Keventäjän lomaliikunta

Keventämistä edistävien elämäntapojen tutkimiseen liittyy keskeisesti se, miten liikkumisesta tulisi arkeen säännöllisesti rytmittyvä tapa. Lomaliikkumiseen totuttelu voi olla myös yksi tapa luoda säännöllisiä itsensä huoltotapoja. Terveysliikunnan ajatuksena on säännöllisyys, joten kovin pitkät liikkumattomuuslomat tai usein toistuvat tauot eivät toimi keventävinä elämäntapoina. Lomasta voisi olla vaikkapa yksi viikko lepäämisen harjoittelua, mutta muuten lomaan voi sovittaa erilaisia liikkumisen jaksoja.  Lomalla voi olla jopa arkea enemmän aikaa kokeilla ja tutkailla erilaisia liikkumisen tapoja – sellaisia, jotka sopivat arkeen ja tuottavat itselle hyviä tuntemuksia. Ja yhdessä perheen tai ystävien kanssa liikkuminen tuo lomaan monenlaisia sävyjä ja ikimuistoisia hetkiä.

Haluatko saada todellisen tehotreenin yhdellä liikuntasuorituksella? Kokeile näitä lajeja!

Tanssi

Tanssiminen on tehokasta aerobista liikuntaa, joka saa rasvan palamaan. Parhaimmillaan raskas tanssiminen voi kuluttaa jopa 500 kilokaloria tunnissa. Kalorinkulutus riippuu kuitenkin henkilön painosta ja tanssin raskaudesta. Voit kuitenkin olla varma, että esimerkiksi kesätansseissa vietetty ilta, joka kuluu lattialla pyörähdellessä ja hikeä pyyhkien kuluttaa taatusti aimo määrän kaloreita.

Uinti

Kesä on uimisen kulta-aikaa, kun hallien lisäksi vaihtoehdoksi nousevat Suomen lukuisat järvet. Uiminen on paitsi tehokasta myös monipuolista liikuntaa, sillä se rasittaa koko kehoa. Uiminen on hyvä laji myös siksi, ettei se rasita niveliä samalla tavalla kuin kuivalla maalla liikkuminen.

Vaellus ja retkeily

Luonnon vaihtelevassa maastossa kulkeminen rauhoittaa mieltä ja rasittaa kehoa monipuolisesti. Epätasainen maasto haastaa tasapainoa ja lihaksia tehokkaasti ja energiaa kuluu rutkasti, varsinkin jos selässä on rinkka. Vaikka retkellä ei aikoisikaan yöpyä, kuluttaa tunteja kestävä patikointi paljon kaloreita, joten pientä evästä ja juomaa kannattaa pakata mukaan.

Soutu

Järvelle soutamaan? Ehdottomasti. Mökkijärvellä soutaminen kannattaa aina. Soutaminen rasittaa ylä- ja keskivartaloa tehokkaasti ja kuluttaa samalla rutkasti kaloreita. Tunnin soutulenkin jälkeen olet taatusti rentouttavan saunan tarpeessa.

Jalkapallo

Liity harrastejoukkueeseen tai kokoa iso kaveriporukka pelaamaan jalkapalloa. Vauhdikas peli on tehokas rasvanpolttaja, mutta muista, ettei satunnainen pallon potkiskelu riitä. Kalorit palavat tehokkaasti vain, kun pelaat tosissasi.

Vaihtelua kesään

Keventäjän lomaliikunta voi siis olla lomaa arkisista liikuntamuodoista. Lomaliikkuminen voi olla leppoisaa, se voi lisätä rentoutumista tai se voi tuoda uusia kokemuksia.  Liikunta voi olla kevyempää kuin muulloin tai se voi olla pidempikestoista ja tavoitteista vapaata toisin kuin arkena.

Kesäiset maisemat kannustavat liikkumaan luonnossa, nauttimaan luonnon vehreydestä tai ulkomaanmatkojen kulttuurikierroksista. Hyppynaru, kahvakuula, käsipainot, jumppakepit ja joogamatot kulkeutuvat lomamökeille helposti pienessä tilassa. Ja toisaalta jokaisesta mökistä löytyy harjanvarsi, vesiämpäreitä tai kivenmurikoita jumppavälineiksi. Pienet jumppahetket lomailun ohessa lisäävät hyvän olon ja rentouden tunnetta, sillä kehon omat mielihyvähormonit avittavat lomatunnelmissa.

Leppoisa lomaliike tuottaa myös tuloksia!

Tehokas ja kuntoa kohentava liikuntaohjelma on eri vuodenaikoina vaihteleva. Lomaliikunta voikin tuoda hyvää vaihtelua normaaliin liikkumiseen. Kovaa treenaavan on hyvä pitää tavallista leppoisampi harjoittelukausi ja vähemmän arjessa liikkuvalla voi olla mahdollisuus kohentaa peruskuntoa. Kunnon eri osa-alueet kehittyvät, kun harjoittelun teho ja määrä vaihtelee. Lomalla voi olla aikaa leppoisaan mutta pitkäkestoiseen liikkumiseen, joka on kestävyyskunnon kohentamisen kannalta olennaisin tapa liikkua. Leppoisat marjaretket, kaupunkikävelyt, pyöräilyt tai soutuhetket mökillä ennen saunaa toimivat oikein hyvin kesäisinä liikuntahetkinä.

Vinkit lomaliikkujalle

  • Rentoutta ja virkeyttä hyvän olon liikkeestä
  • Paljon liikkuvalle leppoisia lajeja
  • Liikuntaa aloittelevalle aikaa kokeilla uusia lajeja
  • Pitkät lenkit lataavat kestävyyttä syksyyn ja talveen
  • Reissussa kestävyyttä lihaksille kuntopiirillä; oman kehon painolla ja pitkillä toistosarjoilla
  • Lomamatkalle mukaan hyppynaru tai jumppakuminauha
  • Kesämökillä voi jumpata ennen saunaa harjanvarrella ja kivenmurikalla
  • Perheen ja ystävien kanssa yhdessä pelailu ja kisailu hengästyttää ja naurattaa
  • Patikointi- ja pyöräretkillä maisemat vaihtuvat
  • Vesistöt tarjoavat vesijuoksijalle ja soutajalle vastusta

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest