D-vitamiinin puute voi oireilla näin – älä sivuuta näitä merkkejä

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

D-vitamiinin puute voi näkyä lihasten heikkoutena ja luuston kipuina, mutta lievä vajaus saattaa jäädä kokonaan huomaamatta.

D-vitamiini muistetaan usein vasta syksyllä, kun auringonvalo vähenee ja vitamiinipurkki kaivetaan esiin. Riittävästä saannista kannattaa kuitenkin huolehtia jo ennen kuin omassa olossa huomaa muutoksia.

Elimistö tarvitsee nimittäin D-vitamiinia kalsiumin imeytymiseen sekä luuston ja lihasten normaaliin toimintaan. Pitkään jatkuva puute voi siksi tuntua myös arjessa, vaikka lievä vajaus ei välttämättä aiheuta lainkaan oireita.

Tietyt muutokset omassa voinnissa ovat hyvä syy selvittää tilannetta tarkemmin.

Lihasheikkous ja luukipu voivat kertoa puutteesta

D-vitamiinin merkittävä puute voi heikentää lihasten toimintaa. Käytännössä sen voi huomata esimerkiksi siinä, että portaiden kulkeminen tai tuolilta nouseminen vaikeutuu, ja myös kävellessä saattaa väsyä aiempaa herkemmin.

Hengästynyt mies.

Pitkään jatkuva vaikea puute voi johtaa aikuisella osteomalasiaan eli luuston pehmenemiseen. Siihen voi liittyä kipua esimerkiksi selässä, lantiossa, kylkiluissa tai jaloissa. Myös luunmurtumia voi syntyä tavallista vähäisemmän tapaturman seurauksena.

Tavallinen treenin jälkeinen lihasarkuus ei siis sellaisenaan viittaa D-vitamiinin puutteeseen. Huomiota kannattaa kiinnittää etenkin pitkittyvään, selittämättömään kipuun tai siihen, että oma toimintakyky muuttuu selvästi.

Myöskään väsymys yksin ei paljasta puutetta. Sen syytä kannattaa selvittää laajemmin, jos lepo ei auta tai väsymys alkaa haitata arkea.

Puutteen riskiä kannattaa arvioida myös ruokavalion perusteella

Oireiden odottamisen sijaan D-vitamiinin saantia kannattaa tarkastella omien ruokailutottumusten kautta.

D-vitamiinia pöydällä ja kupissa.

Jos kalaa, D-vitaminoituja maitovalmisteita tai vastaavia kasvituotteita ja vitaminoituja rasvalevitteitä tulee käytettyä vähän, saanti voi jäädä niukaksi.

Myös vähäinen ulkoilu, peittävä pukeutuminen ja tumma ihonväri lisäävät puutteen riskiä. Ikääntyessä ihon kyky muodostaa D-vitamiinia heikkenee, joten kesäinen ulkoilukaan ei välttämättä turvaa saantia yhtä hyvin kuin nuorempana.

LUE MYÖS: Mittaatko verenpaineen aina vasemmasta kädestä? Tulos voi antaa liian hyvän kuvan

Joskus kyse on imeytymisestä. Esimerkiksi keliakia ja eräät muut suolistosairaudet voivat vähentää D-vitamiinin imeytymistä, vaikka sitä saisi ruoasta tai valmisteesta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Tässä tapauksessa D-vitamiinitaso kannattaa selvittää

Jos lihasheikkous, kivut tai muut selittämättömät oireet jatkuvat, ota ne puheeksi terveydenhuollossa. Ammattilainen arvioi oireiden mahdollisia syitä ja sitä, onko D-vitamiinipitoisuuden mittaaminen tarpeen.

D-vitamiinitabletti kädessä.

Perusterveelle, suositusten mukaisesta saannista huolehtivalle ihmiselle rutiinimittausta ei yleensä tarvita.

D-vitamiinitilannetta voidaan tarvittaessa selvittää verikokeella, joka mittaa vitamiinin varastomuodon eli kalsidiolin pitoisuutta. Todetun puutteen hoito suunnitellaan tilanteen mukaan.

Arjessa tärkeintä on huolehtia D-vitamiinin saannista säännöllisesti. Suositukset eroavat iän ja ruokavalion mukaan.

  • 18–74-vuotiaat: Suositeltava kokonaissaanti on 10 mikrogrammaa päivässä. Jos saanti ruokavaliosta jää vähäiseksi, suositellaan 10 mikrogramman D-vitamiinilisää loka–maaliskuussa.
  • 75 vuotta täyttäneet: Suositeltava kokonaissaanti on 20 mikrogrammaa päivässä. D-vitamiinilisää suositellaan yleensä 20 mikrogrammaa ympäri vuoden. Pienempi, 10 mikrogramman lisä voi riittää, jos ruokavaliossa on runsaasti D-vitaminoituja tuotteita ja kalaa.

Kokonaissaanti tarkoittaa ruoasta ja vitamiinivalmisteista yhteensä saatavaa D-vitamiinia.

LUE MYÖS: D-vitamiinin tarve muuttuu iän myötä – tässä iässä suositus kaksinkertaistuu

Oireiden perusteella ei kannata omin päin moninkertaistaa annosta. Tarkista sen sijaan, kuinka paljon käyttämäsi valmisteet sisältävät D-vitamiinia, ja huomioi myös mahdollinen monivitamiini.

Lähteet: Terveyskirjasto, NHS ja Ruokavirasto

    • Nainen kävelee portaita väsyneenä.

      D-vitamiinin puute voi oireilla näin – älä sivuuta näitä merkkejä

      D-vitamiinin puute voi näkyä lihasten heikkoutena ja luuston kipuina, mutta lievä vajaus saattaa jäädä kokonaan huomaamatta. D-vitamiini muistetaan usein vasta syksyllä, kun auringonvalo vähenee ja vitamiinipurkki kaivetaan esiin. Riittävästä saannista kannattaa kuitenkin huolehtia jo ennen...
    • Käveletkö päivittäin? Muista myös nämä kaksi asiaa

      Kävely tekee hyvää kunnolle, mutta kahden asian lisääminen rutiineihin auttaa saamaan tutusta lenkkirutiinista enemmän irti. Kuuluuko kävely lempiliikuntamuotoihisi? Kun lenkille tulee lähdettyä lähes päivittäin, muun harjoittelun lisääminen viikkoon voi tuntua tarpeettomalta. Kävelykuntoa voi kuitenkin kehittää...
    • Jäisiä mansikoita kulhossa.

      Ethän sulata pakastemarjoja näin? C-vitamiinia häviää yllättävän paljon

      Pakastemarjojen sulatustavalla on merkitystä paitsi maun, myös vitamiinien kannalta. Moni nostaa pakastemarjat yöksi jääkaappiin sulamaan, mutta ravintoaineiden säilymisen kannalta tuttu sulatustapa ei välttämättä ole se kaikkein paras vaihtoehto. Martat suosittelee sulattamaan pakastemarjat nopeasti, jotta C-vitamiinia...

    Kirjoita haku ja paina Enteriä

    Pin It on Pinterest

    Nainen pitelee käsiään vyötäröllään.
    Kävele itsesi kuntoon!Tutustumistarjous 19,90 € – aloita nyt