Vesimeloni muuttuu grillissä vastustamattomaksi – tarvitset vain muutaman aineksen

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Vesimeloni maistuu sellaisenaan, mutta grillissä siitä saa aivan uudenlaisen kesäherkun.

Vesimeloni on sellaisenaan yksi kesän parhaista herkuista, mutta grillattuna siitä paljastuu aivan uudenlainen puoli.

Grillaaminen korostaa vesimelonin makeutta ja tekee sen pinnasta kevyesti karamellisoituneen samalla, kun sisus säilyy samalla ihanan mehukkaana.

Lopputuloksena on varsin monipuolinen herkku, joka toimii niin grilliruoan raikkaana lisukkeena kuin kevyenä jälkiruokanakin.

Ja parasta on, ettei valmistamiseen kulu kuin muutama minuutti.

Lautasella viipale grillattua vesimelonia.

Hunaja ja lime viimeistelevät herkun

Vesimelonin päälle sivellään ennen grillaamista yksinkertainen seos, johon tulee limen mehua ja kuorta, hunajaa sekä oliiviöljyä.

Hunaja tuo lisää makeutta ja auttaa pintaa karamellisoitumaan grillissä.

Lime puolestaan tasapainottaa makeutta raikkaalla hapokkuudellaan.

LUE MYÖS: Syntinen makkara? Asiantuntija kumoaa yleisen harhaluulon

Viimeinen silaus syntyy tuoreesta mintusta ja pienestä ripauksesta sormisuolaa.

Grillattuja vesimelonin viipaleita, limeä, hunajaa ja marjoja.

Suola saattaa kuulostaa vesimelonin kanssa erikoiselta, mutta juuri makean ja suolaisen yhdistelmä tekee lopputuloksesta erityisen herkullisen.

Grillattu vesimeloni

Ainekset (noin 5 annosta)

  • 1 pieni vesimeloni
  • 1 lime
  • noin ¾ dl hunajaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • tuoretta minttua
  • sormisuolaa

Valmistus

Kuumenna grilli keskilämmölle.

Raasta limen kuori ja purista mehu kulhoon. Lisää hunaja ja oliiviöljy ja sekoita tasaiseksi.

Leikkaa vesimeloni noin 2–3 sentin paksuisiksi lohkoiksi. Sivele hunaja-limeseosta lohkojen molemmille puolille.

Nosta vesimelonit grilliin ja grillaa noin 2 minuuttia kummaltakin puolelta, kunnes pintaan muodostuu kauniit grilliraidat ja hedelmä hieman pehmenee.

Nosta lohkot tarjoiluvadille ja viimeistele revityillä mintunlehdillä sekä pienellä ripauksella sormisuolaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Tarjoile lämpimänä suoraan grillistä

Grillattu vesimeloni on parhaimmillaan tuoreena ja vielä hieman lämpimänä.

Sitä voi tarjota sellaisenaan, mutta se sopii myös kesäisten salaattien ja grilliruokien rinnalle.

Grillattuja vesimelonin viipaleita.

Jos haluat tehdä siitä ruokaisamman salaatin, kokeile lisätä joukkoon esimerkiksi fetaa ja rucolaa.

Jälkiruoaksi grillatun vesimelonin rinnalle sopii puolestaan lusikallinen kreikkalaista jogurttia.

TESTAA MYÖS: Mustikkapaistos ilman voita ja valkoista sokeria – kevyt jälkiruoka syntyy vähällä vaivalla

Resepti: Delish

  • Grillattuja vesimeloneja lautasella. Taustalla mehua ja vesimelonin pala.

    Vesimeloni muuttuu grillissä vastustamattomaksi – tarvitset vain muutaman aineksen

    Vesimeloni maistuu sellaisenaan, mutta grillissä siitä saa aivan uudenlaisen kesäherkun. Vesimeloni on sellaisenaan yksi kesän parhaista herkuista, mutta grillattuna siitä paljastuu aivan uudenlainen puoli. Grillaaminen korostaa vesimelonin makeutta ja tekee sen pinnasta kevyesti karamellisoituneen samalla,...
  • Lähikuva käsistä, jotka kuorivat kananmunaa.

    Tämä on terveellisin tapa valmistaa kananmuna

    Kananmuna on ravitseva ja proteiinipitoinen ruoka, mutta valmistustavalla on väliä. Yksi tapa nousee erityisen hyväksi, sillä se ei vaadi lainkaan ylimääräistä rasvaa. Kananmuna on monen aamupalan ja välipalan luottoruoka. Se sisältää laadukasta proteiinia sekä useita...
  • Mies syö lohta ja kasviksia haarukalla ja veitsellä.

    Tämä on paras aika syödä päivällinen – tutkimukset osoittavat selvän hyödyn

    Päivällisen ajankohdalla voi olla yllättävän suuri merkitys verensokerille. Tutkimusten perusteella aikaisempi päivällinen näyttäisi olevan myöhäistä ilta-ateriaa parempi vaihtoehto. Mihin aikaan sinä yleensä syöt päivällisen? Toisella ruoka on pöydässä jo viideltä, kun taas toisella varsinainen päivällinen...

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest

Lähikuva käsistä, jotka kuorivat kananmunaa.