4 raikasta kesäjuomaa ilman alkoholia ja sokeripommia

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Kesäinen ilta tai viikonloppu voi olla yhtä rentouttava ilman alkoholia, ja vieläpä kevyemmillä kaloreilla. Poimi virkistävät reseptit!

Alkoholittomat juomat ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan, eikä suotta!

Niiden ansiosta ilta etenee ilman alkoholin tuomaa ylimääräistä energiaa, eikä kannata myöskään vähätellä sitä tosia asiaa, että alkoholittomia juomien ansiosta olo on usein seuraavana päivänä huomattavasti pirteämpi.

Alkoholittomaan vaihtaminen kannattaa

Alkoholi sisältää yllättävän paljon energiaa . Esimerkiksi lasillisessa viiniä on helposti saman verran kaloreita kuin pienessä suklaapatukassa.

Lisäksi alkoholi voi lisätä ruokahalua ja heikentää kykyä tehdä suunniteltuja ruokavalintoja.

LUE MYÖS: Kahden raaka-aineen juoma tehostaa laihtumista – etenkin tähän aikaan nautittuna

Samalla ne tukevat palautumista, unenlaatua sekä kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Poimi alta reseptit ja testaa jo tänä iltana!

1) Virkistävä sitrus-minttu-mocktail (n. 45 kcal / lasi)

  • 2 dl kivennäisvettä

  • 1 dl tuorepuristettua appelsiinimehua

  • 2–3 limeviipaletta

  • Tuoretta minttua

  • Jääpaloja

Valmistus:

Kaada appelsiinimehu lasiin, lisää kivennäisvesi ja jääpalat. Purista mukaan hieman limen mehua.

Sekoita ja koristele tuoreella mintulla.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Sitruuna-inkivääri-jäätee (n. 5 kcal / annos)

Kaksi lasia sitruuna jääteetä.

Ainekset (2 annosta)

  • 4–5 dl kuumaa vettä
  • 3–4 viipaletta tuoretta inkivääriä
  • 4 viipaletta sitruunaa + hieman sitruunamehua
  • 2 vihreää tai mustaa teepussia
  • Jääpaloja
  • Tuoretta minttua (halutessa)
  • Halutessasi ½ tl hunajaa

Valmistus:

Hauduta teepusseja kuumassa vedessä yhdessä inkiväärin ja sitruunaviipaleiden kanssa noin 5 minuuttia. Poista teepussit ja anna teen jäähtyä.

Kaada jääpalojen päälle, lisää halutessasi hieman sitruunamehua ja koristele mintulla.

3) Kurkku-minttu-makuvesi (0 kcal)

  • 1 litra kylmää vettä

  • ½ kurkku viipaloituna

  • 5–6 mintunlehteä

  • Jääpaloja

Valmistus: Laita ainekset kannuun ja anna maustua jääkaapissa vähintään 30 minuuttia. Tarjoa hyvin kylmänä.

4) Peach mocktail (n. 32 kcal/annos)

Kaksi lasillista persikkapohjaista mocktailia jääpaloilla, koristeltu tuoreilla persikkaviipaleilla ja limeillä.

  • 1 iso, kypsä persikka

  • ½ limen mehu

  • 2 dl kivennäisvettä

  • Muutama jääpala

  • Tuoretta minttua koristeluun (valinnainen)

  • Halutessasi: ½ tl hunajaa tai agavesiirappia (jos kaipaat makeutta)

Valmistus:

Soseuta persikan lohkot limemehun (ja halutessasi makeutuksen) kanssa tasaiseksi. Siivilöi halutessasi.

Jaa persikkasose kahteen jäillä täytettyyn lasiin, lisää persikkaviipaleet ja kaada päälle kivennäisvesi. Sekoita kevyesti, koristele mintulla ja tarjoile heti.

TESTAA MYÖS:

  • Mies leikkaa vihanneksia leikkuulaudalla.

    Näin yli 50-vuotiaan miehen kannattaa syödä – muista nämä 7 asiaa

    Viidenkympin tienoilla keho ei välttämättä enää anna samalla tavalla anteeksi epäsäännöllistä syömistä ja yksipuolisia valintoja kuin nuorempana. Ruokavaliota ei silti tarvitse laittaa kokonaan uusiksi, sillä jo muutamalla perusasialla pääsee pitkälle. Keski-iässä paino saattaa nousta aiempaa...
  • Purkki omenasosetta. Vieressä kokonaisia omenia.

    Syksyn helpoin omenasose syntyy uunissa lähes itsestään

    Omenasoseen valmistaminen ei vaadi kattilan vieressä seisomista ja jatkuvaa sekoittelua. Kun omenat kypsentää uunissa, suurin osa työstä hoituu lähes itsestään. Omenakauden runsas sato kannattaa hyödyntää myös soseeksi. Perinteisesti omenasose valmistetaan kattilassa, mutta vielä vaivattomampi tapa...
  • Lasikulhossa raakaa jauhelihaa.

    Mitä jauhelihan 10 % oikeasti tarkoittaa? Ero voi yllättää

    Jauhelihaa löytyy kaupan hyllyltä monella eri rasvaprosentilla, ja etenkin kevyempää vaihtoehtoa etsivälle prosenttiluku on tuttu valintakriteeri. Mutta oletko koskaan laskenut, mitä 5, 10 tai 20 prosenttia tarkoittaa kokonaisessa jauhelihapaketissa? Jauheliha kuuluu monen suomalaisen arkiruokiin, ja...

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest

Magnesiumin lähteitäMoniväristä kierrepastaa ja valkoista riisiä vierekkäin.