Haluatko polttaa rasvaa? Älä juo kahvia ensimmäiseksi aamulla

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Jos tavoitteenasi on kevyempi olo tai rasvanpolton tukeminen, kahvia ei välttämättä kannata juoda ensimmäisenä heti heräämisen jälkeen.

Silmät auki ja kahvinkeitin päälle. Kuulostaako tutulta?

Aamukahvi kuuluu monen rutiineihin niin olennaisesti, ettei sen ajoitusta tule juuri koskaan kyseenalaistaneeksi.

Asiantuntijoiden mukaan ensimmäisen kupillisen ajankohdalla voi kuitenkin olla enemmän merkitystä kuin moni uskoo.

Kahvin piristävä vaikutus kumoutuu

Keholla on oma tapansa herätä, minkä vuoksi kahvin juominen heti heräämisen jälkeen ei välttämättä ole paras mahdollinen hetki kofeiinille.

Herätessä elimistön kortisolitasot ovat luonnostaan korkeimmillaan. Vaikka kortisolia kutsutaan usein stressihormoniksi, sen tärkeä tehtävä on auttaa kehoa heräämään ja valmistautumaan päivän haasteisiin.

Kahvia kaadetaan kuppiin.

Kun kahvia juodaan heti heräämisen jälkeen, kofeiini osuu samaan hetkeen, jolloin elimistö on jo valmiiksi virittynyt hereille.

Tällöin kortisolitasot voivat nousta entisestään, mikä saattaa vaikuttaa elimistön energiankäyttöön ja heikentää rasvanpolttoa.

Vaikutuksia myös verensokerille

Aamukahvin ajoituksesta puhuttaessa esiin nousee myös verensokeri.

Joillakin ihmisillä tyhjään vatsaan nautittu kahvi voi heikentää verensokerin hallintaa ja lisätä myöhemmin päivällä ilmeneviä nälän tunteita tai mielitekoja.

LUE MYÖS: Kevään suosikkiherkku tekee hyvää myös verensokerille – yksi valmistustapa ylitse muiden

Samalla insuliinia voi erittyä enemmän, mikä vähentää rasvan käyttöä energianlähteenä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Aamupalalla suuri merkitys

Tämä ei tarkoita sitä, että kahvi olisi haitallista. Päinvastoin, kahvin juominen on yhdistetty useissa tutkimuksissa erilaisiin terveyshyötyihin.

Kyse on ennemminkin siitä, milloin kahvi nautitaan ja mitä sen rinnalla syödään.

Aamupala. Granolaa ja marjoja,  kahvia ja marmeladia.

Erityisesti painonhallintaa tavoittelevan kannattaa kiinnittää huomiota siihen, ettei päivä ala pelkällä kahvilla.

Proteiinipitoinen aamupala auttaa pitämään kylläisyyden tunnetta yllä ja tasoittamaan verensokerin vaihtelua päivän aikana.

Kahvi voi ärsyttää vatsaa

Tyhjään vatsaan nautittu kahvi ei myöskään sovi kaikille vatsan näkökulmasta.

LUE MYÖS: 6 teetä, jotka helpottavat vatsavaivoja ja tukevat ruoansulatusta

Kahvi sisältää luonnostaan happoja, jotka voivat joillakin ihmisillä aiheuttaa närästystä, vatsan ärsytystä tai epämukavaa oloa etenkin silloin, jos aamupala jää väliin.

Jos huomaat kahvin aiheuttavan vatsavaivoja, kokeile nauttia se vasta aamupalan yhteydessä ja seuraa, helpottuvatko oireet.

Tähän aikaan ensimmäinen kahvikuppi kannattaa juoda

Yksi syy lykätä aamukahvia hieman myöhemmäksi liittyy myös nesteytykseen.

Yön aikana elimistö menettää nestettä hengityksen ja hikoilun kautta, minkä vuoksi moni herää jo valmiiksi lievästi kuivuneena.

Kuvassa nainen juo kahvia, jonka sekaan on kaadettu maitoa.

Siksi asiantuntijat suosittelevat juomaan ensimmäisenä lasillisen vettä. Näin elimistö saa tarvitsemansa nesteen ennen kofeiinin nauttimista, ja samalla päivä käynnistyy virkeämmissä merkeissä.

Lisäksi kannattaa odottaa noin tunnista puoleentoista tuntiin heräämisen jälkeen ennen ensimmäistä kahvikupillista.

LUE MYÖS: Kahvin juomisesta paljastui 5 yllättävää hyötyä – voi vaikuttaa jopa suolistoon ja sydämeen

Kun kahvin juo hieman myöhemmin, moni kokee sen virkistävän vaikutuksen tasaisempana ja pitkäkestoisempana.

Lähde: TheSkimm, BBC

  • Lähikuva henkilöstä syömässä kiivin puolikkaita lusikalla.

    Tässä syy, miksi kiiviä kannattaa syödä illalla

    Jos iltaisin on vaikea rauhoittua tai uni ei tunnu tulevan helposti, ratkaisu ei välttämättä löydy lääkekaapista. Yllättävän yksinkertainen iltapala voi tukea hyvää unta. Useissa tutkimuksissa on havaittu, että kiivin syöminen ennen nukkumaanmenoa voi parantaa unen...
  • Lautasella pinaattia, pähkinöitä, omenaviipaleita ja parmesaania.

    Sydän kiittää näistä välipaloista – 8 helppoa ideaa arkeen

    Moni ajattelee välipalan olevan vain keino pitää nälkä loitolla seuraavaan ateriaan asti. Oikein koostettu välipala voi kuitenkin tehdä paljon enemmän. Tutkimusten mukaan runsas kasvisten, marjojen, hedelmien, pehmeiden rasvojen ja täysjyväviljan käyttö voi auttaa vähentämään elimistön...
  • Nainen syö jääkaapista donitsia. Jääkaappi auki.

    Jatkuvasti nälkä? Tästä se voi kertoa – ja näin korjaat tilanteen

    Moni ajattelee, että painonpudotukseen kuuluu jatkuva näläntunne. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Kun tavoitteena on laihtuminen, elimistö saa vähemmän energiaa kuin kuluttaa. Pieni nälkä aterioiden välillä on normaalia, mutta jos ajatukset pyörivät jatkuvasti ruoassa...

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest

Kämmenellä useita herneenpalkoja. Taustalla hernepelto.Kulhollinen banaanijäätelöä. Taustalla tuoreita banaaneja ja lusikoita.