Ylipainon ennustetaan lisääntyvän lähivuosina maailmanlaajuisesti. Asiantuntijoiden mukaan lihavuus on globaali epidemia, jonka taltuttamiseen vaaditaan uudenlaisia ja monipuolisia keinoja. Diabeteksen hoitoon suunnattu, semaglutidiin pohjautuva lääke on noussut laajasti keskusteluun sen ruokahalua vähentävän ominaisuuden takia.
Mehiläisen asiantuntijalääkärit muistuttavat, ettei yksi lääke ratkaise ongelmia.
Mehiläisen painonhallintalääkäri André Heikiuksen mukaan lihavuuteen liittyy lähes 300 eri sairautta tai tilaa ja jopa 90 prosenttia 2-tyypin diabeteksesta johtuu lihavuudesta. Lihavuuteen liittyy useita sairauksia, kuten sydän- ja verisuonisairaudet, nivelrikot, uniapnea sekä astma. Myös mielenterveyden ongelmat ovat yleisiä ylipainoisilla, ja masennuksen ja lihavuuden välillä on todettu kaksisuuntainen yhteys.
”Ylipainon hoito on tärkeää niin kansantaloudellisesti kuin yksittäisen ihmisen elämänlaadun kannalta”, toteaa Heikius.
Laihdutuslääke voi auttaa tekemään terveellisempiä valintoja
Vuonna 2021 laihdutuslääkkeet nousivat otsikoihin kaikkialla maailmassa, kun useat julkisuuden henkilöt kertoivat käyttävänsä niitä painonhallintaan. Esimerkiksi diabeteslääkkeenä markkinoille tulleen lääkkeen käyttö lähti nousuun ja ihmisten oma-aloitteinen kiinnostus diabeteslääkkeitä kohtaan näkyi myös lääkäreiden vastaanotolla.
”Semaglutidiin pohjautuva lääke toimii kaksoisvaikutteisesti: se tasapainottaa sokeritasapainoa tehostamalla haiman toimintaa sekä lisää kylläisyyden tunnetta auttaen sitä kautta painonhallinnassa. Semaglutidiin pohjautuvan lääkkeen on todettu olevan aiempia lääkkeitä tehokkaampi”, toteaa Mehiläisen diabeteslääkäri Atte Vadén.
![](https://keventajat.fi/wp-content/uploads/2024/04/laake-1024x726.png)
Laihdutuslääkkeet tarvitsevat rinnalleen terveelliset elämäntavat.
Yksittäiset pistokset tai lääkekuurit eivät saa ketään laihtumaan pysyvästi. Semaglutidi on tarkoitettu pääsääntöisesti jatkuvaan käyttöön ja monilla paino nousee takaisin lääkkeen käytön lopettamisen jälkeen. Vadén näkee, että semaglutidi kuitenkin ohjaa kohti terveellisempiä elämäntapoja.
”Lääke auttaa ihmistä syömään fiksummin. Jotta olo säilyy hyvänä, täytyy syödä säännöllisemmin ja tehdä terveellisempiä ruokavalintoja. Mutta kun puhutaan diabeteksen ja valtimotautien hoidosta, ei pelkkä lääke tee terveeksi”, hän sanoo.
Lääke saattaa vaikuttaa myös alkoholin makuun ja vähentää näin alkoholin juomisen määrää. Lääkkeen molekyylirakenne säätelee ihmisen himoja ja kohtuullistaa nautintoaineiden käyttöä.
Lihavuuden lääkehoito vielä alkutaipaleella
Myös Heikius painottaa, että laihdutuslääke on tarkoitettu elintapamuutoksen rinnalle ja tueksi.
”Moni lääkehoidon saanut ihminen saa tunteen, että kylläisyys tulee nopeammin ja heidän on helpompi tavoitella elintapamuutosta. On tärkeää, että se lisää ihmisessä yleisesti hallinnan tunnetta, mikä onkin keskeisin syy lääkkeen tehoon. Pitää kuitenkin muistaa, että onnistuneeseen lääkehoitoon vaaditaan aina hyvä ammattilaisen seuranta.”
![](https://keventajat.fi/wp-content/uploads/2024/04/laihdutus-1024x726.png)
Mehiläisen datan mukaan vuonna 2023 lääkärikeskusten lääkärit määräsivät noin 10 000 potilaalle ainakin yhden reseptin semaglutidi-lääkettä. Potilaista 70 prosentilla reseptin käyttöaiheena oli lihavuus ja 30 prosentilla diabetes.
Asiantuntijalääkäreiden mukaan lihavuuden lääkehoidossa ollaan vielä alkutaipaleella ja uusia hoitovaihtoehtoja tulee jatkuvasti lisää. Lääkehoidon lisäksi painonhallintaan vaikuttavia työkaluja, kuten erilaisia valmennuksia ruokatottumuksiin, liikuntaan, uneen, päihteiden käyttöön ja psyykkiseen hyvinvointiin liittyen, on hyvin saatavilla.
”Tärkeintä on, ettei syyllistä niitä, jotka ovat kamppailleet lihavuuden kanssa. Pelkillä elintapamuutoksilla voi olla todella vaikea saada pysyviä tuloksia painonlaskuun. Globaali epidemia lihavuudessa on niin laaja, ettei sitä saada hoidettua pelkästään elintapamuutosten avulla, Heikius päättää.
Nainen, kiinnostaako voimaharjoittelu? Poimi personal trainerin vinkit
Yhä useampi keski-ikäinen nainen haluaa nykyään treenata voimaharjoittelua ja osa myös isojen painojen nostamista. Lähes 60 kuntosalia Suomessa pyörittävän Kuntokeskus Liikun tiloissa miesten kanssa samaa tahtia rautaa nostavat naiset ovat nykyään jo enemmän sääntö kuin...Kesä on ihmisen parasta aikaa myös liikuntaharrastuksen aloittamiseen – poimi lääkärin kesäiset liikuntavinkit
Herbalifen tuore kysely osoittaa, että kuusi kymmenestä suomalaisesta tuntee syyllisyyttä siitä, ettei harrasta liikuntaa tarpeeksi. Useimmille motivaation ja ajan puute ovat ratkaisevia tekijöitä. Lääkäri Michael Thorpin mukaan lomalla on hyvää aikaa aloittaa uusia harrastuksia ja...Vähän kaloreita, runsaasti vitamiineja! Kesän sesonkivihannes on todellinen ravinnepommi
Kesän sesonkiherkku, kukkakaali, on todellinen supervihannes! Sen lisäksi, että kukkakaali on kevyttä syötävää, se sisältää monia terveydelle hyödyllisiä ravinteita ja kasviyhdisteitä. Lue, miksi sinunkin kannattaisi lisätä kukkakaali ostoslistallesi! Täynnä ravintolaineita ja kuitua Kukkakaali on erittäin...