Nyt on aika höllätä

Päivi Vilhunen

  • 36, asuu Lahdessa tyttäriensä Monan, 12, ja Milan, 10 sekä kihlattunsa Tomin, 30 kanssa.
  • Kilot Veks -lehdessä 1/2014 kerrottiin, kuinka Päivi laihdutti karppaamalla 25 kiloa. Nyt Päivi on lopettanut karppauksen.

Mustaa kaikkialla. Päivi Vilhunen juoksee lumetonta lenkkipolkua jouluaattona, ainuttakaan ihmistä ei näy. Juokseminen ei tunnu hyvältä. Mikään ei tunnu hyvältä. Päivi on 28 kiloa kevyempi kuin puolitoista vuotta sitten. Päivi on oppinut rakastamaan juoksemista, vaikkei ennen jaksanut nousta muutamaa porrasta hengästymättä. Mutta jos on tarpeeksi onneton, juokseminenkaan ei lohduta. Eivätkä edes kokoa 36 olevat pinkit juoksuhousut, jollaisiin Päivi ei koskaan kuvitellut mahtuvansa.

Kotona Päivi menee suihkuun ja juo lasin maitoa. Kuukautta aikaisemmin hän on kiivennyt maistraatin viidenteen kerrokseen ja jättänyt avioeropaperit. Päätös on kypsynyt pikkuhiljaa, juostessa. ”Siihen aikaan juoksin joka päivä, koska kotona oli niin paha olla. Tulin töistä, annoin lapsille ruokaa ja lähdin ulos.  Mutta juostessakin mielessä pyörivät ikävät ajatukset. Ne veivät liikkumisesta kaiken ilon”, hän kertoo. Pian Päivi muutti tytärtensä kanssa uuteen kotiin kolmisin.

”Kilot kertyivät salakavalasti kymmenen vuoden aikana, mutta katosivat vauhdilla, kun viimein raivostuin itselleni ja päätin tehdä jotakin. En tiedä, miksi aloitin elämänmuutoksen juuri silloin, kun aloitin. Ehkä mitta vain tuli täyteen”, Päivi pohtii reilun parin vuoden takaista laihdutamistaan, joka laukaisi liikkeelle isomman muutosten ketjun; ”Laihduttamisen myötä aloin tykätä olemuksestani ja itsestäni. Ja kun aloin tykätä, tajusin, että ansaitsen parempaa. Sellaisen elämän, jossa olen onnellinen.”

Syötäisiinkö vohveleita?

Stevialla maustettu karppisuklaakakku. Keltainen perhospanta hiuksissa. Ilmapalloja ja muutama siideri. Siinä 35-vuotissynttäreiden rekvisiitta. Erohakemuksen jättämisen jälkeen Päivi järjestää juhlat muutamalle ystävälle. Siellä otetaan paljon valokuvia. Kuvissa Päivi nauraa ja katsoo kameraan. Hän ei enää yritä vetää vatsaa sisään tai karata kuvasta, kuten ennen. Mutta nyt hän on valmis myöntämään: ”Hoikkanakin voi olla onneton. Onneksi uskalsin lähteä huonosta suhteesta.”

Juhlien jatkoille lähdetään baariin. Saako tässä tanssia, kysyy vaalea mies Päiviltä. Suomi on vapaa maa, Päivi vastaa. Mies on Tomi. Päivi ei mene yksin kotiin. Kun Tomi kahden kuukauden seurustelun jälkeen saapuu tapaamaan Päivin lapsia ensimmäistä kertaa, kaikki neljä pelaavat yhdessä lautapeliä. Tomia jännittää niin, että kädet vapisevat. Sitten syödään yhdessä vohveleita. Vohveleita?

Päivi on laihtunut karppaamalla. Hän oli vähähiilihydraattisella ruokavaliolla vuoden. Entinen herkku, kauraleipä juustolla, on unohdettu. Päivi on luopunut jopa rakastamastaan Fazerin sinisestä suklaasta. Miten vohvelit sopivat yhtälöön?

Karppaus oli turvaverkko

Selitys vohveleille löytyy Tomin ja Päivin ensimmäisiltä ravintolatreffeiltä. Päivi on varoittanut Tomia: älä tee varausta ikkunapöytään. Erosta on vielä niin vähän aikaa, joku tuttu saattaa nähdä. Ruokavaliostaan hän ei ole varoittanut. ”Mietin pitkään ruokalistan ääressä, että mitä syön. Että pitäisikö maistaa perunaa, olisiko tämä sellainen hetki. Sitten otin ristikkoperunoita ja nehän maistuivat ihan sairaan hyviltä”, Päivi kertoo. Illalla vatsaa väänsi, mutta perunoiden suolaisuus suussa oli väännön arvoinen.

