Tämä on suurin puute suomalaisten ruokavaliossa

Tuoreen tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista ei saa ravinnostaan riittävästi vitamiineja ja hivenaineita. Suurin syy tähän on se, että kasviksia, hedelmiä ja marjoja syödään paljon vähemmän kuin mitä suositusten mukaan pitäisi.

–Tutkimustulokset vastasivat aika pitkälti sitä, mitä olen kokenut myös työssäni. Se oli kuitenkin aika hälyttävää, miten vähän kasviksia oikeasti syödään. Eihän noin pienestä määrästä voi saada tarpeeksi ravintoaineita, hämmästelee Keventäjien ravitsemusterapeutti Anette Palssa.

Kasviksista saatavilla ravintoaineilla on suuri merkitys sekä ylipainon että sairauksien ehkäisyssä. Kasvisten lisääminen ruokavalioon on helppo tapa syödä terveellisemmin, mutta Palssan kokemuksen mukaan se voi olla käytännössä vaikeaa.

–Syyksi kasvisten vähäiseen syömiseen mainitaan useimmiten se, että kasvikset ovat kalliita ja hankalia käyttää tai niistä ei yksinkertaisesti vain pidetä. Osasyy tähän on varmasti suomalaisessa ruokakulttuurissa: vaikka esimerkiksi keitoissa ja pataruoissa on kasviksia, me olemme vielä perunaa ja kastiketta -tyyppejä, Palssa arvelee.

Lisää kasviksia ruokavalioon!

Anette Palssan ohjenuora monipuoliseen ruokavalioon on yksinkertainen: kasviksia jokaisella aterialla, maitotaloustuotteita päivittäin, kalaa pari kertaa viikossa, leivän päälle pehmeitä kasvirasvoja ja jommallakummalla päivän pääaterioista kalaa, kanaa, lihaa, palkokasveja tai kananmunia proteiininlähteeksi.

Jos ruokavaliosta ei saa tarvittavia ravintoaineita, on syytä käyttää vitamiinivalmisteita. Suomalaiset suhtautuvat valmisteisiin myönteisesti, ja neljännes tutkimukseen vastanneista on sitä mieltä, että ne kuuluvat olennaisena osana monipuoliseen ruokavalioon.

–Vitamiinilisiä tarvitsevat erityisesti esimerkiksi raskaana olevat tai imettävät naiset, laihduttajat, erikoisruokavaliota tai epätasapainoista ruokavaliota noudattavat, paljon urheilevat sekä stressaantuneet ihmiset. Myös vanhuksille ne ovat tarpeellisia mahdollisen lääkityksen vuoksi. Ikääntyessä myös makuaisti muuttuu ja heikkenee ja ruokahalu vähenee, jolloin tulee usein syötyä aika vähän, Palssa sanoo.

–Lisiä tarvitsevat myös tupakoitsijat tai jotakin lääkitystä käyttävät ihmiset, sillä heidän vastustuskykynsä saattaa olla riittämätön, eivätkä ravintoaineet imeydy elimistöön kunnolla.

Suomalaisten ruokailutottumukset ovat viime vuosikymmenten aikana kääntyneet merkittävästi terveellisempään suuntaan. Silti ei olla vieläkään siinä tilanteessa, että päivittäisistä aterioista saataisiin kaikki elimistön tarvitsemat vitamiinit ja hivenaineet.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest