Proteiini on monelle tuttu osa terveellistä ruokavaliota, mutta harvempi tulee ajatelleeksi, että myös sen ajoituksella voi olla merkitystä. Sillä, milloin syöt proteiinia, voi olla yllättävän suuri vaikutus niin jaksamiseen, kylläisyyteen kuin painonhallintaan.
Kun proteiini jakautuu tasaisesti pitkin päivää, keho pystyy hyödyntämään sitä tehokkaammin.
Jos suurin osa päivän proteiinista kertyy vasta iltaan, osa sen hyödyistä voi jäädä käyttämättä. Tasainen proteiinin saanti auttaa pitämään verensokerin vakaampana ja kylläisyyden tunteen pidempään, mikä puolestaan voi vähentää napostelua ja helpottaa painonhallintaa arjessa.
Aamupala ja treenin jälkeinen aika ovat avainhetkiä
Aamupalalla on yllättävän suuri rooli. Jos päivä alkaa pelkällä kahvilla tai nopeasti imeytyvillä hiilihydraateilla, nälkä voi iskeä jo ennen lounasta.
Proteiinipitoinen aamupala sen sijaan auttaa pitämään olon kylläisenä ja tasaisena pidempään ja voi vähentää makeanhimoa myöhemmin päivällä.

Hyviä vaihtoehtoja proteiinipitoiseen aamupalaan ovat esimerkiksi kananmunat eri muodoissa, maustamaton jogurtti tai rahka marjojen kanssa sekä proteiinipitoinen smoothie.
Myös täysjyväleivän yhdistäminen esimerkiksi raejuustoon, kalkkunaan tai kananmunaan tuo aamupalaan lisää kylläisyyttä.
TESTAA: Proteiinipitoinen superaamupala: Munamuffinit pelastavat kiireiset aamut
Myös liikunnan jälkeen proteiinilla on tärkeä tehtävä.
Treeni kuormittaa lihaksia, ja keho tarvitsee ravintoa palautuakseen. Kun proteiinia saa riittävän pian liikunnan jälkeen, palautuminen tehostuu ja lihasmassan säilyminen helpottuu.
Tämä on erityisen tärkeää painonhallinnan näkökulmasta, sillä lihasmassa ylläpitää kehon energiankulutusta.
Proteiini tukee myös painonhallintaa ja palautumista
Iltapalan kohdalla proteiini voi toimia yllättävänä tukena. Kevyt, proteiinipitoinen iltapala voi auttaa kehoa palautumaan yön aikana ja samalla pitää nälän loitolla aamuun asti.
Tämä voi tasata syömistä seuraavana päivänä ja ehkäistä ylensyöntiä.

Lorauta teelusikallinen maustamattoman jogurtin ja marjojen päälle.
Hyviä vaihtoehtoja iltapalalle ovat esimerkiksi raejuusto, maustamaton jogurtti, rahka tai pieni kourallinen pähkinöitä yhdistettynä marjoihin tai hedelmään.
Myös täysjyväleipä proteiinipitoisella päällisellä, kuten kananmunalla tai kalkkunalla, toimii kevyenä mutta täyttävänä vaihtoehtona.
LUE MYÖS: 3 herkullista iltapalaa, joissa on alle 200 kaloria
Kun lisäät proteiinia tasaisesti päivän aterioille ja kiinnität huomiota erityisesti aamuun ja palautumiseen, teet jo paljon hyvinvointisi eteen. Näin pienetkin muutokset voivat näkyä parempana olona ja helpompana painonhallintana.
Lähde: Women’sHealthMag
5 syytä ottaa nauris lautaselle – aliarvostettu kotimainen juures yllättää
Ennen perunan yleistymistä nauris kuului suomalaisten perusruokiin. Tämä vähäenerginen ja runsaasti C-vitamiinia sisältävä juures ansaitsee paikkansa myös tämän päivän ruokapöydässä. Porkkana raasteeksi, peruna kattilaan ja punajuuri uuniin. Vaikka kotimaiset juurekset kuuluisivatkin ruokavalioosi, nauris jää helposti...Mikä on tehokkain vatsalihasliike? Vertailun voittaja onnistuu helposti kotona
Tuttu kotiliike laittaa sekä suoran että vinot vatsalihakset kunnolla töihin. Vatsalihastreeni tarkoittaa monelle rutistuksia tai lankussa pysymistä. Jos kuitenkin kaipaat niiden rinnalle vaihtelua, kannattaa kokeilla polkupyörärutistusta. Siinä ylävartalon kierto yhdistyy jalkojen vuorottaiseen ojentamiseen, jolloin vatsalihakset...Käytätkö palsternakkaa vain keitossa? Kokeile tätä helppoa uunireseptiä
Kotimainen palsternakka paahtuu uunissa makeaksi lisukkeeksi, joka sopii yhtä hyvin niin kalan, kanan kuin papupihvien seuraksi. Tiesitkö, että keittojuurespakkauksesta tuttu palsternakka sopii myös sellaisenaan lisukkeeksi? Erityisen maistuvan siitä saa uunissa, jossa sen pinta ruskistuu ja...