Vielä vähän aikaa Päivi kantaa kaupasta kotiin rahkaa. Sitten hän maistaa juhlissa täytekakkua. Sekin on sairaan hyvää. Maha tuntuu vähän turvonneelta, mutta tunne menee nopeasti ohi. ”Eräänä päivänä sitten vain päätin, ettei minun tarvitse enää karpata. Se oli yllättävän helppo ja kirkas päätös.” Karppaus sopi entiseen elämään, ei uudelle Päiville, joka on rakastunut ja tahtoo nauttia ruoastakin.

Karppauksen kurinalaisuus ei ole niitä hetkiä varten, jolloin Päivi ja Tomi katsovat sohvalla televisiosta huumorileffoja. Niitä hetkiä varten on sipsikulho, vaikka Tomi ja tytöt sen nopeimmin tyhjentävätkin.” En kadu karppaamista, sillä sen avulla laihduin ja sain elämäni takaisin. Ehkä myös tarvitsin pientä itsensä rääkkäämistä. Karppaaminen oli turvaverkko, joka piti elämää koossa”, hän kertoo, ja hiljenee sitten. Jossain vaiheessa karppaaminen vei ehkä liian paljon: ”Alkoi mennä huonon puolelle se homma. Ystävä huolestui, että kuihdun kokonaan pois. Minun piti joka päivä raportoida hänelle, mitä olen syönyt.”

Entisten suosikkiherkkujen maistelu yllättää. Maku on muuttunut. Ennen mikään ei ollut parempaa kuin suklaa, nyt sitä tekee harvoin mieli. Sen sijaan Päivi syö kaksi päivää pelkkää maksalaatikkoa. Ja nauttii, nauttii.

Jos lihon takaisin?

Joskus karjalanpiirakkaa aamupalaksi. Toisinaan illalla tortillasipsejä ja salsadippiä. Välillä juomaksi kolaa. Suhteen alkuaikoina Päivin mielessä pyörivät onni ja pelko.

Onni: Mistä tuollainen mies pelmahti? Tuollainen, joka huomioi ihanammin kuin kukaan koskaan, kysyy joka päivä, miten töissä on mennyt.

Pelko: Jos lihon takaisin, kun syön jälleen kaikkea? Ei tarvitse höllätä paljon, kun kilot alkavat kertyä.

”Päätin, että pysyn samassa S- ja M-vaatekoossa. Riittää, ettei enää koskaan tarvitse ostaa XL-koon vaatetta”, hän kertoo. Aikaisemmin Päivi punnitsi itsensä joka viikko. Vaa’an lukema oli tärkeämpää kuin oma hyvä olo, mutta ”nyt asia on juuri päin vastoin.”

Päiviä alkaa naurattaa. Kuulostaako ruokavalio pelkältä possuilulta? ”Syön kyllä edelleen ihan terveellisesti ja korvaan usein perunan salaatilla. Ero on vain siinä, että nyt voin syödä kaikkea vapaasti ja hyvällä mielellä”, hän selventää.

Selässä pelkkää kultaa

Päivi ei enää käy lenkillä yksin. Tomi lähtee mukaan. Toisinaan he juoksevat peräkkäin, toisinaan kävelevät käsi kädessä. Kun niin tapahtui ensimmäistä kertaa, Päiviä pakahdutti onnesta: ”Yhdessä rakkaan kanssa juokseminen on yksi elämäni parhaista asioista. Juoksemisesta on taas tullut hyvän mielen juoksemista. Itkujuoksut on nyt juostu.” Yleensä lenkkipolku on sama: kolme tai viisi kilometriä juoksemista lähipururadalla, joskus kymmenen kilometriä koko perheen kanssa kävellen. Juoksun jälkeen mennään yhdessä saunaan. Kerran Mona kysyy saunassa Päiviltä: ”Tajuatkohan, äiti, miten ihanan ihmisen olet elämääsi saanut?” Ja monta muuta ihanaa lisäksi, Tomin sukulaisetkin.

