Luonnonmukainen viljely on omavaraista ja tasapainoista maataloutta, joka perustuu paikallisiin luonnonvaroihin ja jossa viljelytoimet sopeutetaan vallitseviin luonnonoloihin. EU:n asetuksen mukaan luonnonmukainen ja luomu termejä, joita saa käyttää vain asetuksen säädösten mukaisesti tuotetuista elintarvikkeista.
Luomu on päässyt edustamaan ravinnon lisäksi myös ajattelutapaa, moraalia, askeesia ja jopa protestia. Nykyään ja tulevaisuudessa luomu nähdään usein taas pikemminkin nautintona, hyvinvointina, helppoutena ja jopa ylellisyytenä. Luomua uskotaankin tulevaisuudessa myytävän nimenomaan ”hyvinvoinnilla” tuotantotavan sijaan.
Luomu ja aikamme arvot
Luomutuotteiden suosiminen on vahvasti arvosidonnaista. Luomuun yhdistettäviä arvoja ovat muun muassa terveellisyys, turvallisuus, ympäristöystävällisyys, luotettavuus ja eettisyys. Näistä kaikille ei löydy vahvaa tieteellistä näyttöä. Mutta usein kuluttajat arvostavatkin luomun luomaa turvallisuudentunnetta ja kokemusta siitä, että he tekevät asioita ”oikein”. Käyttämällä luomua he kantavat oman kortensa kekoon etenkin ympäristön hyvinvoinnin osalta.
Luomua voidaan pitää osana ekologista ajattelua; sellaista laajempaa kulttuurin muutosta, joka siirtyy osaksi kuluttajien arkipäivää. Luomu nähdään toisinaan äänenkannattajana lähiruoalle tai esimerkiksi mökki- tai kotipaikkakunnan ruoantuottajien suosimiselle. Luomu koetaan usein myös vastalauseeksi rappeutuneelle ruokakulttuurille, jossa ovat runsaasti edustettuina pitkälle prosessoidut tuotteet, makeiset, virvoitusjuomat ja pikaruoka. Luomun suosimista tukee siis hyvin erilaisten arvojen verkosto.
Luomu vaikuttaa ympäristöön
Luomutuotannon on todettu olevan parhaimmillaan erittäin energiatehokasta, toisin sanoen sitä tuotettaessa kuluu vähemmän esimerkiksi energiaa kuin ei-luomun tuottamiseen. Eräässä EU-hankkeessa todettiin karjattomien luomukasvinviljelytilojen fossiilisen energian säästöksi noin 20 prosenttia tuotettua viljakiloa kohti. Myös luomukarjatilojen typen hyödyntäminen oli oleellisesti (30–40 %) tavanomaista maataloutta parempi.
Lähi- ja luomuruoka voivat parhaimmillaan vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä, fossiilisen energian käyttöä ja ravinnekuormitusta. Toisaalta, kun tavanomainen tuotanto hoidetaan asianmukaisesti, ovat erot luomun ja perinteisten menetelmien välillä toisinaan varsin pienet. Ympäristönäkökulma näyttäisi kuitenkin kestävän kriittisen tarkastelun parhaiten juuri hyvin tuotetun luomun kohdalla.
Onko luomuruoka terveellisempää?
Havainnot luomun toisinaan oletetusta terveellisyydestä perustuvat pääasiassa epäsuoriin todisteisiin, kuten suurempiin kivennäisainepitoisuuksiin. Eniten on saatu näyttöä siitä, että luomutuotteissa saattaisi olla tavanomaisin tavoin tuotettua ravintoa enemmän C-vitamiinia. Kivennäisainepitoisuuksien erot taas eivät ole olleet kiistattomia.
Luomukarjatalouden maidon ja naudanlihan rasvahappokoostumuksen on todettu toisinaan olevan parempi omega-3-luokan rasvahappojen ja CLA:n suhteen. Jos samansuuntaisia tutkimuksia saadaan jatkossakin, voi luomutuotanto muodostua karjataloudessa mielenkiintoiseksi vaihtoehdoksi myös terveysnäkökulmasta.
Terveysvaikutuksista on haastavaa ja miltei mahdotonta saada ”lopullista” näyttöä. Lisää tutkimusta kaivataan. Eräässä Kansanterveyslaitoksen selvityksessä on todettu, että muun muassa lajike, tuotteen kypsyysaste ja maaperä näyttävät vaikuttavan terveysindikaattoreihin enemmän kuin se, onko tuote luomua vai ei.
Kotimainen luomu puhtaampaa kuin ulkomainen
Luomutuotteissa on pääsääntöisesti vähemmän torjunta-aineita kuin tavanomaisissa elintarvikkeissa. Kotimaisissa elintarvikkeissa on tosin muutoinkin hyvin vähän torjunta-ainejäämiä, vain noin kymmenesosa Euroopan keskitasosta. Ihan puhdasta ei luomukaan ole. Noin joka kymmenennestä ulkomaisesta luomutuotteesta löydetään torjunta-ainejäämiä, koska ympäristössä hitaasti hajoavat yhdisteet joutuvat tuotteisiin jossakin määrin myös tuotantotavasta riippumatta. Lähes kaikki, noin 90 %, suomalaisten ravinnossaan saamista torjunta-aineista tulee ulkomaisista tuotteista.
Raskasmetallipitoisuudet ovat useimmiten olleet sekä luomu- että tavanomaisessa tuotannossa samansuuruisia, koska nämäkin yhdisteet leviävät ilmaston ja maaperän mukana ja näin ollen niiden pitoisuuksiin vaikuttaa enemmän tuotantopaikka kuin -tapa.
Luomutuotteiden on toisinaan epäilty olevan mikrobiologisilta riskeiltään suurempia kuin tavallisten elintarvikkeiden. Tästä ei kuitenkaan ole näyttöä. Luomutuotteiden eräänä ongelmana on kasvinsuojelu: biologiset kasvintorjunta-aineet ovat toisinaan vaikutuksiltaan varsin heikkoja. Kun tämä yhdistetään luomutuotteiden toisinaan heikkoon kiertoon elintarvikeketjussa, voi luomutuotteiden laatu kärsiä merkittävästi.
Luomutuotteet eivät aina ole lisäaineettomia
Luomutuotteissa sallittuja lisäaineita on kaikkiaan kolmekymmentä. Väriaineita niissä ei sallita lainkaan. Pääsääntöisesti lisäaineita on luomutuotteissa vähemmän kuin tavanomaisissa. Lisäaineiden suurimmat sallitut saantitasot ylittyvät lähinnä vain bentsoehapon ja nitriitin osalta. Luomussa bentsoehappoa ei saa käyttää ja nitriitin sallitut käyttömäärät ovat puolet tavanomaisessa tuotannossa sallitusta.
Näin ollen luomutuotanto voi näiden lisäaineiden suhteen pienentää niiden riskiryhmään kuuluvien, kuten lasten ja näitä lisäaineita sisältävien elintarvikkeiden suurkuluttajien kokonaissaantia. Toisaalta esimerkiksi nitriitin keskimääräiset käyttömäärät ovat kotimaisessa teollisuudessa useimmiten suurimman sallitun lisäysmäärän alapuolella.
Arvoruokaa
Luomutuotantoa sanotaan usein luotettavaksi ja alkuperältään helposti jäljitettäväksi. Myös tavanomaisia elintarvikkeita koskevat samat vaatimukset jäljitettävyyden suhteen: tarvittaessa yrittäjän on pystyttävä osoittamaan raaka-aineen alkuperä, hankinta-ajankohta ja sen myyjä. Suurin ruoan laatuun vaikuttava tekijä on kuitenkin tuotannon asianmukainen järjestely. Monet riskit ovat olemassa tuotantotavasta riippumatta.
Luomutuotantoon usein yhdistetyt eläinten paremmat oikeudet ovat siirtyneet myös tavanomaiseen maanviljelyyn. On ollut vaikea todistaa luomutuotannon olevan eläinten hyvinvoinnin kannalta parempi vaihtoehto. Tavanomaisessa tuotannossa eläinten optimaalinen ruokinta ja sairauksien kontrollointi on helpompaa, mutta eläinten lajinomainen käytös voi olla rajoitetumpaa. Enemmän kuin tuotantotapa, ruoan eettisyyteen taitavatkin vaikuttaa maatalousyrittäjän elinkeinonharjoittamiskeinot. Luonnonmukaisen tuotannon perusstandardit eivät suoraan takaa eläinten parempaa terveyttä tai tuotteiden parempaa laatua, mutta sen perusstandardeja noudattamalla voidaan saavuttaa ympäristöetuja ja laajamittaista hyvinvointia.
Lähiruoka on yleensä parasta luomua
Tuotantotapaa jopa tärkeämpia asia on ruoan kotimaisuus eli lähiruoka-ajattelu. On ekologista tuottaa, jalostaa ja kaupata ruokaa lähellä kuluttajia. Näin onnistutaan leikkaamaan kuljetuksen aiheuttamia kasvihuonepäästöjä.
On selvää, että luomutuotanto luo paineita myös perinteisen teollisuuden saralle. Luomutuotannon tehostumisella ja sen suosion kasvulla voi siis olla myös epäsuoria hyötyjä. Luomutuotannosta on nimittäin tullut yksi varteenotettava tuotantotapa muiden joukossa. Se ei ole puhtaudessa tai terveellisyydessä ensisijaisesti kilpaileva vaihtoehto perinteisille tuotantotavoille, sillä tavanomaiset, hyvälaatuiset elintarvikkeet luovat yhä terveyttä ylläpitävän perustan.
Kestävää kehitystä tukisi myös kasvisten käytön lisääminen lihan kustannuksella. Luomu voi osaltaan olla vahvasti lisäämässä ekologista tehokkuutta, mutta luonnollisesti myös tavanomaista teollisuutta on tehostettava, jos tuotantomääristä ei haluta tinkiä.
