5 tärkeää syytä syödä terveellisesti – vaikket laihduttaisi!

Monipuolisella ja terveellisessä ruokavaliolla on lukuisia myönteisiä vaikutuksia keholle ja mielelle.

Vaikuttaa mielialaan

Uusiseelantilainen tutkimus selvitti 300 nuoren aikuisen syömistottumuksia ruokapäiväkirjojen avulla. Kävi ilmi, että runsaasti hedelmiä ja vihanneksia syövät henkilöt tunsivat itsensä muita energisemmiksi ja onnellisemmiksi. Hyväntuulisuus ei liittynyt vain niihin päiviin, jolloin tutkittavat söivät paljon kasviksia, vaan vaikutus ulottui koko seuraavaan päivään.

Parempi unenlaatu

Useat tutkimukset ovat osoittaneet ruokavalion linkittyvän unenlaatuun. Esimerkiksi Taiwanissa tehdyn tutkimuksen mukaan univaikeuksista kärsivät nukahtivat 35 prosenttia nopeammin ja nukkuivat 13 prosenttia pidempään, kun he söivät illalla kaksi kiiviä. Myös kirsikat, tummanvihreät lehtivihannekset, täysjyvätuotteet, kala ja pähkinät on yhdistetty parempaan uneen.

Paremmat liikuntasuoritukset

Terveellinen ruokavalio parantaa myös liikuntasuorituksia. Erään tutkimuksen mukaan esimerkiksi punajuurimehun todettiin auttavan miesurheilijoita pyöräilemään 16 prosenttia pidempään verrattuna placeboa saaneisiin.

Ihon hyvinvointi

Terveellinen ruokavalio todella antaa sinulle luonnollista hehkua. Näin totesivat ainakin Nottinghamin yliopiston tutkijat, jotka tutkivat, kumpien kuvia ihmiset pitivät viehättävämpinä, terveellisesti syövien vai ruskettuneiden. Samankaltaisia tuloksia saatiin myös St. Andrewsin yliopistossa.

Virkeämpi aivotoiminta

Välimeren ruokavaliota on pidetty ehkä maailman terveellisimpänä ruokavaliona. Ruokavalioon sisältyy paljon kasviksia, hedelmiä, kalaa, papuja, täysjyvätuotteita, oliiviöljyä, avokadoja, pähkinöitä ja siemeniä sekä viiniä kohtuullisissa määrissä. Rasvaiset lihat, maitotuotteet ja sokeri sen sijaan ovat vältettävien listalla. Tuoreen tutkimuksen mukaan Välimeren ruokavaliota noudattavilla oli vähemmän aivoinfarkteja sekä muita aivoihin liittyviä vaurioita ja ongelmia.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest