Verenpaineeseen vaikuttavat monet elämäntavat, mutta myös ruokavaliolla on merkitystä. Tutkimusten mukaan erityisesti kolme punaista juomaa voivat tukea verenpaineen hallintaa osana terveellisiä elämäntapoja.
Kohonnut verenpaine on yleinen vaiva, joka lisää pitkällä aikavälillä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.
Hyvä uutinen on, että verenpaineeseen voi vaikuttaa omilla elämäntavoilla.
Säännöllinen liikunta, suolan käytön vähentäminen, painonhallinta ja monipuolinen ruokavalio ovat tärkeimpiä keinoja.
Lisäksi tutkimuksissa on havaittu, että tietyt juomat voivat tukea verenpaineen hallintaa osana terveellistä ruokavaliota.
Useissa tutkimuksissa juuri nämä kolme punaista juomaa ovat nousseet esiin.
1. Punajuurimehu

Punajuurimehu on yksi tutkituimmista verenpaineeseen yhdistetyistä juomista.
Punajuurimehun mahdolliset hyödyt perustuvat sen sisältämiin luonnollisiin nitraatteihin.
Elimistössä nitraatit muuttuvat typpioksidiksi, joka auttaa rentouttamaan ja laajentamaan verisuonia.
Kun verisuonet laajenevat, veri pääsee virtaamaan helpommin, mikä voi tukea verenpaineen hallintaa.
LUE MYÖS: Punajuurta joka päivä? Nämä 5 asiaa voivat muuttua kehossasi
Vuonna 2022 julkaistussa tutkimuskatsauksessa analysoitiin seitsemää tutkimusta punajuurimehun vaikutuksista verenpaineeseen. Tulosten mukaan punajuurimehu alensi systolista eli yläverenpainetta henkilöillä, joilla oli kohonnut verenpaine
2. Tomaattimehu

Myös suolaton tomaattimehu voi hyödyttää sydäntä.
Vuonna 2019 Food Science & Nutrition -julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa osallistujat joivat keskimäärin noin 2 desiä suolatonta tomaattimehua päivittäin vuoden ajan.
Tutkijat havaitsivat, että sekä systolinen että diastolinen verenpaine laskivat niillä osallistujilla, joilla oli hoitamaton kohonnut verenpaine tai esivaiheen verenpainetauti.
Tomaatit sisältävät lisäksi kaliumia ja antioksidantti lykopeenia, joiden tiedetään tukevan sydämen normaalia toimintaa osana monipuolista ruokavaliota.
3. Granaattiomenamehu

Granaattiomenamehu tunnetaan runsaasta antioksidanttipitoisuudestaan.
Vuonna 2017 julkaistu meta-analyysi tarkasteli kahdeksaa satunnaistettua tutkimusta, joihin osallistui yhteensä 574 henkilöä.
Tulosten mukaan granaattiomenamehun säännöllinen käyttö alensi sekä systolista että diastolista verenpainetta riippumatta siitä, kuinka pitkään juomaa nautittiin.
Terveelliset elämäntavat kaiken a ja o
Vaikka tutkimustulokset ovat lupaavia, yksittäinen juoma ei yksin ratkaise korkeaa verenpainetta eikä korvaa lääkärin määräämää hoitoa.
Asiantuntijat suosittelevat kiinnittämään huomiota koko elämäntapaan, eli syömään monipuolisesti, liikkumaan vähintään 150 minuuttia viikossa, pitämään painon terveellisellä tasolla, vähentämään suolan käyttöä sekä välttämään tupakointia ja runsasta alkoholin sekä kofeiinin käyttöä.
Jos verenpaine on toistuvasti koholla, se kannattaa mittauttaa ja keskustella tilanteesta terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.
LUE MYÖS: Juotko tarpeeksi vettä? Näin se vaikuttaa verenpaineeseesi
Tutkimuksissa havaitut hyödyt voivat parhaimmillaan täydentää terveellisiä elämäntapoja, mutta ne eivät yksin riitä kohonneen verenpaineen hoitoon.
Lähde: Mirror
Aineenvaihdunta ei hidastu keski-iässä niin paljon kuin luulet – nämä 5 tapaa ratkaisevat enemmän
Painon kertyminen keski-iässä laitetaan usein hidastuneen aineenvaihdunnan syyksi. Laaja tutkimus kuitenkin haastaa tämän sitkeän käsityksen. Nuorempana paino saattoi pysyä samana sen kummemmin asiaa ajattelematta. Vuosien myötä vaaka alkaa kuitenkin helposti näyttää suurempaa lukemaa, vaikka ruokailutottumukset...Älä syö perunaa heti keittämisen jälkeen – tee tämä ensin
Perunat kannattaa joskus keittää valmiiksi jo edellisenä päivänä, eikä syy ole pelkästään seuraavan päivän ruoanlaiton helpottaminen. Perunaa vältellään toisinaan sen sisältämien hiilihydraattien vuoksi, mutta sen vaikutus verensokeriin ei kuitenkaan riipu ainoastaan perunalajista tai annoksen koosta,...Yli 50-vuotias nainen: tee nämä 7 asiaa pitääksesi luusi vahvoina
Viidenkympin jälkeen luuston hyvinvointiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Voimaharjoittelu, ravinto ja muutamat arkiset tavat auttavat pitämään luut vahvoina iän karttuessa. Luuston kunto ei ole asia, johon kannattaa havahtua vasta ongelmien ilmaantuessa. Vaikka luuntiheys kasvaa tunnetusti...