Tutkimus: Jo tämä määrä kananmunia viikossa voi liittyä pienempään Alzheimer-riskiin

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Kananmunat kuuluvat monen suomalaisen aamupalapöytään, mutta niiden hyödyt voivat ulottua kylläisyyden tunteen ja proteiinin saannin lisäksi myös aivoterveyteen.

The Journal of Nutritionissa julkaistun tutkimuksen mukaan kananmunia säännöllisesti syövillä ihmisillä oli pienempi riski sairastua Alzheimerin tautiin kuin niillä, jotka söivät niitä harvoin tai eivät lainkaan.

Yhteys löytyi lähes 40 000 ihmisen aineistosta

Tutkimuksessa analysoitiin lähes 40 000 yhdysvaltalaisen ja kanadalaisen terveystietoja.

Osallistujia seurattiin lähes 15 vuoden ajan, ja tutkimusjakson aikana 2 858 henkilöllä todettiin Alzheimerin tauti.

Tulosten mukaan kananmunien syönti yhdistyi pienempään sairastumisriskiin.

Henkilöillä, jotka söivät kananmunia 1–3 kertaa kuukaudessa, Alzheimerin taudin riski oli 17 prosenttia pienempi kuin niillä, jotka eivät syöneet kananmunia lainkaan.

Kaksi kananmunaa paistumassa pannulla kaasuliedellä.

Niillä, jotka söivät kananmunia 2–4 kertaa viikossa, riski oli 20 prosenttia pienempi.

Suurin hyöty havaittiin henkilöillä, jotka söivät kananmunia yli viisi kertaa viikossa. Heidän riskinsä sairastua Alzheimerin tautiin oli jopa 27 prosenttia pienempi.

Kananmunat ravintoaineet selittävät löydöksen

Tutkimus ei todistanut, että kananmunat suoraan ehkäisisivät Alzheimerin tautia, vaan havaitsi yhteyden kananmunien käytön ja pienemmän sairastumisriskin välillä.

LUE MYÖS: Vain kolme ainesosaa: kahdessa minuutissa valmistuva suklaaherkku sisältää runsaasti proteiinia

Tutkijoiden mukaan selitys voi liittyä kananmunien sisältämiin ravintoaineisiin.

Kananmunat sisältävät muun muassa koliinia, omega-3-rasvahappoja, B12-vitamiinia sekä antioksidantteja, joiden tiedetään tukevan aivojen toimintaa.

Erityisesti koliini on ravintoaine, jolla on tärkeä rooli muistin ja hermoston toiminnan kannalta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Tutkimustulokset eivät ole ainutlaatuisia

Kyse ei ole ensimmäisestä tutkimuksesta, jossa kananmunien syönti on yhdistetty pienempään Alzheimerin taudin riskiin.

Täysjyväleipää, josta viipaloitu kaksi palaa. Toisessa avokadoa ja toisessa kananmunaa.

Vuonna 2024 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että vähintään yhden kananmunan viikossa syöneillä ikääntyneillä oli jopa 47 prosenttia pienempi riski sairastua Alzheimerin tautiin verrattuna niihin, jotka söivät kananmunia harvemmin.

Kananmuna tuo puuroon moneen

Kananmunaa voi hyödyntää myös hieman yllättävällä tavalla, kuten sekoittamalla sen puuron joukkoon.

Kananmuna tekee puurosta pehmeämpää ja lisää sen proteiinipitoisuutta ilman, että maku muuttuu merkittävästi.

Kananmuna lisätään puuroon loppuvaiheessa jatkuvasti sekoittaen, jolloin lopputuloksesta tulee kuohkea eikä muna kokkaroidu.

LUE LISÄÄ: Lisää tätä puuroon – saat helposti proteiinia ja pysyt kylläisenä pidempään

Pelkät kananmunat eivät riitä

Asiantuntijat korostavat, ettei kananmunia pidä nähdä yksittäisenä keinona ehkäistä muistisairauksia.

Käsi rikkoo kananm

Aivoterveyden kannalta tärkeinä pidetään edelleen myös säännöllistä liikuntaa, riittävää unta, sydän- ja verisuoniterveydestä huolehtimista sekä monipuolista ruokavaliota.

Kananmunat voivat kuitenkin olla osa kokonaisuutta, joka tukee aivojen hyvinvointia pitkällä aikavälillä.

Lähde: Women’sHealthMag

  • Kannullinen appelsiinimehua. Vieressä tuoreita appelsiineja.

    Nämä juomat näyttävät sokeripommeilta – mutta ovat yllättävän terveellisiä

    Moni välttelee makeilta maistuvia juomia niiden sokeripitoisuuden vuoksi. Kaikki makeat juomat eivät kuitenkaan ole ravitsemuksellisesti samanarvoisia. Vaikka juoma maistuisi makealta, se voi sisältää myös runsaasti elimistölle hyödyllisiä ravintoaineita, kuten vitamiineja, kivennäisaineita, proteiinia ja antioksidantteja. Seuraavat...
  • Nainen istuu sohvalla ja pitelee vatsaansa.

    Turvottaako? 10 keinoa helpottaa oloa ja vähentää vatsan turvotusta

    Pinkeä vatsa ja tukala olo? Kokeile näitä 10 keinoa, jotka voivat auttaa vähentämään turvotusta ja keventämään oloa. Turvotus on monelle tuttu vaiva. Vatsa tuntuu pinkeältä, olo raskaalta ja joskus myös epämukavalta. Turvotuksen taustalla voi olla...
  • Tuoreita mustikoita kulhossa.

    Mitä kehossasi tapahtuu, jos syöt mustikoita joka päivä?

    Mustikka on suomalainen kesän klassikko, mutta tiesitkö, että sen päivittäisellä syömisellä voi olla yllättävän konkreettisia vaikutuksia terveyteen? Tutkimukset ovat selvittäneet, mitä kehossa tapahtuu, kun mustikka kuuluu päivittäiseen ruokavalioon. Tässä on se, mitä tiedetään. Suolistosi kiittää...

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest

Keski-ikäinen nainen valvoo sängyssä.Mies nukkuu sängyssä ja halaa tyynyä.