Riitta Laurila
- 38-vuotias rahoitusassistentti
- Naimisissa, 12-vuotias tyttö ja 7-vuotias poika
- Laihdutti 28,6 kiloa Jutta ja puolen vuoden superdieetit -tv-ohjelmassa
- Käy kuntosalilla ja lenkkeilee
Kun Sastamalassa asuva Riitta Laurila haki mukaan television painonpudotusohjelmaan, kyseessä ei ollut hänen ensimmäinen laihdutusyrityksensä. Hän oli pudottanut lastensa syntymän välissä 16 kiloa ja lukioikäisenä 30 kiloa. ”Lukioikäisenä jätin syömättä ja kävin hullun lailla lenkillä”, Laurila hirvittelee jälkikäteen. Kilot olivat kuitenkin hiipineet takaisin jälkimmäisen lapsen syntymän jälkeen, ja nyt Riitta painoi 98 kiloa. Laurila oli ollut lapsesta asti ylipainoinen jai hyvin perso makealle. ”En ole tunnesyöppö, vaan söin karkkia ja keksejä puhtaasta syömisen ilosta”, hän kuvailee.
Tieto pääsystä laihdutusohjelmaan tuntui lottovoitolta. Alusta asti oli selvää, että tällä kertaa Laurila yrittäisi tosissaan: ”Päätin, että seison vaikka päälläni, jos käsketään. Silti välipunnitukset jännittivät joka kerta.” Vaatekoko pieneni tasaisesti XXL:stä ja Laurila pääsi tavoitteeseensa: hän pudotti puolessa vuodessa 28,6 kiloa, eli sata grammaa yli tavoitteensa. Vaatekoko on nyt 40. ”Totaalisen muutoksen huomasin vasta, kun katsoin itseäni televisiosta. Oman pään sisällä peilikuva muuttaa hitaasti”, hän sanoo.
Nyt Laurila painaa viisi kiloa enemmän kuin ohjelman loppupunnituksessa. Tavoitteena on pysyä nykyisessä painossa. Tähän asti se on onnistunut yllättävän kivuttomasti. ”Totta kai välillä tekee mieli suklaata, mutta sitten muistutan itseäni siitä, etten todellakaan halua palata entiseen”, hän kertoo.
Itsetunto
Ennen: Minua ärsytti, että olin niin iso enkä tehnyt asialle mitään. Huono itsetunto vaikutti niin, etten halunut esiintyä julkisesti, ja esimerkiksi juhlat ahdistivat, koska ei ollut mitään päällepantavaa. En ollut yksinäinen, mutta minua ei kiinnostanut lähteä minnekään eikä minulla ollut harrastuksia.
Nyt: Tiedän, että minun on hyvä olla, kun syön oikein ja liikun tarpeeksi. Elämä on vireämpää ja säännöllisempää. Lähden aiempaa useammin ulos vaikkapa konsertteihin.
Herkuttelu
Ennen: Aloitin herkuttelun jo iltapäivällä töissä, kun väsymys iski ensimmäisen kerran. Töistä tultuani teki mieli jotain suolaista ja sen jälken taas makeaa. Minulla oli koko ilta aikaa päivystää keittiössä, mitä säisin seuraavaksi..
Nyt: Syön viisi kertaa päivässä enkä napostele aterioiden välissä. Kuljetan töihin muovirasioissa salaattia ja kanaa tai kalaa ja syön rahkaa ennen kuin lähden töistä. herkuttelen tosi vähän, sillä minun on helpompi olla kokonaan ilman karkkia kuin syödä pieni pussi lauantaina. Syön suklaanmakuisia proteiinivanukkaita ja rahkaa marjojen kanssa.
Raha
Ennen: Kuntosalimaksut tuntuivat hukkaan heitetyltä rahalta, ja ihmettelin, miksi ihmiset maksavat personal traineristä. Samaan aikaan käytin itse melkein yhtä paljon rahaa karkkiin.
Nyt: Maksan kuntosalista noin 50 euroa kuukaudessa. Käyn personal trainerilla Tampereella kerran tai kaksi kuussa, ja käynti maksaa 50 euroa. Olen varma, että eurot maksavat itsensä takaisin esimerkiksi terveytenä.
Parisuhde
Ennen: Olin ylipainoinen jo silloin, kun tapasimme mieheni kanssa, eikä hän ole koskaan huomauttanut minulle painostani. Asia vaikutti kuitenkin myös parisuhteeseemme, sillä olin melkein aina huonolla tuulella ja väsynyt.
Nyt: Vaikka käymme mieheni kanssa eri aikaan salilla, meillä on nyt yhteinen harrastus, josta puhua. Emme enää pidä toisiamme itsestäänselvyytenä. Kehumme ja huomioimme toisiamme entistä enemmän.
Ulkonäkö
Ennen: Suhde kroppaan oli ahdistava. Minulle tuli hiki ennen kuin pääsin sovituskoppiin. Keväällä ahdisti, kun lehdet olivat täynnä laihdutus- ja kuntoilujuttuja.
Nyt: Kokoni on nyt M/L, ja olen ostanut uusia vaatteita enemmän kuin moneen vuoteen. Nyt voin ostaa ne vaatteet, jotka haluan ostaa, eikä minun tarvitse miettiä, mikä mahtuu päälle. Kesällä voin kulkea vähemmissä vaatteissa miettimättä mitä pursuaa yli.
Liikunta
Ennen: Kävin kävelylenkillä silloin, kun jaksoin. Innostuin kausittain käymään jumpassa tai pyöräilemään töihin, ja oikeutin liikunnalla sen, että saan syödä mitä vaan. Vihasin kuntosalia.
Nyt: Käyn joka viikko neljä kertaa salilla ja lisäksi pari kertaa viikossa lenkillä.
Lapset
Ennen: En saanut oikein mitään aikaiseksi, enkä jaksanut tehdä lasten kanssa kovin paljon. En saanut juostua pyöräilevää lasta kiinni, ja pelkkä ajatus hiihtolenkistä oli tuskaa.
Nyt: Jaksan puuhailla lasten kanssa aiempaa paremmin. Lähden mielelläni luistelemaan tai hiihtämään.