Herkkujen kieltäminen voi tuntua helpolta keinolta hallita painoa, mutta liian tiukat säännöt saattavatkin lisätä mielitekoja ja vaikeuttaa syömisen hallintaa. Lue, miksi herkkujen tulisi kuulua myös Keventäjän ruokavalioon.
”En syö herkkuja arkisin” tai ”otan jälkiruokaa vain, jos olen käynyt lenkillä”.
Tällaiset päätökset voivat tuntua aluksi selkeiltä, mutta mitä tapahtuu, kun työkaveri tarjoaa tiistaina kakkua tai suunniteltu lenkki jää väliin?
Omat ruokasäännöt voivat tehdä syömisestä tarpeettoman vaikeaa. Jos jokainen poikkeus tuntuu epäonnistumiselta, herkkuhetken jälkeen voi olla vaikea palata tavalliseen syömiseen. Mieleen hiipii ajatus, että sama se on syödä enemmänkin, kun sääntö kerran rikkoutui.
Painonhallinta ei kuitenkaan vaadi lempiherkuista luopumista. Joustavampi suhtautuminen voi auttaa nauttimaan niistä ilman, että yksi kakkupala johtaa syyllisyyteen tai uuteen laihdutuspäätökseen.
Täyskielto pitää herkut mielessä

Kun jokin ruoka julistetaan kielletyksi, siitä voi tulla erityisen kiinnostavaa. Jos samalla syö muutenkin liian vähän tai yksipuolisesti, ruokaan liittyvät ajatukset ja mieliteot saattavat voimistua.
Terveyskylän mukaan liian tiukka kontrolli ja ehdottomuus voivat johtaa hallitsemattomaan syömiseen ja esimerkiksi juuri kielletyn herkun ahmimiseen. Joustavampi suhtautuminen voi puolestaan auttaa katkaisemaan tätä kierrettä.
Joustavuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että herkkuja pitäisi syödä aina mieliteon tullessa. Se tarkoittaa, että niitä voi nauttia ilman ajatusta sääntöjen rikkomisesta.
Pulla kahvilassa voi olla vain pulla kahvilassa, eikä todiste siitä, ettei painonhallinta onnistu.
LUE MYÖS: Karita Tykän suklaaherkku syntyy vain kahdesta aineksesta – katso helppo resepti
Myös niin sanottu kaikki tai ei mitään -ajattelu kannattaa tunnistaa. Jos yksi suklaapala saa ajattelemaan, että saman tien voi syödä koko levyn, ongelmaa ei välttämättä ratkaise entistä tiukempi kielto. Jäykkä syömisen rajoittaminen voi lisätä ylensyönnin riskiä.
Kunnon ateriat helpottavat myös herkuttelua

Ennen kuin yrität vähentää makeaa entisestään, tarkista, oletko syönyt päivän aikana riittävästi. Kevyt aamupala ja väliin jäänyt lounas voivat kostautua illalla voimakkaana nälkänä, jolloin syömistä on vaikeampi säädellä.
Säännölliset, sopivan kokoiset ateriat auttavat pitämään nälän hallittavana. Proteiinia ja kuitua sisältävät ruoat tukevat kylläisyyttä, joten esimerkiksi täysjyväleipä täytteineen tai jogurtti, marjat ja kaurahiutaleet voivat olla tarpeellinen välipala pitkän iltapäivän keskellä.
Herkkuhetkeä varten ei siis kannata säästää koko päivän syömisiä. Jos tiedossa on illallinen tai syntymäpäiväkahvit, syö sitä ennen tavalliseen tapaan.
LUE MYÖS: Valmentaja Petra Olli: Tämä on yksi painonhallinnan tärkeimmistä taidoista
Näin pääset nauttimaan tarjottavista ilman, että kova nälkä ohjaa kaikkea valintaa.
3 x näin teet herkuttelusta rennompaa
1. Valitse sitä, mitä oikeasti haluat
Jos mielesi tekee suklaata, monta erilaista korviketta ei välttämättä tuo samaa nautintoa.
Mieti siis mitä haluaisit syödä, ja varaa sille rauhallinen hetki. Herkun ei tarvitse olla palkinto onnistuneesta päivästä tai liikuntasuorituksesta.
2. Annostele ja pysähdy maistamaan
Kaada sipsit kulhoon tai ota suklaata lautaselle suoraan pakkauksesta syömisen sijaan. Näin määrä on helpompi hahmottaa ja huomaat paremmin, maistuuko herkku vielä yhtä hyvältä kuin aluksi.
Annostelun tarkoitus on helpottaa tietoista valintaa. Se ei ole uusi koe, jossa pitäisi onnistua täydellisesti.
3. Jatka seuraavalla aterialla tavalliseen tapaan
Jos syöt enemmän kuin olit ajatellut, seuraavaa ateriaa ei tarvitse jättää väliin. Palaa tuttuun ruokailurytmiin ja mieti halutessasi, vaikuttiko tilanteeseen esimerkiksi kova nälkä, väsymys tai kiire.
Yksittäinen herkkuhetki ei määritä koko ruokavaliota. Painonhallintaa tukevat ennen kaikkea toistuvat tavat, joita pystyy jatkamaan pitkään.
Niihin voi mahtua myös lempijälkiruoka ilman, että seuraavana päivänä täytyy aloittaa alusta.
Kiellätkö itseltäsi herkut? Se voi vaikeuttaa painonhallintaa
Herkkujen kieltäminen voi tuntua helpolta keinolta hallita painoa, mutta liian tiukat säännöt saattavatkin lisätä mielitekoja ja vaikeuttaa syömisen hallintaa. Lue, miksi herkkujen tulisi kuulua myös Keventäjän ruokavalioon. ”En syö herkkuja arkisin” tai ”otan jälkiruokaa vain,...Kaada viisi ainesta vuokaan – mustikkainen uunipuuro valmistuu 10 minuutissa
Viiden aineksen mustikkapuuro valmistuu helposti ja yllättävän nopeasti uunissa myös isommalle porukalle. Jos tavallinen, kattilassa valmistuva aamupuuro alkaa kyllästyttää, kokeile tätä uunireseptiä. Tässä versiossa hiutaleet, neste ja mustikat kaadetaan samaan astiaan ja laitetaan uuniin kypsymään....Unohda 8 tunnin sääntö – näin paljon unta oikeasti tarvitset
Kaikki eivät tarvitse tasan kahdeksaa tuntia unta. Tutkimuksissa terveyden kannalta suotuisat unimäärät ovat vaihdelleet yllättävän paljon. Moni arvioi yöunensa onnistumista kahdeksan tunnin tavoitteen perusteella, vaikka tähän ei olisi syytä. Unen ja terveyden yhteyttä selvittäneet tutkimukset...



