Verensokerin hallinta on keskeinen osa hyvinvointia, erityisesti diabeteksen ehkäisyssä ja hoidossa. Ruokavalion lisäksi myös juomavalinnoilla voi olla merkitystä.
Tutkimusten mukaan tietyt juomat voivat tukea verensokerin tasapainoa, kun taas sokeripitoiset juomat ja alkoholi voivat tehdä päinvastoin.
Tässä neljä juomaa, jotka ovat verensokerisi kannalta erittäin hyviä valintoja.
1. Vesi

Veden juomisesta tulee muistuttaa itseään etenkin talvikuukausina.
Yksi yksinkertaisimmista ja tehokkaimmista valinnoista on vesi.
Riittävä veden juonti tukee elimistön normaalia toimintaa ja voi auttaa pitämään verensokerin tasaisempana. Aikuisille suositellaan yleensä noin 2–3,7 litraa nestettä päivässä yksilöllisistä tarpeista riippuen.
Vesi on erityisen hyvä vaihtoehto sokeripitoisten juomien sijaan, sillä se ei nosta verensokeria.
2. Vihreä tee

Vihreä tee sisältää katekiineja, kasvipohjaisia yhdisteitä, joiden on havaittu voivan parantaa insuliiniherkkyyttä.
Insuliini säätelee verensokeria, joten sen toiminnan tehostuminen voi auttaa verensokerin hallinnassa.
Vaikka tutkimustulokset ovat lupaavia, vaikutuksista tarvitaan vielä lisää tutkimusta, erityisesti diabetesta sairastavilla.
3. Tomaattimehu

Sokeriton tomaattimehu voi olla yllättävän hyvä valinta. Se sisältää nimittäin lykopeenia, antioksidanttista yhdistettä, joka voi auttaa verensokerin hallinnassa ja suojata soluja vaurioilta.
Samalla tomaattimehu voi auttaa täyttämään päivittäisen kasvisten saantisuosituksen.
4. Musta tee

Myös musta tee sisältää hyödyllisiä antioksidantteja.
Tutkimusten mukaan sen sisältämät yhdisteet voivat auttaa säätelemään verensokeria ja vähentämään tulehdusta.
Jo yhden kupillisen päivittäinen käyttö on yhdistetty pienempään diabetesriskiin.
Pelkät juomat eivät riitä
Vaikka tietyt juomat voivat tukea verensokerin hallintaa, kokonaisuus ratkaisee. Säännöllinen liikunta, monipuolinen ruokavalio, stressinhallinta sekä sokerin ja alkoholin vähentäminen ovat keskeisiä tekijöitä.
LUE MYÖS: 7 terveellisenä pidettyä ruokaa, jotka nostavat verensokeria huomaamatta
Jos verensokerin nousuun viittaavia oireita, kuten väsymystä tai tihentynyttä virtsaamista, ilmenee, on hyvä kääntyä terveydenhuollon ammattilaisen puoleen.
Lähde: Health.com
Harva hyödyntää herneitä näin – vaikka nyt olisi paras aika
Moni ostaa kesällä herneitä naposteltavaksi, mutta harva tietää, kuinka terveellisestä herkusta on kyse. Tuoreet herneet sisältävät runsaasti ravintoaineita ja sopivat moneen ruokaan. Näin saat niistä parhaat hyödyt irti. Kesäkuussa alkava hernekausi on monelle suomalaiselle odotettu...Etkö tykkää treenata? Syy voi löytyä väärästä kellonajasta
Jos kuntosalille lähteminen tuntuu välillä vastenmieliseltä, syy ei välttämättä ole laiskuudessa. Uuden tutkimuksen mukaan liikunnan ajoittaminen omaan vuorokausirytmiin voi parantaa sekä harjoittelun tuloksia että motivaatiota. Open Heart -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että liikunnan ajoittaminen oman...Ethän syö näitä aamupalalla? 3 tuttua ruokaa, jotka voivat hidastaa painonpudotusta
Aamupalaa pidetään usein päivän tärkeimpänä ateriana, eikä syyttä. Hyvin koostettu aamupala auttaa pitämään nälän loitolla, tukee jaksamista ja voi helpottaa myös painonhallintaa. Jos kuitenkin huomaat olevasi nälkäinen jo ennen lounasta tai makeanhimo iskee heti aamupäivällä,...