Lukuisia terveyshyötyjä
Vaikka pelkkä kahvi ei auta suoraan laihtumaan, kahvia on tutkittu paljon myös muiden terveysvaikutusten näkökulmasta.

Kohtuullinen kahvinjuonti on tutkimuksissa yhdistetty muun muassa pienempään tyypin 2 diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien sekä joidenkin maksasairauksien riskiin.
Kahvi sisältää myös runsaasti polyfenoleja eli kasvikunnan yhdisteitä, joilla on antioksidanttisia ja tulehdusta hillitseviä ominaisuuksia.
Hyödyt eivät kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että kahvia kannattaisi juoda mahdollisimman paljon.
Kofeiinin sietokyky on yksilöllinen, ja runsas kahvinjuonti voi esimerkiksi häiritä unta, aiheuttaa levottomuutta tai sydämentykytystä.
Tässä syy, miksi kävelylle kannattaa lähteä juuri aamulla
Kävely tekee hyvää mihin aikaan tahansa, mutta aamulla siitä voi saada yhden erityisen lisähyödyn. Aamukävelyllä yhdistyvät kaksi hyvinvointia tukevaa asiaa, eli liike ja päivänvalo. Lenkin aikana keho aktivoituu samalla, kun silmien kautta saatu valo viestittää...Tämä on paras jogurtti suolistolle – tarkista purkista kaksi asiaa
Jogurttihyllyllä vaihtoehtoja riittää, mutta kaikki tuotteet eivät ole suoliston kannalta samanlaisia. Hyvän valinnan tunnistaa kahdesta purkissa näkyvästä tiedosta. Jogurttia pidetään usein automaattisesti suoliston kannalta erinomaisena ruokana, mutta pelkkä pakkauksesta löytyvä jogurtti-sana ei kuitenkaan kerro esimerkiksi...Näissä liikuntalajeissa palaa eniten kaloreita – mukana 18 tuttua lajia
Tunnin lenkki, salibandypeli tai tanssitunti voivat kaikki olla tehokasta liikuntaa, mutta energiankulutuksessa lajien välillä on suuria eroja. Katso, miten tutut liikuntalajit vertautuvat toisiinsa. Liikunta lisää päivän energiankulutusta, mutta eri lajit kuormittavat kehoa eri tavoin. Erityisesti...