Löhöily lisää myös liikuntaa harrastavien sydänriskejä

Suuren osan päivästä istuen tai löhöillen viettävät saattavat olla suurentuneessa sydänoireiden vaarassa, vaikka he harrastaisivat liikuntaa säännöllisesti. Terveyttään kohentavien kannattaisikin paitsi liikkua enemmän myös jättää löhöily vähemmälle.

Yhdysvaltalaistutkijoiden tulokset perustuvat 12 000 osallistujan terveystietoihin, jotka kerättiin vuosina 2008-–2011. Osana tutkimusta tutkittavat kantoivat mukanaan fyysistä aktiivisuutta mittaavaa laitetta viikon ajan. Osallistujat olivat fyysisesti passiivisia keskimäärin 12 tuntia vuorokaudesta.

Fyysinen passiivisuus liittyi tässä tutkimuksessa haitallisen triglyseridi-rasvahapon lisääntymiseen, hyvän HDL-kolesterolin pitoisuuden pienenemiseen sekä glukoosi- ja insuliinitasapainon heikkenemiseen. Yhteys havaittiin myös osallistujilla, jotka harrastivat liikuntaa virallisten suositusten mukaisesti.

Yhdysvaltalaisten tutkimus on suurin tähän mennessä tehty fyysisen passiivisuuden terveyshaittoja kartoittava tutkimus, jossa osallistujien aktiivisuus on mitattu objektiivisesti. Tulokset ovat tervetullut lisätodiste fyysiseen passiivisuuteen liittyvistä terveysriskeistä.

Tutkimus julkaistiin Circulation-lehdessä.

Lähteet:

Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest