Suuri osa suomalaisista on elämässään laihduttanut ja monet useita kertoja. Nokialainen Anneli Kolppanen, 48, ei kuulu tähän joukkoon. Ennen Keventäjiin liittymistä hän ei ollut koskaan aikaisemmin laihduttanut. ”Olen aina ollut hoikka. 19-vuotiaana sain ensimmäisen lapseni ja painoin sitä ennen 54 kiloa. Tietysti iän myötä kiloja tuli lisää, mutta olin kuitenkin edelleen normaalipainoinen. Viisi vuotta sitten, kun tapasin nykyisen mieheni, alkoi kiloja sitten tulla enemmänkin”, hän kertoo
168-senttinen Anneli painoi viime vuonna 92 kg. Hän oli miettinyt jo jonkin aikaa laihduttamista, mutta tarvittiin vielä sysäys ryhtyä toimeen. ”Eräänä kauniina elokuun päivänä viime vuonna satuin suihkusta tullessa vilkaisemaan itseäni kokovartalopeilistä. Pysähdyin siihen paikkaan. Ei hyvänen aika, ajattelin, nyt täytyy tehdä jotain!” hän muistelee. Anneli liittyi vielä samana iltana Keventäjiin.
Säännöllinen syöminen ja kohtuulliset annoskoot
Anneli päätti Keventäjien avulla opetella uuden syömisen mallin. Suuria tuloksia lupailevat ihmedieetit eivät olleet vaihtoehto. ”Entisenä catering-alan ihmisenä minulle oli alusta asti selvää, että avain painonhallintaan löytyy syömisen hallinnasta. En usko dieetteihin, joissa rajoitetaan tiettyä ruoka-ainetta tai turvaudutaan joihinkin valmisteisiin. Dieetin jälkeen, kun palaa taas takaisin entiseen ruokavalioon, pudotetut kilot tulevat ilman muuta takaisin. Mielestäni pitää pystyä syömään monipuolisesti ihan tavallista ruokaa. Keventäjien ohjeiden mukaan voin syödä kaikkea, mutta kohtuudella”, Anneli perustelee. –”Totta puhuakseni, en meinannut millään uskoa Keventäjien ruokasuosituksia, joiden mukaan voi syödä jopa viisi kertaa päivässä ja silti laihtua. Päätin kuitenkin kokeilla ja kas kummaa, tottahan se oli! Nykyään syön aamiaisen, lounaan, välipalan, päivällisen ja joskus pienen iltapalan. Alussa myös punnitsin ruoat sopivien annoskokojen löytymiseksi”, hän ihmettelee.
Keventäjien resepteistä Annelin suosikkeja ovat muun muassa täysjyvälasagne ja gluteeniton mustaherukkakääretorttu. Evääksi hän tekee usein kasvissose- tai kaalikeittoa, joista riittää myös samassa työpaikassa olevalle siskollekin. –”Ruokavaliooni on tullut lisää kasviksia ja leivän syönti on vähentynyt huomattavasti. En usko kevyttuotteisiin, joten Oivariini maistuu edelleen parhaalta leivän päällä, tosin enää ei tarvitse jäädä niitä hampaan jälkiä”, hän nauraa. –”En ole koskaan ollut makean perään, joten houkutuksia on onneksi vähemmän. Mielestäni väillä pitää kuitenkin vähän höllätä. Kesällä herkuttelen surutta grillimakkaralla uusien perunoiden ja voin kanssa. Syksyllä voi sitten taas ottaa vähän tiukemman linjan”, Anneli sanoo.
Vuorotyön haasteet
Anneli tekee Valiolla 3-vuorotyötä tuotepakkaajana. Monelle laihduttajalle vuorotyö asettaa haasteita syömisen suhteen. –”Tuotepakkaaminen on välillä hyvin ruumiillista työtä. Ennen minulla saattoi olla kahdeksan tunnin vuorossa eväänä vain kaksi voileipää. Kotona sitten söin lisää voileipiä ja myöhemmin vielä ison kasan lämmintä ruokaa”, hän kertoo. Keventäjien sivustolta hän löysi ravitsemusterapeutti Anette Palssan ohjeita siihen, miten syödä vuorotyössä ja yövuorossa. ”Olin aina väsynyt töissä. Nyt ymmärrän, että se johtui alhaisesta verensokerista, koska en syönyt riittävästi. Anetten ohjeita noudattamalla huomasin pian selkeän eron jaksamisessa. Nykyään pärjään jopa vähemmällä unenmäärällä enkä tarvitse enää päivätorkkuja”, Anneli kuvailee.
Vireyttä Annelin viikkoihin löytyy myös uudesta liikuntaharrastuksesta: ”Viime syksynä hurahdin jääkiekkoon! Silloin perustettiin HC Nokian Naiset -jääkiekkojoukkue, jota mieheni valmentaa. Aluksi olin kenttäpelaajana, mutta pian roolini vaihtui maalivahdiksi. Treenejä on viikoittain ja muutama pelireissukin on tehty. Pelaan myös sulkapalloa, mutta se on jääkiekon myötä jäänyt vähemmälle. Perheeseemme kuuluu myös ranskanbulldoggi Martta, jonka lenkittäminen on hyvää hyötyliikuntaa.”
Keventäjistä suuri apu
Keventäjien ruokapäiväkirja on ollut Annelin mukaan hyvä apu hahmottamaan ruokien todellisia ravintosisältöjä. –”Muistan, kun alussa syötin ruokapäiväkirjaan nakkimukin, jossa on viisi nakkia. Meinasi mennä yöunet, kun järkytyin sen kalorimäärästä! Nykyään seuraan tarkemmin kaupassa eri tuotteiden tuoteselosteita”, hän kertoo. ”Ruokapäiväkirjaa ei tule enää täytettyä niin tunnollisesti kuin aluksi, mutta viikottainen punnitustulos on kiva merkitä ja näin seurata edistymistä. Ja jos luvut jäävät merkitsemättä, niin Keventäjät muistuttaa siitä”, hän sanoo.
Ulkopuolelta on tullut paljon kommentteja Annelin uudistuneesta ja hoikemmasta olemuksesta, vaikka alussa myös epäilijöitä riitti. Heille Anneli on voinut osoittaa, että epäily on ollut turhaa. Hän on onnistunut loistavasti: 18 kilon painonpudotus tuntuu ja näkyy. ”Vaatekoko on pienentynyt koosta 42–-44 kokoon 38 ja vyötäröltä on lähtenyt jo 15 senttiä. Ihmiset, jotka näkevät minut pitkän ajan päästä laihtuneena, ihmettelevät mitä minulle on tapahtunut. Opettelin syömään, vastaan. Sitten kerron, että liityin Keventäjiin. Onnistuminen on itsestä kiinni, mutta Keventäjät on kyllä tosi hyvä tsemppari! Näin isoon painonpudotukseen en ilman Keventäjiä olisi pystynyt. Vielä sellainen 9 kilon pudotus ja olen tyytyväinen”, Anneli suitsuttaa.