Kevät on otollinen hetki kokeilla uutta rytmiä. Pienillä muutoksilla voi saada päiviin lisää aikaa ja energiaa ja arkeen kevyemmän alun
Kevät tuo mukanaan valoa, energiaa ja monelle halun tehdä arkeen pieniä mutta merkityksellisiä muutoksia. Yksi tehokkaimmista tavoista lisätä jaksamista voi löytyä unirytmin aikaistamisesta.
Iltavirkkujen ei kannata nyt huolestua, sillä vaikka kaikki eivät ole luontaisia aamuvirkkuja, suurin osa voi opetella uuden rytmin asteittain.
Sleep Foundationin unilääkäri korostaa, että johdonmukaisuus on avain onnistumiseen. Eli toisin sanoen muutoksia voi alkaa näkyä jo muutamassa viikossa, kunhan muutokset toistuvat johdonmukaisesti.

Ja mikä parasta, muutosten ei tarvitse olla suuria.
7 vinkkiä, joilla muutut aamuvirkuksi
1) Siirrä unirytmiä vähitellen
Aikaista nukkumaanmenoa ja heräämistä noin 15 minuutilla parin–kolmen päivän välein, jotta keho ehtii sopeutua muutokseen.
2) Hyödynnä aamun valo
Luonnonvalo heti heräämisen jälkeen auttaa sisäistä kelloa aikaistumaan. Keväällä tämä on erityisen helppoa.
LUE MYÖS: 5 syytä, miksi kevät on paras aika aloittaa elämäntapamuutos
3) Rauhoita illat ajoissa
Vältä myöhäistä ruutuaikaa, raskaita aterioita ja intensiivistä liikuntaa juuri ennen nukkumaanmenoa.
4) Luo säännölliset rutiinit
Pidä kiinni samankaltaisesta ilta- ja aamurytmistä myös viikonloppuisin, jotta keho oppii uuden aikataulun.

5) Pidä kehosta huolta
Säännöllinen liikunta ja ravitseva ruokavalio tukevat laadukasta unta ja helpottavat aikaista heräämistä.
6) Panosta unen laatuun
Riittävä ja palauttava uni on edellytys sille, että aikaiset aamut tuntuvat hyvältä eikä väkinäiseltä.
LUE MYÖS: Näin uni voi tukea painonhallintaa – 6 yllättävää yhteyttä
7) Kysy apua tarvittaessa
Jos unirytmin muuttaminen tuntuu poikkeuksellisen vaikealta, taustalla voi olla unihäiriö tai muu terveyteen liittyvä syy.
Lähde: Popsugar
Treenin pitäisi muuttua iän myötä – näin liikut oikein 20-, 40- ja 60-vuotiaana
Sama treenirutiini ei välttämättä palvele kehoa yhtä hyvin kolmekymppisenä kuin kuusikymppisenä. Iän myötä erityisesti lihasvoiman, liikkuvuuden, tasapainon ja palautumisen merkitys muuttuu. Parikymppisenä keho saattaa palautua rankastakin treenistä nopeasti, eikä liikkuvuuteen tai lepopäiviin välttämättä tule kiinnitettyä...Vesimeloni muuttuu grillissä vastustamattomaksi – tarvitset vain muutaman aineksen
Vesimeloni maistuu sellaisenaan, mutta grillissä siitä saa aivan uudenlaisen kesäherkun. Vesimeloni on sellaisenaan yksi kesän parhaista herkuista, mutta grillattuna siitä paljastuu aivan uudenlainen puoli. Grillaaminen korostaa vesimelonin makeutta ja tekee sen pinnasta kevyesti karamellisoituneen samalla,...Tämä on terveellisin tapa valmistaa kananmuna
Kananmuna on ravitseva ja proteiinipitoinen ruoka, mutta valmistustavalla on väliä. Yksi tapa nousee erityisen hyväksi, sillä se ei vaadi lainkaan ylimääräistä rasvaa. Kananmuna on monen aamupalan ja välipalan luottoruoka. Se sisältää laadukasta proteiinia sekä useita...