Kun valmentaja Cross Circuitissa käski osallistujia kantamaan parin reppuselässä salin läpi, Päivi katsoi vieressään seisovaa Tomia ja ajatteli ensin, ettei jaksa. Mutta hän jaksoi. Kunto ja voimat olivat ennallaan herkuttelusta huolimatta. Illalla Päivi kirjoitti Facebookiin päivityksen: ”Oli muuten tänään selässä 84 kiloa kultaa – huikea fiilis : )” Päivi kertoo löytävänsä onnen liikunnasta: ”En osaa ajatella elämää ilman liikuntaa ja sen tuomaa onnellista oloa. Se, mikä joskus tuntui pakolta ja rääkiltä, on nyt pelkkää iloa.”

Viisi onnellisuuskiloa

Viitisen kiloa. Sen verran Päivin paino on lisääntynyt alimmista lukemista. Se ei tunnu pahalta. Kroppa on hyvä ja rakastettu näin. Suurempaan laihtumiseen ei ole tarvetta. ”Ne viisi kiloa ovat onnellisuuskiloja, jotka kannan mielelläni mukanani. En pysty kuvittelemaan, että pullahtaisin takaisin entiseksi Päiviksi”, hän sanoo. Päivi on näyttänyt Tomille kuvia ajalta, jolloin hän painoi yli kaksikymmentä kiloa enemmän. ”Ihastuin ensimmäisenä Päivin hymyyn. Entistä Päiviä en halua miettiä tai kommentoida”, Tomi sanoo.

Joskus Päivi miettii, mitä sanoisi vanhoissa valokuvissa näkyvälle itselleen: ”Ehkä kysyisin, että onko lääkitys kohdallaan, vai miksi olet päästänyt itsesi tuohon kuntoon.” Sitten hän vakavoituu: ”Ehkä vain kysyisin, että kuka sinä olet.”

Viimeisen vuoden aikana hän on käynyt elämäänsä läpi myös psykologin kanssa, ja yrittänyt ymmärtää, miksi oli sellainen, kuin oli. Lihava ja tahdoton. Pohtinut, millainen on nyt, ihan oikeasti. Joitakin syitä Päivi löysi lapsuudesta, joitakin menneestä parisuhteesta: ”Isä ei aikaisemmin kehunut koskaan, mutta nyt olen lähentynyt jopa isän kanssa. Se on suuri asia. Viime isänpäivänä hän lähetti minulle viestin, jossa oli kuva omasta valokuvastani lapsuuskodin pöydällä. En edes tiennyt, että isä osaa lähettää sellaisia.” Kun Päivi sai isän viestin, hän itki onnesta.

Ylpeä? Totta hitossa!

Jos Päivi ja Tomi pussailevat sohvalla, tytöt panevat silmät kiinni ja päästelevät yökkäysääniä. Sitten he nauravat. Joulukuussa Päivi ja Tomi kihlautuivat. Mila kaivautuu jo melko luontevasti Tomin kylkeen kiinni, kun koko perhe on sohvalla. Siinä ei tosin pitkään viihdytä. Aika pian lähdetään jonnekin, vaikka uimahalliin. ”Ennen äiti oli aina laiska ja koneella. Äiti ei halunnut tehdä mitään eikä lähtenyt minnekään”, Mona sanoo. ”Sitähän se elämä oli. Pakenin nettiin kun en kestänyt sitä, mitä oli oikeasti”, Päivi myöntää.

Hienoimman kommenttinsa Mona livautti bussipysäkillä, kuin ohimennen: äiti, et ole enää pitkään aikaan huutanut kotona. Aikaisemmin Monan ja Milan kaverit kysyivät, mitä äitisi on syönyt, kun se on niin laihtunut. Nyt he kyselevät, mitä äidillesi on tapahtunut, kun se kulkee käsi kädessä uuden miehen kanssa. Päiviä naurattaa: ”Totta hitossa olen ylpeä itsestäni. Ensin laihdutin paljon, sitten uskalsin muuttaa elämän muutenkin. Lopulta uskalsin myös relata, luopua liian tiukoista raameista ja olla armollinen kropalleni.” Tomi katsoo Päiviä kauniisti ja sanoo: ”Saatkin olla ylpeä. Eihän elämässä pärjää, jos ei jossain vaiheessa tee rohkeita ratkaisuja.”

Päivi ei olisi uskonut, jos joku olisi pari vuotta sitten sanonut hänelle, tietokonetta tuijottavalle pyöreäposkiselle naiselle: kuules, kohta lakkaat syömästä kuusi leipää illassa ja sitten rakastut juoksuun. Otat avioeron ja löydät elämäsi miehen. Olet onnellinen. ”Kaikki meni niin kuin satukirjoissa. Ehkä olen tämän onnen ansainnut”, Päivi ihmettelee.

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest