”Nyt olet normaalipainoinen, mutta ennen olit aivan saatanan lihava”, täräyttää myyntipäällikkö Mari Lindholmin ystävä, kun naiset juttelevat niitä näitä kahdestaan. Ystävä nolostuu heti kommentistaan, mutta Maria suora puhe lähinnä naurattaa, sillä sehän on ihan totta.
Vielä viisi vuotta sitten Mari oli 70 kiloa painavampi kuin nyt. Silloin hän häpesi itseään, mutta ei häpeä enää. Marin kodin jääkaapin ovessa on laihdutusprojektia osuvasti kuvaava magneetti, jossa lukee: ”Behind every successful woman is herself”, jokaisen menestyneen naisen takana on hän itse. ”On täysin minusta itsestäni kiinni, miten liikun ja mitä pistän suuhuni. Kun motivaatio laihtumiseen lähtee itsestä, se onnistuu”, Mari, 39, tietää.
Myyntipäällikkönä työskentelevä Mari puhuu nykyään ruokavaliosta ja liikunnasta kuin alan ammattilainen. Ennen laihdutustaan hän myöntää olleensa sohvaperuna, joka löhösi television ääressä karkkipussi kädessä. Muutos entisestä nykyhetkeen on kuitenkin vaatinut paljon.
Ruokaa tylsistymiseen
Jo ala-asteella Mari oli sieltä isommasta päästä. Ensimmäisen kerran hän laihdutti yläasteella painaessaan 80 kiloa, sitten lukiossa pariinkin otteeseen. Paino tippui joka kerralla 10–15 kiloa, mutta aina laihdutetut kilot hiipivät kaksinkertaisena takaisin. Parikymppisenä Mari tapasi mukavan miehen, joka kosi. Hänkin seurasi vierestä Marin painonvaihteluita, mutta ei koskaan välittänyt niistä: ”Mieheni on sanonut, ettei hän rakastunut kiloihini vaan minuun. Muuten hän ei ole kommentoinut painostani halaistua sanaa.”
Kihlojen jälkeen alkoi hääsuunnittelu ja Mari halusi olla normaalipainoinen omissa häissään. Ennen juhlia paino tippui mukavasti ja puoli vuotta ennen h-hetkeä Mari oli lähes tavoitteessaan. Häihin oli kuitenkin vielä turhan pitkä aika, joten kiloja alkoi kertyä. Hääpäiväänsä Mari päätyi lopulta juhlimaan reippaasti ylipainoisena. ”Eihän se kiva tunne ollut, että hääpukua piti suurentaa. Painoni jäi kuitenkin toissijaiseksi asiaksi ilon, onnen ja rakkauden tieltä”, hän kertoo.
Häiden jälkeen Mari sai kaksi lasta. Raskauksia hän ei kuitenkaan syytä ylipainosta, sillä molemmissa tapauksissa raskauskilot jäivät synnytyslaitokselle. Vaikeuksia tuotti kotona olo. Kun lapset menivät päiväunilleen, äitiyslomalainen rentoutui syömällä suklaata kuin näkkileipää. ”En edes tajunnut, miten suuri olin. Näin itseni pienempänä kuin mitä todellisuudessa olin. Väitän, että kärsin tavallaan käänteisestä syömishäiriöstä, sillä suhteeni ruokaan ei ollut normaali. Syöminen oli niin jatkuvaa ja tasaista puputusta, etten ikinä edes tuntenut nälkää”, Mari kuvailee.
Mari on jojoillut painonsa kanssa koko pienen ikänsä, ja arvelee laihduttaneensa vuosien aikana yhteensä lähemmäs 300 kiloa. ”Olen aina vihannut liikuntaa ja tykännyt syödä kaikkea hyvää. Ajattelin, että kun on kivaa, samalla syödään. Söin myös siksi, että olin tylsistynyt. Ruoalla olenkin kiloni aina kerännyt”, hän pohtii.
Huono ja väsynyt olo
Liikakilot tekivät Marin olosta saamattoman ja apaattisen. Vaatekaupoista löytyi hänelle harvoin tarpeeksi suuria kokoja, joten vaihtoehdoksi jäi pukeutua postimyynnistä tilattuihin telttoihin. Kun lapset olivat pieniä, Mari ei pystynyt pitämään heitä kunnolla sylissä, koska maha oli tiellä. Poikien kasvaessa yhteinen touhuilu jäi edelleen vähäiseksi, sillä Mari hengästyi hetkessä eikä mahtunut mukaan edes huvipuistolaitteisiin. Aamuisin herätessään Mari tunsi viiltävää kipua ristiselässään, eikä hän pystynyt laittamaan kunnolla sukkia jalkaan. Verenpaine oli huippulukemissa, mikä tuntui puristavana vanteena päässä. Lääkärit patistivat Maria laihduttamaan, mutta ammattilaisten puheilla ei ollut vaikutusta. ”Minulla oli jatkuvasti väsynyt ja huono olo itseni kanssa. En missään kohtaa ollut sinut kilojeni kanssa. Jotenkin kurjaan oloon silti tottui”, hän muistelee.
Loppukesästä 2008 Mari päätti yrittää laihduttamista jälleen kerran. Odotukset eivät olleet korkealla entisten epäonnistumisien vuoksi. Aiemmin Mari oli kokeillut kaikki mahdolliset dieettikuurit kaalikeitoista ateriankorvikkeisiin, mutta tällä kertaa Mari päätti tehdä pieniä muutoksia. Hän jätti ruokavaliostaan pois lempiherkkunsa suklaan ja kohtuullisti roskaruoan syömistä, mutta eli muuten kuten ennenkin. Meni silti lähes kuukausi, ennen kuin Mari uskaltautui vaa’alle. Se näytti tuolloin 136 kiloa. ”En itkenyt vaan totesin, että okei, painoa on nyt tuon verran. Mutta ei enää ikinä tulevaisuudessa”, kertoo Mari ajatelleensa.
Paino jämähti
Herkkujen hylkääminen tiputti Marin painoa parikymmentä kiloa. Selkäkivut vaivasivat kuitenkin yhä. Kun Mari kerran töissä valitteli vaivojaan, työkaveri totesi topakkana aikovansa istua paikallaan niin kauan, että Mari soittaa paikalliselle kuntosaliyrittäjälle ja sopii treffit. Pian Mari löysikin itsensä salilta hänelle räätälöidyn kunto-ohjelman kanssa. Jo muutaman käynnin jälkeen selkäkivut alkoivat helpottaa, mikä motivoi jatkamaan. Mari alkoi käydä salilla pari kertaa viikossa, ja reilussa vuodessa paino tippui 15 kiloa.
Sitten Euraan tuli uusi kuntosali, jossa järjestettiin myös ryhmäliikuntatunteja. Mari hurahti täysin. Hän kävi viitenä päivänä viikossa esimerkiksi bodypumpissa ja body attackissa. Tuolloin ylipainoa oli vielä 30 kiloa, mutta se ei Marin vauhtia hidastanut: ”Olin jo päässyt yli siitä, etten välittänyt, mitä muut treenaajat minusta ajattelevat. Tunneilla hiki virtasi ja sydän hakkasi, mutta se ei tuntunut pahalta.”
Liikunnasta huolimatta paino jämähti. Meni lähes vuosi, eivätkä vaa’an lukemat tippuneet. Mari epäili syyksi muun muassa kilpirauhasen toimintahäiriötä, mutta tutkimukset osoittivat hänet terveeksi. Maaliskuussa 2012 Mari lähetti hetken mielijohteesta sähköpostia Jutta Gustafsbergin Fitfarm-yritykselle aikomuksenaan palkata heidät valmentajikseen. Hän toimitti päävalmentaja Jari ”Bull” Mentulalle liikunta- ja ruokapäiväkirjansa. Palaute oli tiukka: ”Bull latasi asiat ytimekkäästi tiskiin ja sanoi, että syömistottumukseni olivat aivan päin helvettiä. Söin ihan liikaa teollisia tuotteita kuten lauantaimakkaraa, margariinia ja kilokaupalla leipää. Sain tarkat liikunta- ja ruokaohjeet, joissa oli määritelty ruokailujen kellonajat ja grammamäärät. Silloin päätin, että kun kerran maksan tästä, toteutan ohjeet pilkulleen. Kannustava valmentaja auttoi onnistumaan.”
Vihdoin Marin paino lähti nopeaan laskuun. Puolessa vuodessa se putosi huimat 28 kiloa. Mari alkoi valmistaa puhdasta ruokaa marinoimalla lihat itse, hylkäämällä piilosuolan ja vaihtamalla välipalaleivät rahkoihin. Kuntosalilla hän kävi kolmesti viikossa. ”Kun kaikki oli suunniteltu puolestani, painonpudotus oli helppoa. Minun ei tarvinnut kuin toteuttaa annetut ohjeet ja pistää aivot narikkaan. Olin todella tiukka: otin jopa juhliin mukaan omat eväät”, hän muistelee.
Eroon ihopussista
Marin valtavalla painonpudotusurakalla oli kuitenkin jälkiseuraamuksia. Vatsan iho oli venynyt ylipainon takia niin paljon, että se jäi roikkumaan ikäväksi mahapussiksi. Mari saikin työterveyslääkäriltä lähetteen plastiikkakirurgille vatsanahan kiristysleikkausta varten. ”Harmitti, sillä olin kuvitellut, että nahka olisi palautunut paremmin. Olin silti päättänyt viedä laihdutuksen loppuun asti ja olin tarvittaessa valmis säästämään rahaa leikkaukseen”, hän kertoo ajatelleensa.
Mari kuitenkin hyväksyttiin hoitoon kunnalliselle puolelle. Viime vuoden marraskuussa häneltä leikattiin mahan kohdalta toista kiloa nahkaa. Seuraava kuukausi kului sairaslomalla. Nyt bikinirajan alapuolta koristaa puolimetrinen arpi. Vaikka leikkaus ja suuri arpi kuulostavat ulkopuolisen korviin hurjilta, Marille ne ovat yksi painonpudotusetappi muiden joukossa: ”Olin positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta. Arpi on muisto ja yksi osa tätä laihdutusprojektia. Minulla on kropassa myös raskausarpia siellä täällä, eivätkä ne todellakaan ole tulleet vain lapsista. Ajattelen, että kaikki arpeni ovat elämänmerkkejä.”
Kun Mari nykyään katsoo vanhoja valokuviaan, ei hän oikein usko näkemäänsä. Marin pojatkin ovat kysyneet, että äiti, oletko sinä oikeasti ollut noin lihava? ”Voi, kun olisin tajunnut pienten muutosten tärkeyden jo 25 vuotta sitten. Mutta parempi nyt kuin ei koskaan. Mennyttä on turha murehtia, sitä kun ei enää muuteta”, hän sanoo viisaasti. Nykyään Marin paino pyörii 66 kilon paikkeilla. Ensimmäistä kertaa elämässään hän on ollut pidemmän aikaa normaalipainoinen. Enää hän ei halua laihduttaa, mutta lihasta saisi tulla lisää. ”Onko nainen ikinä tyytyväinen kehoonsa? Nyt minua kiinnostaa se, miten kroppani lihaksia on mahdollista muokata. Toki, jos vertaan nykyistä minääni lähtötilanteeseeni, olen tosi tyytyväinen”, Mari iloitsee.
Joitain ystäviä Marin suuri muutos on hämmentänyt. Moni on tuntenut Marin jo ala-asteella mukavuudenhaluisena sohvaperunana, eikä uusi urheilusta innostunut Mari sovi entiseen mielikuvaan. ”Jotkut kyselevät, että et kai enää laihduta. Heistä saattaa tuntua, että intoiluni on mennyt yli. Se on toisaalta ymmärrettävää, sillä ennen en liikkunut metriäkään ja nyt urheilen neljästi viikossa”, hän kertoo. Marilta myös kysellään aikooko hän nyt palata takaisin ruokavalioon, jota hän noudatti ennen. Kyläillessä tutut ihmettelevät, miksei Mari ota edes yhtä pullaa, eihän se mitään haittaa. Se ei kuitenkaan käy. ”En voi palata siihen, mitä oli ennen, muuten kilot tulevat äkkiä takaisin. Jätän herkut mieluummin kokonaan ottamatta kuin otan yhden, sillä en halua ottaa mitään riskejä. Minulle kieltäytyminen ei ole vaikeaa, mutta muita ajatellen se tuntuu kurjalta”, Mari myöntää.
Mari punnitsee yhä ruokansa, ettei annoskoko pääse ryöpsähtämään. Loppuelämäänsä hän ei aio kulkea keittiövaaka kainalossa, vaan luopuu siitä sitten, kun luottaa tarpeeksi omaan arviointikykyynsä. Toistaiseksi kaurahiutaleita ja lihoja kun tulee edelleen syötyä liikaa ilman punnitsemista.
Energiaa ja elämäniloa
Kaikista tärkeintä Marin painonpudotuksen onnistumisessa ovat olleet tarpeeksi realistiset välietapit. Hänen mukaansa ei pidä ajatella, että laihdutanpa tässä 70 kiloa, vaan jakaa urakka vaikka viiden kilon osiin. Jos tuntuu, ettei se onnistu yksin, apua pitää pyytää ammattilaisilta. ”Tällainen laihtuminen ei tapahdu yhdessä yössä. Kannattaa tiedostaa, että edessä on pitkä ja kivinen tie. Sortumisia tulee, mutta silloin pitää heti ottaa itseä niskasta kiinni eikä ajatella, että söin kilon karkkia, tämä oli tässä. Pari päivää voi tuntua tosi vaikealta, kun herkut huutavat nimeä, mutta sen jälkeen helpottaa”, hän neuvoo.
Nykyään Mari tunnistaa jo omat kompastuskivensä. Vaikeinta on, jos Mari sairastuu ja on kotona tekemättä mitään. Erityisen hankalaa hänelle oli vatsanahan leikkauksen jälkeinen aika, koska hän ei saanut urheilla kahdeksaan viikkoon: ”Rutiineista poikkeaminen on pahinta. Leikkauksen jälkeen oli aikamoista taistelua, etten tylsistyessäni ja tekemisen puutteen takia alkanut taas napostella. Yritin keksiä käsille ja aivoille tekemistä mikä veisi ajatukset pois syömisestä. Vaikeaa se oli, mutta onnistuin.” Kun mielitekoja tulee, Mari muistelee, ettei herkkujen tuoma olo lopulta edes tunnu hyvältä. Myös nälän tunne on uusi juttu, mikä tuntuu Marista kivalta, koska se kertoo elimistön toimivan normaalisti.
Marin terveys ja kunto ovat kohentuneet merkittävästi, joten hänellä on energiaa olla lastensa elämässä läsnä. Nykyään hän uskaltaa jo pukeutua pillifarkkuihin eikä käytä vaatteita vain peittämään ongelmakohtia. Suuren myllerryksen laihdutusurakan aikana on tehnyt myös Marin mieli: ”Enää en häpeä itseäni ja vetäydy taka-alalle, mikä tuntuu hyvin vapauttavalta. Olen saanut rohkeutta sanoa omat mielipiteeni ääneen ja uskallan enemmän.”
Mari tietää, että nykyisen painon ylläpitäminen tulee vaatimaan jatkuvaa työtä koko loppuelämän ajan. Motivaatiota siihen hänellä kuitenkin on: ”Olen ylpeä siitä, että vein laihdutuksen loppuun asti. En olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta liikunta tuo minulle suurta iloa. Enää en vain haaveile, vaan keskityn asioiden toteuttamiseen. Minulla on kaikki tässä ja nyt.”
Marin ruokapäiväkirja
Aamupala klo 9: Puuroa, rahkaa ja marjoja. ”Aamiainen ei maita heti herätessäni, joten vien sen mukanani töihin.”
Lounas klo 12: Kalaa, kanaa tai lihaa, keitettyjä tai paistettuja kasviksia, raejuustoa, oliiviöljyä. ”Jostain syystä ajattelen, että jos ruoka on lämmintä, se täyttää enemmän. Paistettu keräkaali on ihanaa.”
Välipala klo 15: Rahkaa ja sokeritonta mehukeittoa. ”Pidän ruokailuvälit lyhyinä. Neljän tunnin väli on maksimi.”
Päivällinen klo 18: Kalaa, kanaa tai lihaa sekä riisiä, perunaa tai pastaa, lisäkesalaatti. ”En ole hylännyt hiilihydraatteja, syön ihan tyytyväisenä perunaa.”
Iltapala klo 21: Rahkaa ja marjoja. ”Olen aivan rakastunut rahkaan, se on nykyisin suurin herkkuni.”
Muuta: ”Juon joka päivä vettä vähintään kolme litraa. Treenipäivänä syön lisäksi kolme hedelmää, kiivin omenan ja banaanin.”
