Suolasta paljastui yllättävä terveyshaitta – aiheuttaa tämän yleisen vaivan

Päänsärky on yleinen vaiva, josta suuri osa aikuisista kärsii tasaisin väliajoin. Päänsärkyjen syynä saattaa olla runsassuolainen ruokavalio, kertoo BMJ Openissa julkaistu uusi tutkimus.

Tutkimukseen osallistui 390 henkilöä. Osa heistä noudatti runsaasti kasviksia, hedelmiä ja vähärasvaisia maitotuotteita sisältävää ruokavaliota, jossa tyydyttyneen rasvan saantia oli vähennetty. Kontrolliryhmä taas söi enemmän punaista lihaa, prosessoitua ruokaa ja sokeria.

Ensimmäisen kuukauden ajan tutkittavien ruokavalio oli runsassuolainen, toisen kuukauden ajan normaalisuolainen ja viimeisen kuukauden ajan vähäsuolainen. Kävi ilmi, että runsassuolaista, eli 8 grammaa suolaa päivässä sisältänyttä ruokavaliota noudattaneilla oli kolmanneksen enemmän päänsärkyjä kuin vähäsuolaista ruokavaliota noudattaneilla. Vähäsuolainen ruokavalio sisälsi suolaa 4 grammaa päivässä. Ero säilyi myös verrokkiryhmän kohdalla, mikä viittaakin siihen, ettei hedelmien ja kasvisten runsas saanti tai tyydyttyneiden rasvojen välttely näytä auttavan päänsärkyihin.

Suomalaiset saavat ruokavaliostaan suolaa lähes 10 grammaa vuorokaudessa. Enimmäissuositus suolan käytölle on viisi grammaa vuorokaudessa.

Lähteet:

Medical News Today

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest