Tuore tutkimus: Napostelu ja tunnesyöminen yhteydessä univaikeuksiin

Napostelulla tiedetään olevan negatiivisia vaikutuksia niin hampaiden terveydelle kuin painonhallinnalle. Tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että napostelusta kannattaa luopua myös parempien yöunien toivossa.

Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehdyn tutkimuksen mukaan keski-ikäisten naisten syömiskäyttäytymisellä on nimittäin yhteys univaikeuksiin. Erityisesti napostelu sekä emotionaalinen syöminen olivat yhteydessä lyhyempiin yöuniin ja päiväaikaiseen väsymiseen.

Estrogeenilla osuutta asiaan

Unella on tärkeä merkitys niin fyysiselle kuin psyykkiselle terveydelle. Univaikeudet näyttävät lisääntyvän selvästi vaihdevuosien aikana. Tähän voivat vaikuttaa vaihdevuosien hormonaaliset muutokset, mutta myös elintavat saattavat olla yhteydessä uneen.

On olemassa ristiriitaista tutkimustietoa siitä, aiheuttavatko vaihdevuodet univaikeuksia tai onko niiden esiintyvyys runsaampaa vaihdevuosien eri vaiheissa. Toisaalta myöskään syömiskäyttäytymisen yhteyttä vaihdevuosien aikaiseen unenlaatuun ole juuri tutkittu.

”Koska naissukuhormoni estrogeeni osallistuu kylläisyyden tunteen säätelyyn, saattaa vaihdevuosien aikana tulla muutoksia syömiskäyttäytymiseen, joka voisi heijastua myös unikäyttäytymiseen”, kuvailee Gerontologian tutkimuskeskuksessa työskentelevä väitöskirjatutkija Hannamari Lankila.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia vaihdevuosien ja unikäyttäytymisen yhteyttä. Lisäksi tutkittiin, onko syömiskäyttäytyminen yhteydessä unikäyttäytymiseen. Tutkimuksen aineistona hyödynnettiin laajempaa ERMA-tutkimusta, johon osallistui yli 1000 keskisuomalaista 47—55-vuotiasta naista.

Syömiskäyttäytymisellä parempaa unta

Tutkimuksen osallistujat edustivat kolmea vaihdevuosiryhmää: esivaihdevuodet, vaihdevuosien siirtymävaihe ja vaihdevuodet ohittaneet. Yli 20 prosenttia naisista koki unenlaatunsa huonoksi tai melko huonoksi. Vaihdevuodet ohittanut ryhmä nukkui huonommin verrattuna muihin ryhmiin.

Vaihdevuosistatus ei ollut yhteydessä uneen, kun tulosten analysoinnissa huomioitiin useita muita uneen vaikuttavia tekijöitä mukaan lukien syömiskäyttäytyminen.

”Tulosten perusteella napostelu ja tunnesyöminen olivat yhteydessä siihen, että naisten yöunen pituus oli lyhyempi ja he kokivat itsensä väsyneeksi päiväsaikaan”, kertoo Lankila.

Yhteys unen ja syömiskäyttäytymisen välillä on luultavimmin kaksisuuntainen, joten huono uni voi aiheuttaa epäterveellisempää syömiskäyttäytymistä, ja toisin päin.

Unenlaatu vaikuttaa ihmisen terveyteen

Unen osuus on fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn kannalta niin merkittävä, että se tulisi huomioida terveyskäyttäytymisen osana terveellisen syömisen sekä riittävän fyysisen aktiivisuuden ohessa.

Riittämätön ja huonolaatuinen uni on yhteydessä suoraan tai välillisesti muun muassa tyypin II diabetekseen, ylipainoon, masennukseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin.

”Nämä kaikki ovat länsimaissa yleisiä terveysongelmia. Siksi vaihdevuosien, unen ja syömisen välisiä yhteyksiä on tärkeä tutkia”, Lankila summaa.

LUE MYÖS: Laihdu nukkuessasi – univajeen yhteys painonhallintaan

LUE MYÖS: Liikunta helpottaa vaihdevuosivaivoja

 

  • Ota tämä liike treeniohjelmaasi - ja jalkasi kiittävät!

    Sumokyykky on loistava liike alavartalon lihasten vahvistamiseen. Tämä liike kohdistuu erityisesti etureisiin, pakaroihin, takareisiin ja lähentäjiin - eli toisin sanoen sumokyykky vahvistaa monipuolisesti koko alavartaloa.  Nämä hyödyt saat lisäämällä sumokyykkyjä treeniohjelmaasi: Lähentäjien vahvistaminen: Treenatessa on...
  • Jo yhden yön univaje vaikuttaa kehon stressitasoon - ja stressi voi puolestaan lihottaa

    Univaje lisää stressihormonin määrää verenkierrossa läpi vuorokauden. Stressi voi puolestaan olla syy siihen, miksi paino ei millään putoa. Unettomuus voi olla sekä syy että seuraus sille, että kehomme stressitaso nousee. "Kun keho ja mieli ovat...
  • Lukuisia terveyshyötyjä! Ota kaikki irti syksyn sesonkivihanneksesta

    Pienistä ruusukaaleista on tullut monen ruokaharrastajan suosikki - eikä suotta! Sen lisäksi, että nämä vihreät vihannekset ovat erittäin monikäyttöisiä, ne ovat myös todella terveellisiä. Ruusukaalit ovat erittäin vähäkalorisia mutta sisältävät runsaasti elimistölle tärkeitä ravintoaineita, kuten...

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest