Pienilläkin ruokavaliomuutoksilla voi olla merkitystä kolesteroliarvoihin. Yksi niistä kannattaa tehdä jo aamupalalla.
Kolesteroli kohoaa usein vähitellen eikä aiheuta mitään oireita. Siksi moni saattaakin yllättyä, kun verikokeissa LDL-kolesteroli eli niin sanottu huono kolesteroli onkin tavoitetasoa korkeampi.
Hyvä uutinen on, että ruokavaliolla voi vaikuttaa kolesteroliin merkittävästi. Jos et halua tehdä suuria muutoksia kerralla, kannattaa aloittaa aamupalasta.
Yksi ravintoaine nousee tutkimuksissa toistuvasti esiin. Kyseessä on liukoinen kuitu.
Säännöllisyys ratkaisee
Liukoinen kuitu muodostaa suolistossa geelimäisen massan, joka sitoo itseensä sappihappoja.

Koska sappihappojen valmistamiseen tarvitaan kolesterolia, elimistö käyttää veren kolesterolia uusien sappihappojen muodostamiseen. Tämä voi auttaa alentamaan erityisesti LDL-kolesterolia.
Kyse ei ole nopeasta vaikutuksesta, vaan säännöllisestä tavasta. Kun liukoista kuitua saa päivittäin osana monipuolista ruokavaliota, vaikutus voi näkyä ajan myötä myös kolesteroliarvoissa.
Suomalaisten suosikki on erinomainen valinta
Yksi parhaista aamupalavaihtoehdoista on kaurapuuro.
Kaura sisältää beetaglukaania, joka on liukoista kuitua. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) mukaan 3 grammaa kauran beetaglukaania päivässä voi auttaa ylläpitämään normaalia veren kolesterolitasoa.

Pelkkä puuro ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto. Myös kauraleseet, täysjyväkaurahiutaleet ja muut kauratuotteet sisältävät beetaglukaania.
Näit kokoat kolesteroliystävällisen aamupalan
Saat aamupalasta entistäkin ravitsevamman, kun täydennät kaurapuuron marjoilla, omenalla, pähkinöillä tai siemenillä.
Halutessasi voit lisätä joukkoon myös maustamatonta jogurttia tai rahkaa.
Näin saat samalla proteiinia, pehmeitä rasvoja ja lisää kuitua, jotka pitävät kylläisenä pitkään.
Resepti: Kolesteroliystävällinen kaurakulho (1 annos)
Ainekset
- 1 dl kaurahiutaleita
- 2 dl vettä tai rasvatonta maitoa
- 1 dl mustikoita tai muita marjoja
- ½ omena kuutioituna
- 1 rkl rouhittuja saksanpähkinöitä
- 1 tl chia- tai pellavansiemeniä
- ripaus kanelia
Keitä puuro tavalliseen tapaan. Lisää päälle marjat, omena, pähkinät, siemenet ja kaneli.
Saat kuitupitoisen aamupalan, joka pitää nälkää loitolla ja sisältää useita sydänterveyttä tukevia raaka-aineita.
Myös nämä aamupalat sisältävät liukoista kuitua
Jos puuro ei maistu joka aamu, liukoista kuitua saa myös muista vaihtoehdoista.

Voit valmistaa esimerkiksi:
- tuorepuuron kaurahiutaleista ja marjoista
- smoothiekulhon, johon lisäät kauraa ja marjoja
- maustamattoman jogurtin, jonka päälle ripottelet kauraleseitä, omenaa ja pähkinöitä
- täysjyväleivän, jonka lisukkeena on avokadoa ja kasviksia.
Muista kokonaisuus
Vaikka aamupalalla on merkitystä, se on vain yksi osa kolesterolin hallintaa.
Kolesteroliin vaikuttavat myös liikunta, painonhallinta, tupakoimattomuus sekä se, että ruokavaliossa suosii pehmeitä rasvoja voin ja muiden kovien rasvojen sijaan.
Myös kasvisten, palkokasvien ja täysjyväviljojen runsas käyttö tukee sydämen terveyttä.
Lähteet: Sydän.fi, Hyvavatsa.fi, Terveyskirjasto
Käveletkö päivittäin? Muista myös nämä kaksi asiaa
Kävely tekee hyvää kunnolle, mutta kahden asian lisääminen rutiineihin auttaa saamaan tutusta lenkkirutiinista enemmän irti. Kuuluuko kävely lempiliikuntamuotoihisi? Kun lenkille tulee lähdettyä lähes päivittäin, muun harjoittelun lisääminen viikkoon voi tuntua tarpeettomalta. Kävelykuntoa voi kuitenkin kehittää...Ethän sulata pakastemarjoja näin? C-vitamiinia häviää yllättävän paljon
Pakastemarjojen sulatustavalla on merkitystä paitsi maun, myös vitamiinien kannalta. Moni nostaa pakastemarjat yöksi jääkaappiin sulamaan, mutta ravintoaineiden säilymisen kannalta tuttu sulatustapa ei välttämättä ole se kaikkein paras vaihtoehto. Martat suosittelee sulattamaan pakastemarjat nopeasti, jotta C-vitamiinia...5 syytä ottaa nauris lautaselle – aliarvostettu kotimainen juures yllättää
Ennen perunan yleistymistä nauris kuului suomalaisten perusruokiin. Tämä vähäenerginen ja runsaasti C-vitamiinia sisältävä juures ansaitsee paikkansa myös tämän päivän ruokapöydässä. Porkkana raasteeksi, peruna kattilaan ja punajuuri uuniin. Vaikka kotimaiset juurekset kuuluisivatkin ruokavalioosi, nauris jää helposti...




