Herkullista joulua!

Sovi perheen, sukulaisten tai ystävien kesken etukäteen, mitä jouluruokia itse kukin haluaa nauttia ja kuka ruuat valmistaa. Tee jouluruokia vain kulutuksen mukaan ja vain niitä ruokia, jotka varmasti tulee syötyä. Jaa jouluruokia eri päiville, silloin ne maistuvatkin paremmilta kuin suloisessa ”sekasotkussa”.

Jos haluat herkutella mielesi mukaan jouluna, tee se hyvillä mielin ja pidä pyhien jälkeen pieni kurinpalautus. Jouluaikaa kestää pari viikkoa, joten tärkeintä on se, mitä syö tammikuun alun ja joulun välisenä aikana. Ylenmääräiseen mässäilyyn ja ähkyilyyn ei kuitenkaan kannata sortua joulunakaan. Liiku ja ulkoile paljon myös pyhinä.

Perinteiset jouluruuat eivät ole kaloripommeja, ellet tee niistä sellaisia lisäämällä esimerkiksi  laatikoiden joukkoon runsaasti voita ja kermaa. Ehosta valmisjoululaatikko tai juuressose mieleiseksesi lisäämällä joukkoon liraus kermaa ja rypsiöljyä sekä mausteita. Kuumenna tai kypsennä laatikkoruuat uuniastioissa, ei foliovuoissa. Kaunis kattaus on puoli ruokaa.

Jouluklassikot

Piparitalon tekeminen on hauskaa puuhaa lasten ja lastenmielisten kanssa. Käytä valmiita muotteja tai tee talon, linnan tai muun rakennuksen kaavat itse. Pakastepiparitaikina on helppo valinta ja sitä on helppo työstää.

Rosolli eli sallatti syntyy kätevästi itse tehden ja on huomattavasti herkullisempaa kuin etikkainen einesrosolli. Itse en rosollin joukkoon sekoittaisi silliä, vaan se on paras tarjota aina erikseen. Etikka- tai suolakurkku maistuu rosollin seassa, samoin oikein pieneksi silputtu sipuli. Se kannattaa tarjota erikseen, jos ruokailijoiden joukossa on niitä, jotka eivät pidä raa’asta sipulista.

Tuoresuolattu lohi, kirjolohi ja siika ja kylmäsavukalat ovat vakiinnuttaneet paikkansa joulupöydässä sillien ja maustesilakoiden lisäksi.  Kala on herkullista ja terveellistä, kunhan se ei ole liian suolaista.

Kinkku – joulun kunkku ja myös kalkkuna ovat kevyttä suuhunpantavaa, kun jätät näkyvän rasvan syömättä. Hanki kinkku perheen koon mukaan. Tarjolla on monenlaisia kinkkuja ja kinkkurullia. Pienelle perheelle voi kinkuksi riittää kokonaisena kypsennetty porsaan ulkofilee. Kuorruta se kinkun tapaan, yrteillä tai pähkinärouheella.

Kalkkunan rintapala eli valkoinen liha on hivenen kevyempää kuin tummemmat koivet ja reidet. Kypsennä kokonainen kalkkuna hedelmälohkoilla (päärynää, omenaa, viinirypäleitä tms.) täytettynä. Mausta kalkkuna sisä- ja ulkopuolelta yrteillä, suolalla ja musta- tai valkopippurilla. Käytä lihalämpömittaria. Kalkkunan liha on kypsä, kun siitä valuva neste on kirkasta. Kääntele kalkkunaa muutaman kerran kypsymisen aikana. Itse kypsennän kalkkunaa ensin rintapuoli alaspäin, koska rintapaloista tulee silloin mehukkaampia. Valele kalkkunaa kypsennyksen aikana pannuun muodostuvalla liemellä tai mausteisella kana/kalkkunaliemellä. Valmista kastike valeluliemestä. Kalkkunasta riittää syömistä isommallekin joukolle. Kalkkunan kanssa maistuvat esimerkiksi bataattilaatikko tai uunissa paahdetut bataattiviipaleet, keitetyt perunat, höyrytetyt kasvikset, kastanjat ja mustaherukkahillo. Pienelle perheelle sopii esimerkiksi kalkkunan fileerulla tai savustettu kalkkunapala. Kun haluat vaihtelua kinkulle valitse joulupöytään hirven- tai poronpaisti.

Kevyempää joulua

Laatikkoruokien lisäksi joulupöytään sopivat lantusta, porkkanasta, bataatista, selleristä ja palsternakasta ja tietysti myös vähemmän tunnetuista maa-artisokasta ja mustajuuresta valmistetut lisäkkeet. Kuullota liedellä miedolla lämmöllä öljyssä pehmeiksi, hauduta tai paahda uunissa. Sekoita kevyitä vihersalaatteja erilaisilla vihanneksilla höystettynä joka aterialle. Muista lisätä joukkoon aina myös hyvää öljyä ja viini- tai balsamiviinietikkaa.

Juustoherkuttelussa keventäjälle paras vaihtoehto on pieni juustolautanen. Eli 2-3 erilaista juustoa pieninä maistiaispaloina. Ylenpalttinen juustotarjotin houkuttelee syömään aina liikaa! Jälkiruuaksi sopivat myös kevyet marjaisat sorbetit, hedelmäsalaatit, pala hedelmäkakkua tai joulutorttu. Jouluna maistuu myös pari palaa suklaata tai pari konvehtia. Suklaat, karkit, pähkinät ja muut naposteltavat kannattaa pitää kaapissa eikä ”kiusallisina” houkutuksina kodin pöydillä. Muista, että alkoholista kertyy runsaasti kaloreita, varsinkin jos makeus ja prosentit ovat samassa juomassa. Vesi on aina hyvä janojuoma.

Säilytä ruuat kylmässä. Kinkku ei säily hyvänä, jos sitä pidetään päivittäin monta tuntia huoneenlämmössä. Jos jääkaappitila loppuu, hyödynnä styrox- tai muita kylmäkasseja ja säilytä niitä parvekkeella tai turvallisessa paikassa ulkona.

Leppoisaa ja stressitöntä joulua kaikille keventäjille!

Joulureseptejä:

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest