita
Iltapala klo 21: rahkaa mansikoilla ja mehukeitoilla
Kaisan ruokavalio
Aamiainen klo 7.30: maitorahkaa, pilttipurkki ja soijalesitiiniä
Lounas klo 11: kanaa ja riisiä, kukkakaalia, kananmunanvalkuaista ja kasviksia
Välipala klo 14: proteiinivanukas ja pähkinöitä
Päivällinen klo 17.30: jauhelihaa ja pastaa, kasviksia ja kananmunanvalkuaista
Iltapala klo 21: maitorahkaa, marjoja ja pähkinöitä
Jennan viikkotreenit
MA: salitreeni – etureidet, pohkeet, vatsa
TI: salitreeni – olat, kädet
KE: lepo
TO: salitreeni – selkä, rinta + kuntonyrkkeily
PE: salitreeni – takareidet, pakarat, vatsa
LA: aerobinen kävellen
SU: vapaavalintaista liikuntaa tai lepo
Kaisan viikkotreenit
MA: salitreeni – selkä
TI: salitreeni – kädet, rinta
KE: lepo
TO: salitreeni – etureidet
PE: salitreeni – olkapäät
LA: aerobinen kävellen + salitreeni – takareidet
SU: aamuaerobinen kävellen
