Minun tarinani: kiloista eroon lihavuusleikkauksella

Tämän vuoden alussa 40-vuotias Heidi Mannelin painoi 118 kiloa. Vuositarkastuksessa lääkäri kertoi Heidille, että hänellä on 50 % riski sairastua aikuisiän diabetekseen. Myös verenpaine ja sokeriarvot olivat koholla. Päätös lihavuusleikkaukseen lähtemisestä kypsyi nopeasti, ja toukokuussa Heidille tehtiin syömistä rajoittava ja ravintoaineiden imeytymistä vähentävä mahalaukun ohitusleikkaus Terveystalossa. Nyt, viisi kuukautta leikkauksen jälkeen, Heidin paino on tippunut 92 kiloon.

– Halusin tehdä asialle jotain ennen sairastumista. Minulla on kaksi pientä lasta ja ajattelin, että minun täytyy pysyä terveenä jo heidän takiaan. Töitäkin haluaisin jatkaa eläkeikään asti.

Laihdutusleikkaus ei koskaan ole ensisijainen keino pudottaa painoa. Se sopii niille, joiden painoindeksi on yli 35, joille lihavuus aiheuttaa terveydellisiä ongelmia, ja jotka ovat jo kokeilleet laihduttamista perinteisillä keinoilla. Kun Heidi yritti lisätä liikuntaa, alkoi polvi oireilla.

– Olin kokeillut kaikkea laihdutuslääkkeistä Painonvartijoihin ja kaalisoppadieetteihin, mutta pitkällä aikavälillä paino vain nousi. Vaativa työ ja pienet lapset saivat aikaan sen, ettei aikaa liikkumiseen oikeastaan ollut. Äitinä ei raaski uhrata lasten kanssa vietettävää aikaa kuntoiluun.

Heidi lähipiiri on suhtautunut leikkaukseen hyvin. Koska operaation hinta, 12 000 euroa, on varsin iso investointi, punnitsi Heidi asiaa tarkkaan miehensä kanssa.

– Hän on tukenut minua tässä. Ajattelimme, että voimme jättää auton vaihtamatta tai etelänmatkan tekemättä. Terveys tulee ensin.

Myös vanhemmat ja ystävät ovat olleet iloisia Heidin puolesta ja kehuneet hänen muuttunutta ulkomuotoaan. Kaikilta tutuilta ei ymmärrystä ratkaisulle kuitenkaan ole löytynyt.

– Olen saanut kuulla, että ihmiset ensin syövät itsensä läskiksi ja sitten haluavat, että heidät hoidetaan verovaroin. Nämä kommentoijat eivät tosin tienneet, että tein leikkauksen yksityisellä puolella. Myös asian tiimoilta käydyssä julkisessa keskustelussa esitetään usein, että itse aiheutettua vaivaa yritetään sysätä yhteiskunnan vastuulle.

Heidi vietti leikkausta edeltävän viikon lomamatkalla ulkomailla eikä ehtinyt pelätä operaatiota etukäteen. Hän ei myöskään muista kärsineensä leikkauksen jälkeisistä kivuista. Kahden viikon sairaslomastakin puolet meni etätöitä tehden, sillä aika kävi muuten pitkäksi.

– Sairasloma on tarpeen ennen kaikkea sen vuoksi, että pitää totutella uuteen ruokailurytmiin: syödä usein ja juoda vain ruokailujen välissä, Heidi selventää.

Ajatukseen ruokavaltion uudistamisesta onkin hyvä totutella jo ennen leikkausta. Operaation jälkeen saa parin ensimmäisen päivän ajan nauttia vain nesteitä. Pehmeästä, sosemaisesta ravinnosta voi vähitellen siirtyä tavalliseen ruokaan noin kolmen viikon kuluttua. Myös ateriarytmi muuttuu. Koska uusi vatsalaukku on pieni, mahtuu sinne vain vähän ruokaa kerrallaan, ja siksi on tärkeä nauttia pieniä annoksia useamman kerran päivässä. Samasta syystä nesteet on juotava aterioiden välissä, ei niiden yhteydessä.

– Mahaan mahtuu hyvin vähän, ja siksi minun piti alussa syödä kellon kanssa. Koska leikkaus vaikuttaa myös näläntunteeseen, kroppa ei välttämättä muistuta ruoka-ajoista. Makeasta tuli alussa todella huono olo. Oma vointi ohjaa oikeaan ruokavalioon: olo on paras, kun syö oikein. Silloin jaksaa ja on pirteä.

Heidin paino on pudonnut leikkauksen jälkeen reippaasti, vaikkei hän juurikaan ole lisännyt liikuntaa – vielä.

– Minulla on crosstrainer kotona, mutta ei se liialla käytöllä ole. Kesällä tulee purjehdittua ja tehtyä puutarhahommia. Mutta kun paino putoaa, sitä jaksaa paljon enemmän. Jo mäen kävelyssä huomaa dramaattisen eron, kun selästä on kadonnut 25 kilon painolasti. Se houkuttelee liikkumaan enemmän.

Heidi on leikkaukseensa äärimmäisen tyytyväinen ja suosittelee lihavuuskirurgiaa mielellään muillekin. Hän muistuttaa kuitenkin, että leikkiin lähtevän on oltava valmis myös tekemään töitä.

– Kyllä leikkaukseen ryhtyminen tarkoittaa sitä, että pitää muuttaa elämäntapoja. Minun ei ole enää tarvinnut laskea kaloreita, mutta joka tapauksessa on pitänyt syödä oikein ja opetella uutta elämäntapaa. Muutos ei tule automaattisesti, ja jos jatkaa epäterveellisellä ruokavaliolla, ei loistavia tuloksia kannata odottaa. Parhaimmillaan tämä leikkaus on kuin henkilökohtainen valmentaja – se pitää sinut kurissa.

Haastattelu: Liisa Tuhkanen, Keventäjät

 

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest