Laaja tutkimuskatsaus kumoaa väitteen jaksottaisen paastoamisen laihdutustehosta

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Jaksottaista paastoa markkinoidaan tehokkaana painonpudotuskeinona, mutta tuoreen tutkimuskatsauksen perusteella se ei tuo merkittävää etua tavalliseen ruokavalio-ohjaukseen verrattuna.

Jaksottainen paasto on jo vuosien ajan kuulunut suosituimpiin painonhallintamenetelmiin. Osa rajaa syömisen esimerkiksi kahdeksan tunnin aikaikkunaan, kun taas toiset paastoavat kokonaisia päiviä tai syövät hyvin vähän joka toisena päivänä.

Menetelmän on ajateltu helpottavan energiansaannin vähentämistä ja tarjoavan erityisiä aineenvaihdunnallisia hyötyjä.

Helmikuussa 2026 julkaistu laaja tutkimuskatsaus kuitenkin kyseenalaistaa väitteen siitä, että paasto olisi painonpudotuksessa muita ruokavaliomenetelmiä tehokkaampi.

Tutkimuksessa lähes 2000 henkilöä

Kansainvälisen Cochrane-tutkijaryhmän katsauksessa tarkasteltiin 22 satunnaistettua tutkimusta, joihin osallistui yhteensä lähes 1995 ylipainoista aikuista.

Lautasella kello ja haarukka ja veitsi.

Tutkimuksissa verrattiin erilaisia jaksottaisen paaston muotoja tavalliseen ruokavalio-ohjaukseen, kuten energiansaannin rajoittamiseen ja ruokavalion laadun muuttamiseen.

Osassa tutkimuksista vertailuryhmä ei saanut lainkaan painonhallintaan liittyvää ohjausta.

Tutkimukset kestivät kahdesta kuukaudesta vuoteen. Mukana oli esimerkiksi aikaikkunasyömistä, vuoropäiväpaastoa ja tiettyihin viikonpäiviin sijoitettua paastoa.

Ero painonpudotuksessa jäi olemattomaksi

Jaksottaista paastoa ja tavallista ruokavalio-ohjausta vertailtiin 21 tutkimuksessa, joissa oli mukana 1 430 osallistujaa.

Ryhmien välinen ero painonpudotuksessa oli keskimäärin vain 0,33 prosenttiyksikköä lähtöpainosta jaksottaisen paaston hyväksi. Ero oli niin pieni, ettei sillä katsottu olevan käytännön merkitystä.

Jalat seisovat vaa'alla

Myöskään vähintään viiden prosentin painonpudotuksen saavuttamisessa tai elämänlaadussa ei havaittu selvää eroa.

Paasto tuotti enemmän painonlaskua kuin se, ettei ruokavalioon puututtu lainkaan, mutta tämäkään ero ei yltänyt tutkijoiden määrittelemään kliinisesti merkittävään viiden prosentin rajaan.

Tulosten perusteella jaksottainen paasto voi siis auttaa laihtumaan, jos se vähentää kokonaisenergian saantia. Etua ei kuitenkaan näyttäisi syntyvän verrattuna muihin tapoihin syödä vähemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Paasto voi silti sopia osalle

Tutkimus ei tarkoita, että jaksottainen paasto olisi hyödytön.

Rajattu syömisikkuna voi helpottaa joidenkin ihmisten syömisen hallintaa ja vähentää esimerkiksi iltanapostelua. Jos rytmi tuntuu luontevalta ja sopii omaan arkeen, sitä voi käyttää yhtenä painonhallinnan keinona.

Jaksottainen paasto. Lautanen, johon koottu kellotaulun mukaan ruokia. Vieressä mittanauha.

Paastoa ei kuitenkaan tarvitse noudattaa vain siksi, että sitä pidetään muita menetelmiä tehokkaampana.

Jos pitkät ruokatauot lisäävät voimakasta nälkää, ahmimista tai jatkuvaa kellon seuraamista, joustavampi ateriarytmi voi toimia paremmin.

Syömisen ajoitusta tärkeämpää on toimiva kokonaisuus

Katsauksen perusteella jaksottaista paastoa ei tarvitse nähdä painonpudotuksen oikotienä.

Huomio kannattaa suunnata ruokavalion kokonaisuuteen, kuten annoskokoihin, kasvisten ja kuidun määrään, riittävään proteiiniin sekä siihen, syntyykö päivän aikana jatkuvaa napostelua.

Toimivin ruokailurytmi on yleensä sellainen, joka pitää nälän hallittavana ja sopii omaan arkeen myös kiireisinä päivinä.

LUE MYÖS: Käveletkö heti ruokailun jälkeen? Tutkimusten mukaan tällä voi olla yllättävä vaikutus

Yhdelle tämä voi tarkoittaa kolmea pääateriaa ja välipaloja, toiselle hieman rajatumpaa syömisikkunaa.

    • Nainen katsoo ruokapöydän ääressä kelloaan. Paaasto.

      Laaja tutkimuskatsaus kumoaa väitteen jaksottaisen paastoamisen laihdutustehosta

      Jaksottaista paastoa markkinoidaan tehokkaana painonpudotuskeinona, mutta tuoreen tutkimuskatsauksen perusteella se ei tuo merkittävää etua tavalliseen ruokavalio-ohjaukseen verrattuna. Jaksottainen paasto on jo vuosien ajan kuulunut suosituimpiin painonhallintamenetelmiin. Osa rajaa syömisen esimerkiksi kahdeksan tunnin aikaikkunaan, kun taas...
    • Lautasella pinaattivohveli, jonka päällä pala voita.

      Näin syntyvät proteiinipitoiset pinaattivohvelit ilman jauhoja

      Rapeiden pinaattivohveleiden salaisuus löytyy raaka-aineesta, joka sekä korvaa jauhot että tekee ateriasta tavallista ruokaisamman. Pinaattivohvelit ovat mitä mainioin tapa tuoda ruokapöytään hieman vaihtelua. Ensinnäkin ne maistuvat koko perheelle, ja erilaisilla täytteillä saat vaihtelua lähes loputtomiin....
    • Käsi ottamassa käsipainoa kuntosalilla.

      Kiire salilla? Tällä keinolla saat treenin valmiiksi puolet nopeammin

      Salitreenin tulokset eivät välttämättä vaadi tuntikausien harjoittelua. Kun liikkeet yhdistää pareiksi, tehokas koko kehon treeni voi valmistua vain 20 minuutissa. Perinteisessä voimaharjoittelussa tehdään yksi sarja, levätään minuutti tai kaksi ja toistetaan sama liike. Tällä metodilla...

    Kirjoita haku ja paina Enteriä

    Liity 125 000+ tilaajaamme

    Liity 125 000+ tilaajaamme

    Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

    Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

    Pin It on Pinterest

    Ylipainoinen nainen katsoo itseään takaapäin peilistä.