Aamu, jona päätin muuttaa elämäntapani on jäänyt hyvin elävästi mieleeni. Oli työlomautuksen ensimmäinen viikko, syksyllä 2010. Piti keksiä järkevää tekemistä. Oli vihdoin aikaa, ja motivaatiotakin, muuttaa lihottavia elämäntapoja. Myöhemmin työpaikka vaihtui mutta terveellisemmät tottumukset jäivät.
Lapsena olin ollut hoikka. Teini-iässä paino nousi hetkeksi normaalipainon ylärajoille, mutta laski takaisin. Opiskeluaikojen ja vakiintumisen jälkeen, työ- ja perhe-elämän myötä, painoa alkoi tulla aina vain lisää. Syy viime vuosien nousevaan painokäyrään oli ennen kaikkea väärissä ruokailutottumuksissa. En juuri syönyt kunnollisia aamiaisia tai lounaita. Päivällisellä olikin sitten jo huutava nälkä, ja illatkin usein napostelin. Pitkät työpäivät ja -matkat lisäsivät ruokailun epäsäännöllisyyttä. Hotellihuoneeseen piti varata aina pientä syötävää. Vaikka matkatyöt sittemmin vähenivät, ja lounaasta tuli rutiinia, jatkoin iltatankkausta.
Vaaka näytti 102 kiloa, vatsan ympärys oli 116 cm ja BMI 33. Kaikki pitkäkestoinen liikunta ja seisominen rasitti jalkoja. Närästi, ja yöt kuorsasin. Järkeilin elämäntilannettani: olin täyttänyt 40 vuotta ja terveys oli vielä tallella – olisi viimeinen hetki tehdä jotain ylipainolle ja huonoille elintavoille. Eikä enää vain aikoa.
Aivan aluksi totuttelin ruokailemaan säännöllisesti ja seuraamaan kaloreita. Opin netin ohjeiden avulla syömään oikeanlaisia aamiaisia ja lounaita. Aamiaiseni on nyt kananmunaa ja pekonia, voileipää, tai mysliä ja jogurttia. Lounaaksi syön usein kalaa. Päivällinen on tavallista kotiruokaa. Iltaisin syön, päivän kaloritilanteesta riippuen, raskaammin tai kevyemmin, esimerkiksi salaatin tai hedelmiä
Säännöllisen liikkumisen aloitin vasta kun painoa oli pudonnut kymmenen kiloa. Oli upeaa voida kävellä reippaasti ja huomata kunnon myös kohoavan. Sykkeet alenivat vaikka vauhti nousi. Keväällä aloitin juoksulenkit. Kunto on nyt niin hyvä että parikymmentä juoksukilometriä taittuu alle kahden tunnin. Viikossa juoksen keskimäärin kolmekymmentä kilometriä.
Jos haluaa miehen tekevän jotain kuntonsa eteen, kannattaa tarkoitukseen hankkia jokin tekninen apuväline. Juoksua aloitellessa tulikin opittua ns. kantapään eli kipeytyvien säärien kautta se, että juoksukenkien on syytä olla kohtuukunnossa ja käyttäjälleen sopivat. Hinta ei ole aina laadun tae. Sykemittarin avulla oppii rasittamaan kehoaan ja kuluttamaan kaloreitaan oikealla tavalla. Vaaka taas kertoo suoraan sen, missä hankkeessa mennään. Säännöllinen punnitus myös estää salakavalan itsepetoksen. Olen huomannut että monella on tapana unohtaa punnitukset, jos ruokavalio on päässyt repsahtamaan.
Ylilyöntejä on toki ollut. Alkupuolella tuli toisinaan jätettyä enemmän kalorivajeita kuin olisi kannattanut, tosin ei kovin suuria, eikä pitkään tai edes säännöllisesti. Olen myös oppinut, että välipaloina pidettävistä syötävistä ja naposteltavista kertyy kaloreita helpostikin lämpimän aterian verran, vaikkei jälkeenpäin edes tunnu siltä että olisi syönyt kunnolla. Liikunnan lisäämisellä on ollut vähintään yhtä suuri vaikutus terveyteeni kuin painonpudotuksellakin. Aiemmin veriarvot (kolesteroli, sokeri) uhmasivat viiterajoja, nyt ne on täysin normaaleissa rajoissa. Närästys loppui samalla kun liikasyöminenkin loppui, jo painonpudotuksen ensimmäisenä päivänä. Samalla parani yöuni. Kuorsaaminen hävisi tyystin kun olin laihtunut viisi kiloa.
Painoa on nyt vuodessa pudonnut 26 kiloa ja BMI on alle 25. Jo puolen vuoden kohdalla uudenlainen syöminen muuttui rutiiniksi. Vaikka edelleen täytän ruokapäiväkirjaa, osaisin kyllä jo syödä ilmankin oikein. Syksyllä 2010 olin jo hyväksynyt sen että olen ylipainoinen, ja hävittänyt kaikki pieniksi käyneet vaatteet. Nyt, syksyllä 2011, suurin osa vaatteista on jäänyt suuriksi. Ulkoisen muodonmuutoksen puolesta puhuu myös se, että muutama hyvän päivän tuttava ei enää tervehdi kadulla – eivät kaiketi enää tunnista minua. Kehonkuva muuttuu hitaasti, suuntaan ja toiseen. En edelleenkään tunnista itseäni ylipainon aikaisista valokuvista. Mielestäni en ole koskaan niin lihava ollutkaan; tuntuu että kuvat vain jotenkin vääristävät. Vastaavasti en koe olevani ihan niin hoikkakaan kuin miltä näytän tuoreissa valokuvissa.
Laihtuminen alkaa siitä, että tiedostaa olevansa ylipainoinen. Painon pudottamiseen ei kuitenkaan riitä pelkkä muutoksen haluaminen. Pitää, pysyvästi, muuttaa kaikki huonot tottumukset, jotka johtivat lihomiseen. Kannattaa myös muistaa että asettamalla mahdottoman tavoitteen epäonnistuu kaikkein varmimmin.
