Moni ajattelee, että onnistunut painonhallinta rakentuu ennen kaikkea treeneistä, ruokavaliosta ja itsekurista. Levon merkitystä ei kuitenkaan kannata väheksyä, päinvastoin!
Kun uusi viikko alkaa levänneenä, terveellisten valintojen tekeminen tuntuu huomattavasti helpommalta. Kuulostaako loogiselta?
Sen sijaan jatkuva kiire, stressi ja univaje voivat lisätä makeanhimoa, heikentää motivaatiota liikkua ja vaikeuttaa painonhallintaa.
Juuri näistä syistä sohvan nurkassa vietetty sunnuntai ei välttämättä ole hukkaan heitetty päivä, päinvastoin!
Lepo vaikuttaa ruokahaluun
Riittävä uni ja palautuminen tekevät paljon muutakin kuin poistavat väsymystä. Ne vaikuttavat myös hormoneihin, jotka säätelevät nälkää ja kylläisyyttä.
Kun yöunet jäävät toistuvasti liian lyhyiksi, elimistö alkaa tuottaa enemmän greliiniä eli nälkähormonia. Samalla kylläisyyttä lisäävän leptiinin määrä vähenee.

Seurauksena voi olla tavallista suurempi ruokahalu ja erityisesti mieliteko energia- ja sokeripitoisiin herkkuihin.
Moni tunnistaakin tilanteen, jossa huonosti nukutun yön jälkeen pulla tai suklaa houkuttelee aivan eri tavalla kuin hyvin levänneenä.
LUE MYÖS: Liikunta vai lepo? Näin tunnistat, kumpaa kehosi tarvitsee
Stressi pahentaa ilmiötä entisestään. Kohonnut kortisolitaso voi lisätä napostelua ja tehdä terveellisistä valinnoista vaikeampia.
Palautuminen tukee myös aineenvaihduntaa
Lepo on tärkeää myös kehon normaalille aineenvaihdunnalle.
Jos elimistö joutuu jatkuvasti toimimaan univajeessa tai kovassa kuormituksessa, palautuminen hidastuu ja energiankulutus voi pienentyä.
Samalla liikunnasta palautuminen heikkenee, mikä voi vähentää halua liikkua seuraavina päivinä.

Riittävästi nukkuva ja palautunut ihminen jaksaa yleensä liikkua enemmän, tehdä ruokaa kotona ja pitää kiinni terveellisistä rutiineista.
Painonhallinnassa juuri nämä pienet, toistuvat arjen valinnat ratkaisevat enemmän kuin yksittäiset rankat treenit.
Sunnuntai on hyvä päivä hidastaa
Viikon viimeinen päivä tarjoaa monelle mahdollisuuden hengähtää ennen uuden viikon alkua.
Laiska sunnuntai ei tarkoita sitä, että päivä pitäisi viettää kokonaan sohvalla.
Kyse on enemmänkin siitä, että antaa itselleen luvan tehdä asioita ilman jatkuvaa kiirettä tai suorituspaineita.

LUE MYÖS: Käveletkö päivittäin? Tämä yllättävä asia voi tapahtua ruokahalullesi
Jo muutaman tunnin rauhallisempi tahti voi auttaa laskemaan stressitasoja ja valmistaa kehoa tulevaan viikkoon.
Neljä vinkkiä palauttavaan sunnuntaihin
1) Nuku riittävästi.
Jos arki on ollut kuormittavaa, panosta erityisesti hyvään yöuneen. Tarvittaessa myös 20–30 minuutin päiväunet voivat virkistää.
2) Lähde rauhalliselle kävelylle.
Kevyt ulkoilu edistää palautumista, laskee stressiä ja voi samalla helpottaa viikon aikana kertynyttä jäykkyyttä.

3) Valmista ravitsevaa ruokaa valmiiksi.
Sunnuntai on hyvä hetki tehdä isompi annos esimerkiksi keittoa, uuniruokaa tai pilkkoa kasviksia valmiiksi.
Kun terveellinen ruoka on helposti saatavilla, siihen tulee tartuttua kiireisenäkin arki-iltana.
4) Varaa aikaa rentoutumiselle.
Kirja, musiikki, venyttely, sauna tai muutama minuutti tietoista hengittelyä voivat auttaa katkaisemaan kiireisen viikon kierteen.
Unohda 8 tunnin sääntö – näin paljon unta oikeasti tarvitset
Kaikki eivät tarvitse tasan kahdeksaa tuntia unta. Tutkimuksissa terveyden kannalta suotuisat unimäärät ovat vaihdelleet yllättävän paljon. Moni arvioi yöunensa onnistumista kahdeksan tunnin tavoitteen perusteella, vaikka tähän ei olisi syytä. Unen ja terveyden yhteyttä selvittäneet tutkimukset...D-vitamiinin puute voi oireilla näin – älä sivuuta näitä merkkejä
D-vitamiinin puute voi näkyä lihasten heikkoutena ja luuston kipuina, mutta lievä vajaus saattaa jäädä kokonaan huomaamatta. D-vitamiini muistetaan usein vasta syksyllä, kun auringonvalo vähenee ja vitamiinipurkki kaivetaan esiin. Riittävästä saannista kannattaa kuitenkin huolehtia jo ennen...Käveletkö päivittäin? Muista myös nämä kaksi asiaa
Kävely tekee hyvää kunnolle, mutta kahden asian lisääminen rutiineihin auttaa saamaan tutusta lenkkirutiinista enemmän irti. Kuuluuko kävely lempiliikuntamuotoihisi? Kun lenkille tulee lähdettyä lähes päivittäin, muun harjoittelun lisääminen viikkoon voi tuntua tarpeettomalta. Kävelykuntoa voi kuitenkin kehittää...




