Koira voi tehdä painonhallinnasta helpompaa huomaamatta

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Lemmikki, erityisesti koira, voi auttaa painonhallinnassa enemmän kuin moni uskoo.

Painonhallinta yhdistetään usein rankkaan treeniin ja tiukkoihin ruokavalioihin, mutta todellisuudessa arkiliikunnalla on kokonaiskuvan kannalta erittäin suuri merkitys.

Koiran kanssa liikkuminen lisää monella huomaamatta päivän askelmäärää ja vähentää paikallaanoloa.

Usein kyse ei ole yhdestä pitkästä lenkistä, vaan pienistä kävelyistä pitkin päivää. Juuri säännöllinen liike voi olla yksi tärkeimmistä tekijöistä painonhallinnan kannalta.

Koiran kanssa tulee liikuttua silloinkin, kun ei huvittaisi

Moni jättää lenkin väliin kiireen, väsymyksen tai huonon sään vuoksi, mutta koiran kanssa vaihtoehtoja ei kuitenkaan juuri ole.

Aamulenkit, iltakävelyt ja pienet ulkoilut päivän aikana lisäävät aktiivisuutta helposti ilman, että sitä edes ajattelee varsinaisena liikuntana. Samalla päivään tulee enemmän rytmiä ja vähemmän pitkiä jaksoja paikallaan.

Nainen kävelyttää koiraa kadulla.

Erityisesti istumatyötä tekeville hyödyt voivat olla merkittäviä.

Myös aterian jälkeinen kävely on yhdistetty parempaan verensokerin hallintaan ja rasvanpolttoon, joten jo lyhyilläkin ulkoiluilla voi olla yllättävän suuri vaikutus hyvinvointiin pitkällä aikavälillä.

LUE LISÄÄ: Kapeampi vyötärö ja kevyempi olo? Näin iltakävely vaikuttaa kehoon

Hyöty ei ole vain fyysinen

Koiran kanssa ulkoilu ja yhdessä vietetty aika voi vaikuttaa merkittävällä tavalla myös mieleen.

Kävely, ulkoilma ja eläimen seura voivat auttaa tutkitusti vähentämään stressiä ja parantamaan mielialaa. Tällä voi olla merkitystä myös syömiseen, sillä moni huomaa syövänsä herkemmin silloin, kun olo on stressaantunut, tylsistynyt tai väsynyt.

Myöskään illalla sohvalla istuessa käsi ei välttämättä käy yhtä helposti sipsikulhossa jos vieressä on koira, jota silittää.

Koira ja nainen makaavat vierekkäin sohvalla.

Monelle lemmikki tuokin seuraa, tekemistä ja rauhoittumisen tunnetta tavalla, joka voi huomaamatta vähentää turhaa iltasyömistä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Koiran kanssa liike tulee osaksi arkea ilman erillistä treeniä

Yksi yllättävä syy koiran vaikutukseen voi liittyä myös ajattelutapaan. Moni kokee varsinaisen liikunnan helposti suorittamisena, johon pitäisi löytää aikaa, motivaatiota ja energiaa erikseen.

Koiran kanssa ulkoilu tuntuu kuitenkin usein enemmän tavalliselta arjen osalta kuin liikuntasuoritukselta. Lenkeille lähdetään koiran vuoksi, ei kalorien kuluttamisen takia.

LUE MYÖS: Kävely on tehokkaampaa kuin moni uskoo – näin lisäät kulutusta helposti

Juuri tämä voi tehdä liikkumisesta helpompaa ja pitkäjänteisempää.

Kun liike tulee osaksi normaalia päivää ilman jatkuvaa ”pakko treenata” -ajattelua, aktiivisena pysyminen voi tuntua huomattavasti helpommalta.

    • Herätyskello, taustalla sängyssä nukkuva henkilö.

      Unohda 8 tunnin sääntö – näin paljon unta oikeasti tarvitset

      Kaikki eivät tarvitse tasan kahdeksaa tuntia unta. Tutkimuksissa terveyden kannalta suotuisat unimäärät ovat vaihdelleet yllättävän paljon. Moni arvioi yöunensa onnistumista kahdeksan tunnin tavoitteen perusteella, vaikka tähän ei olisi syytä. Unen ja terveyden yhteyttä selvittäneet tutkimukset...
    • Nainen kävelee portaita väsyneenä.

      D-vitamiinin puute voi oireilla näin – älä sivuuta näitä merkkejä

      D-vitamiinin puute voi näkyä lihasten heikkoutena ja luuston kipuina, mutta lievä vajaus saattaa jäädä kokonaan huomaamatta. D-vitamiini muistetaan usein vasta syksyllä, kun auringonvalo vähenee ja vitamiinipurkki kaivetaan esiin. Riittävästä saannista kannattaa kuitenkin huolehtia jo ennen...
    • Käveletkö päivittäin? Muista myös nämä kaksi asiaa

      Kävely tekee hyvää kunnolle, mutta kahden asian lisääminen rutiineihin auttaa saamaan tutusta lenkkirutiinista enemmän irti. Kuuluuko kävely lempiliikuntamuotoihisi? Kun lenkille tulee lähdettyä lähes päivittäin, muun harjoittelun lisääminen viikkoon voi tuntua tarpeettomalta. Kävelykuntoa voi kuitenkin kehittää...

    Kirjoita haku ja paina Enteriä

    Pin It on Pinterest

    Hoikka nainen mittaa vyötäröään mittanauhalla.Nainen nukkuu sängyssä unimaski päässä.
    Kävele itsesi kuntoon!Tutustumistarjous 19,90 € – aloita nyt