Tarja Rosendahl
- oululainen erityislastentarhanopettaja
- naimisissa, kahden aikuisen lapsen äiti
- laihdutti lihavuusleikkauksen avulla 58 kiloa
- ”Sain takaisin terveemmän kehon ja ilon liikkua”
Kello lähestyy yhtä iltapäivällä. Tarja Rosendahlin lihavuusleikkauksen on määrä alkaa aivan pian. Tähän hetkeen on kuljettu pitkä tie. Takana on monta henkistä painiottelua, paljon myös kyyneleitä. Yllättäen hoitaja tuo tiedon: leikkausta joudutaan siirtämään kolmella tunnilla. Kun aikaa on, ajatukset lähtevät laukkaamaan villisti. Entä jos suoli menee solmuun? Entä jos tämä onkin vain jokin minun oikkuni? Kuollako leikkauspöydälle vai kuollako diabetekseen? Onko tässä mitään järkeä mennä leikeltäväksi?
Kaiken pohjana jojoilu
Pikkutyttönä Tarja oli hoikka ja tykkäsi liikkua. Säännöllisiä liikuntaharrastuksia hänellä ei ollut, mutta tuolloin lapset uivat, pelasivat ja touhusivat paljon. ”Normilapsuus ja hyvä itsetunto”, hän tiivistää. Teininä Tarja kulki ahkerasti kuorossa ja partiossa. ”Olin silloinkin normaalipainoinen. Lukioiässä tietysti meille tytöille saattoi tulla kuittailuja, kun aloimme kehittyä, mutta laihahan minä silloinkin oikeasti olin”, hän kertoo
Tarjan paino alkoi salakavalasti nousta parikymppisenä. Joitakin hupsuja kiloja hiipi kuin varkain, mutta nuori nainen laihdutti ne aina jos jonkinmoisella dieetillä pois. Kuurien jälkeen paino tumpsahti pahimmillaan tuplana takaisin. Seurasi aina uusi laihdutus ja painonnousu. Jojoilu alkoi lihottaa. Muutamassa vuodessa 24-vuotias Tarja oli jo reilusti ylipainoinen. Silloin hän marssi ensimmäisen kerran Painonvartijoihin. ”Laihdutin alle puolessa vuodessa 17 kiloa ihan tuosta vain. Ihmettelin, että onpa helppoa, näinhän sitä laihtuu!” Tarja kertoo.
Laihtui kyllä, mutta taas kilot jysähtivät takaisin. Nyt jälkeenpäin Tarja laskee, että hän on kolunnut kaikkiaan kymmenen laihdutuskertaa Painonvartijoissa, lukuisia erilaisia dieettejä sekä laihdutustutkimuksia ja -ryhmiä. Mikään ei tuonut pysyvää lopputulosta. ”Esimerkiksi ryhmän vetäjällä on iso merkitys. Jos langanlaihalla terapeutilla ei selkeästi ole mitään omaa kokemusta ylipainosta, häntä on vaikea uskoa. Vetäjän pitää olla tiukka, mutta samalla ylipainoa ymmärtävä. Silloin tulee olo, että tuota minä haluan kunnioittaa ja kuunnella”, hän kuvaa kokemuksiaan.
Herkut lohduttivat surussa
Tarja opiskeli lastentarhanopettajaksi. Hän perusti perheen, sai kaksi lasta, kävi töissä, oli välillä työttömänä, sai viran ja erikoistui vielä erityislastentarhanopettajaksi. Työ lasten parissa on vaativaa, mutta uusi työ erityislasten parissa oli rankkaa. Kasassa oli yhtälö, joka on tuttu niin monelle: lapsiperhearki + raskas työ = iso väsymys. ”Se oli sellainen ruuhkavuosijuttu, jossa vauhti oli kova. Annoin työlle liian ison sijan elämässäni ja se vei voimat vapaa-ajasta”, hän kertoo.
Kun Tarja oli ehtinyt olla uudessa työssä puoli vuotta, omaan perheeseen hyökyi valtava kriisi ja suru: puolison läheinen menehtyi vuoden 2004 tsunamissa Thaimaassa. Tarjan pojat olivat tuolloin reilun kymmenen vuoden ikäisiä. Perhe suri, mutta työt, koulut ja lasten harrastukset pyörivät. ”Siinä meni neljä vuotta sumussa, kun yritettiin vain elää ja jaksaa. Ei tuollaisessa tilanteessa pysty edes ajattelemaan mitään. Jälkeenpäin olen miettinyt, että miksi en voinut silloin myöntää, että minäkin olin surullinen.”
Ruuhkavuosien kaikennielevää väsymystä Tarja oli paikannut jatkuvalla suolaisen ja makean napostelulla. Surun keskellä ruoka ja herkut vasta lohduttivatkin. Leipää kului liukuhihnalla ja leivänpäällisiä, juustoa ja makkaraa samassa tahdissa: ”Popsin myös joka päivä jotain herkkua: sipsejä, karkkia tai pullaa ja siihen päälle mehut ja isot määrät light-limukkaa. Söin suruuni, leipä ja herkut rauhoittivat oloa. Olen siis tunnesyöppö ja siitä tavasta on vaikea päästä.”
Jälkeen päin Tarja ajattelee, että hän hukkasi itsensä vaikeina vuosina. ”Muiden hyvinvointi meni minulla aina edelle ja esimerkiksi opiskeluajoilta tuttu aerobic jäi kokonaan pois. Seurasin poikieni jääkiekkopelejä jäähallilla, mutta en osannut käyttää sitä aikaa hyödyksi omaan liikkumiseeni. En vain älynnyt, muka ehtinyt tai halunnut huolehtia hyvinvoinnistani”, hän muistelee.
Masentaa olla lihava ja ruma
Lihavuuteen liittyvien tunteiden läpikäyminen tuntuu vieläkin surulliselta, vaikka vaikeimmista ajoista on vuosikausia: ”Se on itkettänyt, että hukkasin niin pitkän ajan omasta elämästäni. On masentavaa olla lihava ja ruma. Olen aina ollut sosiaalinen ja helposti innostuva, mutta silloin en enää halunnut lähteä ihmisten ilmoille. Muutuin araksi. Rakastan kauneutta ja estetiikkaa ja minusta on ihanaa pukeutua nätisti. Senkin ilon menetin ylipainon takia.”
Tarja häpesi vartaloaan. Hän oli aina rakastanut uimista, mutta enää hän ei voinut kuvitellakaan menevänsä uimahalliin. Tarja vältteli myös valokuviin joutumista. Häpeän vuoksi käsi ei hamunnut herkkupöytää isommissa ihmisjoukoissa, kuten juhlissa. ”Ei ylipainoinen syö liikaa juhlissa, siellä on kontrolli. Ylipainoinen syö kotona television ääressä”, Tarja toteaa.
Jonkinlainen lopullinen luovuttaminen tapahtui, kun ikänsä sorjasäärinen nainen huomasi jalkojensakin lihoneen. Lopulta vähänkin pidempien matkojen kävely, lattialta nouseminen töissä lasten leikeistä ja jopa seisominen olivat lähes mahdottomia tehtäviä. Jojoilun, väsymyksen ja surun vuosissa vaaka heilahti lopulta 136 kiloon. Tarjan painoindeksi oli 52.
Tuttava hehkui hoikkana
Oli aivan tavallinen koulutuspäivä töissä joitakin vuosia sitten. Tarja oli toipunut pahimmasta tsunamin aiheuttamasta surusta ja elämä rullasi eteenpäin. Samaan koulutukseen tupsahti työtuttava, jonka näkeminen pitkästä aikaa hätkähdytti. Tarja ihasteli, miten hehkuvalta nainen näytti: ”Näin miten hoikka hänestä oli yhtäkkiä tullut ja ihmettelin myös, miten onnelliselta hän vaikutti. Hänelle oli tehty lihavuusleikkaus! Tuttavani kertoi omista kokemuksistaan ja suositteli leikkausta minulle.”
Miltei niiltä istumilta Tarja alkoi selvittää mahdollisuuksiaan leikkaukseen. Hän kävi yksityisen lääkärikeskuksen lihavuusleikkausluennoilla. Hän pääsi myös työterveyden kautta tutkimuksiin, missä selvitettiin, onko lihavuusleikkaus Tarjalle mahdollinen. Lihavuusleikkaus ei nimittäin sovi kaikille. Esimerkiksi huomattava ahmimishäiriö estää leikkauksen, sillä potilaan on pystyttävä muuttamaan ruokailutottumuksiaan vaaditulla tavalla leikkauksen jälkeen.
Tarja raapusti tunnollisesti ruokapäiväkirjaa, ja ravintoterapeutti puisteli päätään merkintöjä lukissaan. ”Miten joku voi laittaa leivän päälle näin paljon päällisiä”, terapeutti äimisteli. ”Kun laittaa vain”, Tarja näpäytti. Hän oli listannut rehellisesti jokaisen siivun leiville ladotuista makkaroista ja juustoista. Päiväkirja paljasti armottomasti muutakin. ”Ensinnäkin: ruoka-annokseni olivat liian isoja. Lihapullia oli lautasella neljän sijaan kahdeksan, yhden perunan sijaan otin kolme. Lisäksi ruokailujen välissä käsi kävi vähän väliä jääkaapilla ja ja suuhun livahti aina vaikka nakki tai pari. Se on yksinkertaista: lihava syö liikaa. Minun mielestäni jokainen, joka on lihava, ahmii”, Tarja pohtii.
Lääkäri tutki ja vahvisti Tarjan tuntemukset hyviksi perusteiksi leikkaukseen: jalkojen nivelet särkivät kävellessä, verenpaine huiteli pilvissä ja sukurasitteena kulkeva diabetes kolkutteli oven takana. Siitä alkoi kahden vuoden jonotus, määränpäänä mahalaukun ohitusleikkaus.
Vihdoinkin leikkauksessa
Kun kolme lisätuntia on kulunut ja Tarja on käynyt läpi kaikki pelkonsa, hänet nukutetaan. Nyt ei enää voi perua päätöstä. Tähystysleikkauksessa Tarjan mahalaukku katkaistaan yläosasta läheltä ruokatorvea ja jäljelle jääneestä pienestä mahalaukun osasta rakennetaan suora yhteys ohutsuoleen. Näin vatsaan ei mahdu kuin hyvin pieni annos ruokaa kerralla, eli suurin osa mahalaukkua ohitetaan. Operaatio kestää kaksi tuntia.
Illalla Tarja availee silmiään tokkuraisena heräämössä ja muistaa, missä on. Komplikaatioiden pelko iskee niin lujaa, että koko kroppa tärisee. Tarja haluaa varmuuden vuoksi jäädä sairaalaan yhden yön sijasta kahdeksi yöksi. Tarjan huoli on onneksi turha, leikkaus onnistui hyvin. Tarja pääsee kotiin ja saa toipumisen tueksi ravintoterapeutin ja fysioterapeutin ohjeet. Hänellä on kuitenkin vielä yksi huolenaihe. Se ”huoli” on naurattanut Tarjaa jälkeenpäin: ”Ravintoterapeutti luki ajatukseni. Hän lohdutti, että kyllä minä saan vielä pitsaa syödä.”
Salapulla yllätti
Uusi elämä alkaa viiden viikon sairauslomalla. Ravinto- ja ruokailuohjeet olivat silloin ja ovat yhä tarkat. Yhteensä vuorokaudessa saa kertyä 1 200 kilokaloria pieninä annoksina ja hitaasti syöden. Ensimmäisen kuukauden ajan Tarja saa syödä soseutettuja ruokia ja juoda pieniä määriä vettä. Jo puolesta desistä sosetta tulee täysi olo. Neljännen viikon tienoilla Tarja sortuu popsimaan kuivahtaneen pullan, salaa koko maailmalta. Oksennus tulee kolme kertaa. ”Mietin, miten noloa, jos joudun sairaalaan. Olen syönyt pullan, vaikkei niin olisi saanut vielä tehdä. Ajattelin, että jos nyt kuolen, niin olisi ollut edes hyvänmakuinen pulla”, hän kertoo.
Vähitellen Tarja pystyy syömään normaalisti, kunhan annokset ovat riittävän pieniä. Hän voi ottaa töissä tai kahvilassa joskus sen pullankin. Tarja aloittaa kävelylenkit, ja muutaman kuukauden kuluttua kaveri saa houkuteltua uimahalliinkin. Uimista aina rakastanut Tarja innostuu uudelleen ja rohkaistuu mukaan myös zumbaan. Paino lähtee laskuun aluksi noin kilo per viikko -tahdilla. Pienistä ruokamääristä tulee nopeasti kylläiseksi ja jojottelun sekoittama aineenvaihdunta normalisoituu. ”Tässähän laihtuu aivan väkisinkin”, Tarja ihmetteli.
Nautinnotkaan eivät kadonneet elämästä. Ensimmäisessä illanvietossa pari kuukautta leikkauksen jälkeen Tarja toteaa, että viiniäkin uskaltaa maistaa. Tosin alkoholistakin tulee parin lasin jälkeen täysi olo. ”Mutta se on mukava tunne, kun kaikessa vähempi riittää”, Tarja huomauttaa.
Ei vapaapäiviä
Leikkauksesta on nyt pari vuotta, ja Tarjan paino on tippunut 50 kiloa. Ennen leikkausta hän laihdutti noin 8 kiloa ohjatulla dieetillä, joten kaikkiaan painoa on lähtenyt noin 58 kiloa. Turha kuitenkaan kuvitella, että laihtuminen onnistuisi lihavuusleikkauksen jälkeen ilman työtä. Syömisen suunnittelu on jatkuvasti mielessä. ”Mietin syömiseni viikoksi eteenpäin. Suunnittelen eväät töihin. Koulutuspäiville päätän etukäteen, että siellä saan syödä pullan, mutta en suklaakeksiä. Jääkaapissamme ei koskaan ole niitä nakkeja, joita nappailla.”
Tarja saattaa käydä ryhmäliikunnassa kuusi, parhaimmillaan jopa yhdeksän kertaa viikossa: ”Ei tästä ole mitään vapaapäiviä. Liikun joka päivä jotenkin, vaikka vartin, ja teen sen heti kun tulen töistä.”
Aina vaatekauppaan mennessä Tarja ilahtuu. Hoikentuneelle naiselle on tarjolla paljon enemmän nättejä vaatteita. ”Tuntuu aivan taivaalliselta mennä normaalikokoisten osastolle”, hän hehkuttaa. Ja kas, laihtuminen tuntuu myös terveydessä: Tarja ei tarvitse enää verenpainelääkitystä eikä reumalääkkeitä, joita hän joutui syömään nivelkipujen vuoksi.
Pirtsakkuuskehut satuttavat
”Sä oot nykyään niin iloinen!”, sanovat Kehuja on sadellut laihtumisen jälkeen. Yllättäen iloiseksi kehuminen ei Tarjaa ilahdutakaan. Oikeastaan tuollainen persoonaa koskeva lause on hyvin loukkaava. Aivan kuin hän olisi lihavana ollut joku kamala mököttäjä. ”Omasta mielestäni olen kyllä aina ollut iloinen.”
Koska Tarjalla on kokemusta sekä lihavana että hoikkana olemisesta, hän tietää miten eri tavoin lihaviin ja laihoihin suhtaudutaan. ”Omassa perheessäni ketään ei ole koskaan haukuttu läskiksi. Mutta se loukkaa, että muut ihmiset voivat pitää lihavia luusereina, joilla ei ole minkäänlaista tahdonvoimaa, sanoo monipuolisesti kouluttautunut, työlleen omistautunut ja lapsensa aikuiseksi kasvattanut nainen. Tahdonvoimaa on siis vaadittu ja sitä on ollut.”
Aivan viime hetkillä ennen leikkausta Tarja epäili koko operaatiota omaksi turhaksi oikukseen. Nyt hän tietää, että leikkaus oli hänelle oikea keino saada terveys ja hyvinvointi takaisin. ”Tässä ei tule jojoilua, eikä tämä ole dieetti. Saan syödä ihan kaikkea kohtuudella. Pystyn luottamaan onnistumiseen sataprosenttisesti.”
Tarja kannustaa varsinkin nuoria naisia harkitsemaan leikkausta ajoissa, jotta terveysongelmat eivät kehity liian isoiksi. Leikkaus on iso päätös, ja sen tuomiin muutoksiin on syytä sitoutua loppuelämäksi. ”En halua enää ikinä mitään dieettejä. Tämä on elämäntapamuutos.”
Tarjan ruoka- ja liikuntarytmi
Aamiainen klo 6: 1 dl puuroa tai 1 viipale ruisleipää margariinilla, 1 viipale vähärasvaista juustoa ja kinkkusiivu, lisäksi 1 dl maustamatonta jugurttia, ½ dl kevytmehukeittoa, 2 rkl mysliä, kuppi kahvia rasvattomalla maidolla
Liikunta: pyöräily töihin, 7 km
Välipala klo 9: kuppi kahvia rasvattomalla maidolla, 1 mandariini
Lounas klo 11: esim. broileria 100 g, 1 dl riisiä, tomaattia, kurkkua, chilikastiketta
Välipala klo 13: kuppi kahvia rasvattomalla maidolla, 1 banaani
Välipala klo 15: 1 omena
Liikunta: pyöräily kotiin, 7 km
Päivällinen klo 16:30: esim. kalaa 100 g, 1 peruna, salaattia, kevyt rypsipohjainen salaatinkastike
Liikunta: jumppatunti salilla
Välipala jumpan jälkeen: 1 dl maustamatonta jugurttia, ½ dl mehukeittoa, 2 rkl mysliä
Iltapala klo 21: teetä rasvattomalla maidolla, makeutusainetta, 2 näkkileipää, margariinia, siivu juustoa ja kinkkua, kurkkua
- Toisinaan ennen nukkumaanmenoa mielihaluun mandariinia ja näkkileipää
- Päivän aikana runsaasti vettä, päivällisellä juomaksi rasvatonta maitoa
Lihavuusleikkaus pähkinänkuoressa
- Leikkaus ei ole ensimmäinen lihavuuden hoitokeino. Ennen leikkausta on pitänyt yritettää laihdutusta ja painonhallintaa asiantuntevan ammattilaisen ohjauksessa.
- Painoindeksin vähimmäisrajana on 40 terveellä henkilöllä tai vähintään 35 henkilöllä, jolla on laihduttamista vaativa sairaus.
- Leikkausmenetelmiä on useita. Suomessa käytetään pääasiassa mahalaukun ohitusleikkausta. Seuraavaksi yleisin on mahalaukun kavennusleikkaus.
- Sadasta leikatusta noin kymmenellä on esiintynyt esimerkiksi leikkaushaavan tulehduksia, verenvuotoa ja keuhkotulehduksia. Useimmiten näistä selvitään hyvin.
- Lihavuusleikkauksen haittoihin kuolee 2–5 henkilöä tuhatta leikattua kohden.
- Mahalaukun ohitusleikkauksessa keskimääräinen laihtumistulos on 35–40 kiloa. Kahden vuoden jälkeen paino pyrkii hiljalleen nousemaan.
- Laajassa ruotsalaisessa laihdutusleikkaustutkimuksessa 10 vuotta mahalaukun ohitusleikkauksen jälkeen potilaat olivat keskimäärin 25 kiloa kevyempiä.
