Nauti myöhäissyksyn kasvis- ja sienisadosta

Kati Nappa, ruokatoimittaja

Kantarelli- ja tattiaika alkaa olla ohi, mutta suppilovahveroita nousee nyt runsaasti. Suppilovahveroiden poimiminen kauniina syyspäivänä on upeaa liikuntaa ja lepoa mielelle. Metsäretkellä on mukava löytää muutama litra ”hyvin piiloutuvia” suppiksia.  Niiden lisäksi voit poimia myös makoisia puolukoita.

Suppilovahverot säilyvät kylmässä monta päivää, mutta käytä ne kuitenkin alle viikossa.  Säilö ylimääräiset sienet heti kuivaamalla tai pakastamalla. Voit pakastaa sienet sellaisenaan tai käyttää ne ensin pannulla, niin ylimääräinen kosteus haihtuu.  Valmista suppilovahveroista keittoa, muhennosta ja piirakoita tai lisää niitä salaatteihin, munakkaisiin ja pataruokiin. Sienissä on paljon ravintoa ja makua, mutta niukasti kaloreita.

 Juurekset ovat meheviä ja moneen sopivia kasviksia. Porkkana, punajuuri, lanttu, nauris, selleri ja palsternakka maistuvat raakanakin esimerkiksi raasteina ja suikaleina.  Allergisen on syytä kypsentää juurekset aina, ja joillekin esimerkiksi palsternakka saattaa aiheuttaa allergisia oireita myös kypsennettynä.

Mustajuuri on harvinaista herkkua. Sen kuori on musta ja malto vitivalkoista. Kuori se veden alla ja säilytä vedessä ennen kypsennystä, ettei se tummu.  Mustajuuri on keitettynä herkullinen lisäkekasvis ja sopii myös keittoihin, muhennoksiin ja piirakoihin.  Juureksista tutuin, porkkana, taas on helppo ja nopea tarjota arkiaterian alkupalaksi tai ottaa evääksi ja rouskia se kokonaisena tai suikaleina.  Myös nauris ja lanttu maistuvat välipalaksi.

Sekoittele juuresraasteista meheviä salaatteja. Lisää joukkoon vaihtelun vuoksi myös omenaa, päärynää tai muuta hedelmää.  Mehevöitä salaattia reippaasti rypsiöljyllä ja viinietikalla, sitruuna- tai muulla mehulla. Valmista kerralla raastetta parille aterialle.

Huonovatsaiselle raasteet sopivat parhaiten höyrytettynä. Höyrytä juurekset ja myös keräkaali karkeana raasteena rapean kypsäksi ”al dente” ja jäähdytä ne nopeasti. Mehevöitä kuten tuore raaste.  Lämpimät höyrytetyt kasvisraasteet maistuvat loistavasti myös lisukkeina. Esim. tylsäksi haukuttu höyrytetty kiinankaali sopii monen ruuan seuralaiseksi.

Lisää juuresraasteita jauhelihamureketaikinoihin antamaan keveyttä ja mehevyyttä.  Esimerkiksi porkkana- ja punajuuriraaste sopivat loistavasti jauhelihapihvien ja murekkeen joukkoon. Vokkaa juureksia ohuina suikaleina tai viipaleina lisukkeeksi tai lihasuikaleiden joukossa.

Kypsennä uunijuureksia kasviksia vaihdellen. Lisää erilaisia juureksia runsaasti pataruokiin ja keittoihin. Mitä useampaa sorttia kasvista lisäät keittoon tai pataruokaan, sitä maukkaampaa siitä saat.  Samettisia sosekeittoja voit valmista niin yhdestä kuin monesta eri juureksesta.

Juurekset sopivat hienona raasteena myös leipä- ja sämpylätaikinoihin ja muihin leivonnaisiin. Porkkanakakku on ollut Suomessa tuttu jo 1970-luvulta. Itse maistoin ja leivoin sitä ensimmäisen kerran ollessani piikomassa Kaliforniassa 1970-71. Kakun pinta ei välttämättä tarvitse raskasta tuorejuustokuorrutusta. Jos sellaisen haluat tehdä, käytä vähärasvaisempia tuotteita. Itse en ole kuorrutusta harrastanut, sen sijaan sekoitan tomusokeria ja sitruunasta tai appelsiinista puristettua mehua ja ”ristikoin” kakun pinnan. Voit lisätä koristeeksi kuivuneen kuorrutuksen päälle vielä perunankuorimaveitsellä vuoltuja porkkanakiehkuroita. Samantyyppisen kakun voit valmistaa myös mehevistä syyspunajuurista. Olen kerran maistanut herkullista kakkua, jossa puolet juuresmäärästä oli palsternakkaa ja puolet porkkanaa.

Syksyn marjoja ovat puolukka ja pihlajanmarja. Puolukka on suomalaisten suosikkimarja ja sehän sopiikin melkein mihin vain. Nauti marjat sellaisenaan lisukkeeksi makeutettuna.  Keitä puolukasta erilaisia puuroja esimerkiksi ruisjauhojen tai -hiutaleiden tai neljän viljanhiutaleiden kanssa tai valmista kuitupitoista vispipuuroa käyttämällä kaura-, täysjyvä- tai spelttimannasuurimoita. Puolukka sopii jälkiruokiin, pirtelöihin ja leivonnaisiin ja myös esimerkiksi lihapulliin. Happamena se vaatii jälkiruuissa, puuroissa ja leivonnaisissa makeutta. Kun haluat välttää sokerin kaloreita, valitse korvikkeeksi makeutusaine. Helppo keino happamuuteen on myös makean hedelmän lisääminen puolukan kaveriksi pirtelöihin ja jälkiruokiin.

Tänä syksynä voi taas ihailla upeita pihlajanmarjoja kävely- ja juoksulenkillä. Ripottele kypsiä pakkasenpuremia marjoja salaatteihin ja jälkiruokien koristeeksi tai lisää niitä sämpylä- ja pannukakkutaikinaan. Pihlajamarjat ovat pakkasenpureminakin aika happamia ja maistuvat parhaiten linnuille. 

Kokeile reseptejä

 

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest