Nainen, PCOS ja paino

PCOS löytyy emättimen kautta tehdyllä kaikututkimuksella. Munasarjat ovat suurentuneet ja niissä on useita munarakkuloita helminauhamaisesti munasarjan kapselin alla. Joskus rakkuloita ei havaita, esimerkiksi jos käytössä on e-pillerit. PCOS-diagnoosi koostuukin monista palasista: oirekirjosta, ultraäänilöydöksestä ja laboratoriokokeista.

PCOS ja lihavuus

PCOSn oireet ja niiden vaikeus ovat hyvin yksilöllisiä. Kaikkein yleisin vaiva on ylipaino. Jopa yli puolella PCOS-naisista on liikaa painoa – nimenomaan vatsan seutuun kertyneenä. Monet naiset, joilla on havaittu PCOS, kertovat että painoa alkoi kertyä murrosiän jälkeen tai varhaisaikuisuudessa. Liikapaino tekee PCOSta aineenvaihduntasairauden. Myös normaalipainoisilla PCOS-potilailla on usein vatsaontelossa liikaa rasvaa ja aineenvaihduntahäiriö, jota kutsutaan insuliiniresistenssiksi. Insuliiniresistenssissä insuliinia on veressä paljon, mutta se toimii huonosti, jolloin sokeri ei pääse kudoksiin ja verensokeri nousee. Tämä altistaa PCOS-potilaan myöhemmin kakkostyypin eli aikuisiän diabetekselle, verenpainetaudille, rasva-aineenvaihdunnan häiriöille ja sitä myötä sydän- ja verisuonisairauksille.

Lihavuuden ja PCOSn yhteys on luultavasti kaksisuuntainen. PCOS aiheuttaa lihavuutta ja lihavuus pahentaa PCOSaa. PCOSssa aivolisäke stimuloi munasarjoja tuottamaan ylimäärin mieshormoni testosteronia. Sama vaikutus on insuliinilla, jota ylipainoisen PCOS-potilaan veressä on runsaasti. Testosteroni häiritsee munasarjojen normaalia toimintaa, aiheuttaa kuukautishäiriöitä ja hedelmättömyyttä. Se myös lisää karvan kasvua kasvoille, vartalolle ja raajoihin ja saattaa aiheuttaa hiusten lähtöä. Liika testosteroni ja hormoniepätasapaino lisäävät lihavuutta ja insuliiniresistenssiä, jotka taas vauhdittavat PCOSaa ja testosteronituotantoa. Hankala kierre!

Laihdutus PCOSn parasta hoitoa

PCOSn aiheuttaman hormonihäiriön katkaisemiseksi ylipainoisen täytyy laihtua. Se on tärkein PCOSn hoito ja auttaa kaikkiin oireisiin. Kävipäs tämän sanominen helposti! Laihduttaminen on kuitenkin PCOS-naisille haasteellista, sillä edellä mainitut hormonihäiriöt ja insuliiniresistenssi vaikeuttavat painonlaskua. Uurastus kuitenkin kannattaa! Jo nuorena PCOS-potilaan kannattaa kiinnittää huomiota painoonsa terveyssyistä; laihduttaminen heidän kohdallaan ei ole pelkästään kosmeettinen juttu. Jo viiden prosentin painonlasku auttaa.

Lapsettomuuden hoito

Laihdutus lisää hedelmällisyyttä. 5–-10 prosentin painonlaskun myötä jopa puolet lapsettomista PCOS-naisista tulee raskaaksi. Yhtä moni kuin jos naiset kävisivät läpi hedelmöityshoidon! Painonlasku toimii hyvin, koska se korjaa lapsettomuuden syytä, insuliiniresistenssiä ja hormonaalista epätasapainoa ja saa kuukautiskierron säännöllistymään.

Normaalissa munasarjassa yksi munarakkula ottaa johtoaseman ja kehittyy kypsäksi ns. Graafin follikkeliksi, joka luovuttaa ovulaatiossa sisältään hedelmöittymiskykyisen munasolun. Nimensä mukaisesti monirakkulataudissa iso joukko munarakkuloita alkaa kasvaa, mutta yksikään ei kypsy valmiiksi munarakkulaksi, joka voisi luovuttaa munasolun. Tätä ongelmaa laihdutus lievittää. Gynekologeilla on myös käytössään lääkkeitä munasolun irtoamisen aikaansaamiseksi. Laihtuneella raskauden onnistuminen on todennäköisempää.

Jos lapsen saannilla on kiire, käytetään tehokkaita laihdutushoitoja ja erittäin niukkaenergisiä valmisteita. Liikunta ja terveellinen ruokavalio ovat aina eduksi. Myös diabeteslääke metformiini saattaa auttaa insuliiniresistenssin purkamisessa ja normaalin kuukautiskierron palauttamisessa. Kuukautisvuodon aikaansaamiseksi kannattaa käyttää myös lääkkeitä: nuoremmilla naisilla ehkäisypillereitä, jos raskauden toivetta ei ole, vanhemmilla keltarauhashormonia. Säännöllinen vuoto pitää kohdun limakalvon ohuena ja ehkäisee kohtusyöpää.

Verenpaineen ja sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden hoito

Nämä aineenvaihdunnan häiriöt ovat tärkeitä hoidon kohteita PCOSsa. Verenpaineen ja veren sokerin ja insuliinin nousun lisäksi PCOSsa saattaa olla rasva-aineenvaihdunnan häiriöitä. Triglyseridipitoisuudet ja paha LDL-kolesteroli nousevat ja hyvä HDL-kolesteroli laskee. Kun PCOSaa epäillään, kaikki edellä mainitut on syytä mitata! Laihdutus on näihinkin häiriöihin oiva apu. Erityisen hyödyllistä on säännöllinen liikunta. Metformiini tai uudet insuliininherkistäjät voivat olla käyttökelpoisia sokeriaineenvaihdunnan häiriössä. Joskus tarvitaan myös verenpaine- ja kolesterolilääkkeitä.

Aknen ja liikakarvoituksen hoito

Akne ja liiallinen karvankasvu rauhoittuvat parhaiten lääkityksellä, joka vähentää mieshormonien vaikutusta. Tällaisia ovat esimerkiksi tietyt ehkäisypillerit.

Kirsi Pietiläinen

Kirsi Pietiläinen, lääkäri

Kirsi Pietiläinen on lääkäri, lihavuustutkija ja apulaisprofessori Helsingin Yliopiston lihavuustutkimusyksikössä. Kirsillä on pitkä ja monipuolinen käytännön kokemus ylipainon ja lihavuuden hoidosta. Kirsi toimi Keventäjien asiantuntijana vuosina 2006-2015.

  • Syömisen hallinta = painonhallinta?

    Syömiseen liittyvien kysymysten kanssa mennään usein viettien ja tapojen vallassa: syödään kun ehditään, syödään kun on ruoka-aika, syödään kun syöminen nyt sattui tulemaan mieleen (ja se tulee mieleen usein) jne. Näyttää kuitenkin siltä, että varsinkin...
  • Miksi 1500 kcal on Keventäjissä ravintoaineiden näkökulmasta alin suositeltu energiansaanti ?

    Keventäjissä 1500 kalorin rajaa pidetään määränä, joka on ravintoaineiden suhteen turvallinen jos syö täysipainoisesti ja harrastaa liikuntaa suosituksen mukaisen vähimmäismäärän. Tavallista ruokaa syöden alle 1500 kilokalorin energiansaanti on näillä reunaehdoilla todella vähän, sillä ilman erityistä...
  • Kannattaako ikääntyvän keventää?

    Väestötasolla painoindeksi suurenee miehillä noin 65-vuoteen saakka, naisilla hieman myöhempään ikään. Vyötärön ympärysmitta suurenee myös iän mukana ja suureneminen jatkuu painoindeksiin verrattuna vanhempaan ikään. Tämä selittynee sillä, että painoindeksiin vaikuttaa rasvan lisäksi lihaskudoksen määrä, joka...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest