Avokado on kesäsalaattien ehdoton raaka-aine – terveyshyötyjä riittää

Avatar

Avokado sopii niin smoothieen, salaattiin kuin dippikastikkeen raaka-aineeksi. Terveellisyytensä puolesta avokado on hedelmien kärkikastia, joten tätä vihreää, samettisenpehmeää hedelmää kannattaa hyödyntää ruokavaliossa monipuolisesti.

Uuden tutkimuksen mukaan avokadosta saattaa olla apua niveltulehduksien kivunhoidossa. Hedelmä edesauttaa myös sydänterveyttä, sillä se sisältää runsaasti pehmeää rasvaa. Avokado sisältää myös muuan muassa kaliumia enemmän kuin kaliumrikkaana pidetty banaani. Kaliumin riittävä saanti voi muun muassa ehkäistä sydänoireita.Hedelmä on myös yhdistetty tutkimuksissa alempaan verenpaineeseen. Tutkimusten mukaan avokadosta voi olla hyötyä myös kolesterolin alentamisessa.

Avokadon terveyshyödyt eivät rajoitu sen omaan ravintosisältöön. Tutkimusten mukaan avokadoöljyn lisääminen salaattiin voi myös parantaa muista vihanneksista ja hedelmistä löytyvien antioksidanttien imeytymistä. Avokadoöljy onkin hyvä ja terveellinen vaihtoehto esimerkiksi lounassalaatin kastikkeeksi.

Avokadossa on runsaasti energiaa, mutta painonpudottajankaan ei tarvitse hedelmää pelätä. Kohtuullisissa määrin avokado sopii hyvin myös laihduttajille. Joidenkin tutkimusten mukaan avokado saattaa jopa auttaa painonpudotuksessa, sillä se pidentää kylläisyydentunnetta ja estää mielitekoja epäterveellisiä ruokia kohtaan.

Lähteet: Foxnews, authroritynutrition.com

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest