Viime kesänä kangasalalainen Hilkka Haljala, 57, katseli peilistä pulskistunutta olemustaan ja tunsi olonsa kaikkea muuta kuin kotoisaksi. Vaaka näytti 91 kiloa. Se oli paljon 162-senttiselle naiselle. ”Olin normaalipainoinen 40-vuotiaaksi saakka, mutta sen jälkeen paino alkoi pikkuhiljaa nousta”, Hilkka kertoo. Hän laihdutti Painonvartijoissa parikymmentä kiloa, mutta kilot palasivat hiljalleen, kun hän lopetti tupakoinnin. ”En lihottanut itseäni syömällä hampurilaisia tai kilokaupalla karkkeja. Pulskistuin tavallisella ruoalla. Ravasin jääkaapilla lakkaamatta, mätin suuhuni koko ajan jotakin, ja vähitellen annoskootkin kasvoivat”, hän muistelee.
Ruokailuun tuli säännöllisyys
Ylipainoonsa tuskastunut nainen löysi netistä itselleen sopivan painonhallintaohjelman. Hän kirjaa tunnollisesti kaikki syömisensä ja saa päivittäin palautetta sekä ruokiensa energiamäärästä että laadusta. ”Nykyään syön säännöllisesti kolme ateriaa päivässä ja pari välipalaa. Muulloin en syö mitään”, Hilkka kertoo muuttuneista elämäntavoistaan. ”Käyn koiran kanssa kävelyllä aamuin illoin, ja päivällä teemme reippaan tunnin mittaisen lenkin. Myin autoni pois, joten enää ei tule sitäkään kiusausta, että ajaisin autolla metsän reunaan seisomaan ja katselemaan, kun koira ulkoilee. Muutenkin kävelen paljon. Usein menen jalkaisin asioille kolmen kilometrin päähän keskustaan. Televisiota katsellessa tulee vielä poljetuksi stepperiä”, hän kertoo.
Nettilaihdutus sopii minulle
Hilkan paino on pudonnut tasaisen varmasti. Hänen tavoitepainonsa on 60 kg. Takapakkia ei ole tullut, vaikka paino onkin välillä jämähtänyt pariksi viikoksi paikoilleen. ”Nettilaihdutus sopii minulle. Ei tarvitse lähteä mihinkään ryhmiin, saan ohjeet ja palautteen suoraan kotikoneelleni. Se on helppoa, kun muutenkin istun tietokoneen ääressä paljon”, hän toteaa. ”Nettilaihdutus vaatii sitä, että sitoutuu noudattamaan ohjelmaa, vaikka kukaan ei vahdi. Itsepetokseen ei saa mennä. Jos unohtaa tai jättää tieten tahtoen kirjaamatta syömisiään, tekee vain itselleen hallaa”, Hilkka tietää.
Verenpaine pysyy kurissa
Keventyminen tuntuu ja näkyy Hilkan olossa monin myönteisin tavoin: ”Olo tuntuu todella hyvältä. On helpompi liikkua ja olla, ja koiran kanssa lenkkeillessä tekee mieli pistää välillä juoksuksi. Vaatekaupassa on taas mukavaa käydä, voin ostaa kauniita vaatteita ja käyttää ihania, siroja piikkareita.”
Myös oma terveys motivoi Hilkkaa jatkamaan siihen asti, kunnes kaapissa odottavat 60-kiloisen vaatteet sopivat päälle. ”Kun olin reilusti ylipainoinen, verenpaineeni tuppasi heittelehtimään lääkityksestä huolimatta. Nyt arvot ovat pysyneet tasaisen hyvinä”, hän iloitsee.