Tästä syystä tietyt ruoat lihottavat – ”mahalaukku ei tunnista kaloreita”

Suomessa lihominen alkoi muiden rikkaiden maiden tapaan 1980-luvun taitteen jälkeen.

–Silloin puhuttiin epidemiasta. 10–20 vuoden viiveellä se alkoi lisääntyä huomattavasti myös alemman elintason maissa. Siellä kehitys on ollut vielä jyrkempää. Nykyään lihavuus on suuri ongelma esimerkiksi Intiassa, Kiinassa, Indonesiassa ja Brasiliassa. Nyt puhutaan jo pandemiasta, kertoi sisätautien lääkäri ja professori Pertti Mustajoki Huomenta Suomen lähetyksessä.

Mistä lihominen sitten johtuu?

–”Ihmisten luontainen liikkuminen on vähentynyt hyvin paljon. Totta kai se on yksi tekijä, mutta kiinnostavaa on se, että ihmisten energiankulutusta on pystytty mittamaan tarkasti 80-luvun alusta asti. Energiantarpeessa ei ole tapahtunut mitään vähennystä, mikä tuntuu oudolta, koska samaan aikaan ihmisten paino on noussut.”

”–Kun paino nousee, energiantarve kasvaa. Isompi kone tarvitsee enemmän energiaa.”

15 kilogramman lihominen kasvattaa energiantarvetta 500 kilokalorilla. Tätä pidetään selityksenä sille, että energiantarve ei ole muuttunut. Mustajoen mukaan onkin päätelty, että pääsyy väestön lihomiseen on liiallinen kalorinsaanti.

Mustajoki selvittää kylläisyydentunteen selittävän asiaa.

–”Syöminen venyttää mahalaukkua, joka aistii venyttymisen ja ilmoittaa aivoille, että mahaan tulee tavaraa. Jossain vaiheessa se sanoo, että olen täysi. Venyttäminen tulee ruoan määrästä, mahalaukku ei tiedä mitään ruoan kaloreista.”

–”Esimerkiksi hampurilaisateriassa on kaksi kertaa enemmän energiaa sadassa grammassa kuin esimerkiksi lihapullissa tai muissa perinteisissä ruoissa. Jos tullaan kylläisiksi 400 grammasta ruokaa mahassa, on hampurilaisateriasta tullut kaksi kertaa enemmän energiaa kuin lihapullista.”

Miksi jälkiruoka uppoaa niin sanotusti toiseen mahaan, vaikka pääruoka olisi jo tehnyt kylläiseksi? Entä tekeekö juominen kylläiseksi? Katso videolta Mustajoen vastaukset!

 

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest