Kaalista ruokaa ympäri vuoden

Kati Nappa, ruokatoimittaja

Keräkaalit

Valko- ja punakaali ovat keräkaaleista tutuimpia ja myös edullisimpia. Valkokaali on perusraaka-aine keittoihin, patoihin, laatikkoruokiin ja piirakoihin. Kumpikin on hyvää raakasalaattiainesta. Tee kerralla isompi määrä peruskaaliraastetta/salaattia. Se säilyy jääkaapissa lähes viikon. Lisää joukkoon eri päivinä eri höysteitä kuten omenaa, päärynää, appelsiinia, marjoja kuten puolukoita, karpaloita tai musta- tai punaherukoita, porkkanaa tai muita kasviksia, rusinoita, pähkinärouhetta jne. Joka päivä salaatti on eri makuinen. Syksyllä on saatavilla myös litteää isolehtistä keräkaalia, joka sopii hyvin kaalikääryleiden valmistukseen.

Kurttu- eli savoijinkaali on kauniin vihreä, kurttuinen ja löyhästi kerivä. Se sopii samoihin ruokiin kuin keräkaali, mutta korkeahkon hinnan vuoksi paremmin sunnuntairuuaksi.

Ruusu- eli brysselinkaali on minikokoinen kaunis kaalinkerä (halkaisijaltaan 2-4 cm). Poista pikkukaaleista pari ulointa lehteä ja kanta tarvittaessa. Ruusukaalit on herkullinen lisuke höyrytettynä tai vähässä vedessä keitettynä ja sopii hyvin myös vokkiruokiin ja keittoihin puolitettuna tai viipaloituna. Ruusukaalin maku ja väri kärsivät, jos kypsennät sitä liian pitkään.

Kiinankaali

Kiinankaali kärsi Suomessa inflaation rantautuessaan tänne parikymmentä vuotta sitten. Kaikki muistavat kiinankaali-kurpitsasalaatin! Kiinankaali sopii hyvin salaatiksi, mutta leikkaa se hyvin ohueksi ja mehevöitä kunnolla esim. omena- tai sitruunamehulla ja öljyllä.

Kiinankaali on miedon makuista ja sopii kypsennettynä monille, joiden vatsa ei kestä keräkaalia. Älä keitä tai vokkaa kiinankaalia liian pitkään, se on varsinkin vokattuna ja höyrytettynä parhaimmillaan al dente. Kiinakaali sopii myös keittoihin, paistoksiin, laatikkoruokiin ja piirakoihin.

Kukka- ja parsakaali

Tutun valkoisen kukkakaalin jalostettuja lajikkeita on erityisesti syksyisin saatavilla vihertävänä ja liilanvärisenä. Koristeellinen kartion mallinen kukkakaali on nimeltään romanesku. Kukkakaali kuten myös parsakaali on herkullista raakana raastettuna tai pilkottuna salaattina. Kumpikin sopii erittäin hyvin myös dipattavaksi tai ihan sellaisenaan rouskuteltavaksi vaikka välipalaksi. Kukka- ja parsakaali sopivat lisukkeeksi, vokkiruokiin, keittoihin, paistoksiin, piirakoihin, kuorrutettavaksi jne.

Ole tarkan euron kokki ja käytä parsa- ja kukkakaaleista myös varsiosat ja lehdet. Kuori parsakaalin varsi perunankuorima- tai juuresveitsellä tai repimällä. Kuori on vähän sitkeää. Leikkaa varsi viipaleiksi ja kypsennä tai käytä raakana kukkaosan kanssa. Kukkakaalin vihreät suojuslehdet antavat väriä vaalealle kaalille, joten älä poista hyviä lehtiä ennen kypsennystä. Paloittele kiinteä kantaosa ja tarvittaessa paksummat lehdet lehtiruotoineen ja kypsennä muun kukkakaalin mukana tai käytä esim. keittoon tai laatikkoruokaan.

Lehtikaali

Lehtikaali on koristeellinen kasvi kiharareunaisine lehtineen. Monen puutarhassa se onkin enemmän koriste kuin ruokapöydän suosikki. Lehtikaali on ravintoarvoltaan paras kaali ja sisältää eniten kaikkia vitamiineja ja kivennäisaineita ym. Lehtikaali kestää muutaman asteen pakkasta kuten ruusukaalikin ja säilyy kasvimaalla pitkään. Lehtikaali sopii hyvin pakastamiseen. Esikiehauta, jäähdytä nopeasti ja pakasta sopivina kerta-annoksina. Suikaloi lehtikaali ja lisää sitä keittoihin, paistoksiin ja muhennoksiin. Jos käytät myös lehtiruodon, kypsennä sitä pidempään. Voit käyttää lehtikaalia myös raakana esim. salaatissa oikein hienoksi silputtuna tai suikaloituna.

Kyssäkaali

Kyssäkaali eli kaalirapi poikkeaa muista kaaleista ja muistuttaa rakenteeltaan enemmän naurista ja lanttua kuin kaaleja. Kyssäkaali kasvaa maan pinnalla ja muutama lehden koristamana. Nyrkinkokoinen kyssäkaali voi olla joko liila- tai vaaleanvihreäkuorinen. Leikkaa huuhdottu kyssäkaali viipaleiksi ja poista kuori kätevästi viipaleista juuresveitsellä. Se on helpompaa kuin kokonaisen kaalin kuoriminen. Kyssäkaali maistuu raakana rouskuteltuna viipaleina, paloina tai raasteena. Se sopii myös keittoihin, vokkiin ja pataruokiin.

Hapankaali

Hapankaali on helpommin sulavaa kuin raaka kaali. Moni, jolle tavallinen kaali aiheuttaa vatsanpuruja, voikin nauttia hapankaalista. Hapankaalin mikro-organismit edistävät hyödyllisten bakteerien kasvua suolistossa. Lisää hapankaalia salaatin joukkoon, valmista siitä paistoksia ja laatikkoruokia, lisää keittoihin ja piirakoihin. Lämmitetty hapankaali sopii hyvin myös esim. lohen ja kirjolohen lisukkeeksi. Hapankaali maistuu herkulliselta myös ruisleivän päällä.

Jos kaali aiheuttaa vatsan murinoita, kokeile seuraavia konsteja: lisää ruokaan mausteeksi kuminaa, korianteria, rakuunaa, laakerinlehteä tai fenkolia, kun kaalissa olevat rikkiyhdisteet aiheuttavat ilmavaivoja. Vältä kaalin ruskistamista ja pitkäaikaista kypsentämistä, sillä ne aiheuttavat monille vatsanpuruja. Kypsennä kaalit lempeästi esim. höyryttämällä, keittämällä ja vain juuri ja juuri kypsäksi hauduttamalla.

Reseptit

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest