Älä yritä laihduttaa lomalla – tee nämä 3 asiaa sen sijaan

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Kesäloma ei ole paras hetki tiukalle dieetille. Sen sijaan kolme yksinkertaista tapaa voivat auttaa pitämään olon kevyenä ja tukemaan painonhallintaa ilman stressiä.

Vaikka kesäloma on monelle vuoden odotetuin hengähdystauko, yllättävän moni lähtee lomalle tavoitteenaan pudottaa painoa, syödä täydellisesti ja pitää tiukasti kiinni arkirutiineista.

Usein lopputulos on kuitenkin päinvastainen, sillä jatkuva kontrolli vie lomasta ilon, ja pienetkin lipsahdukset alkavat tuntua epäonnistumisilta.

Todellisuudessa muutama lomaviikko ei ratkaise painonhallintaa suuntaan tai toiseen.

Pitkäaikaiset elämäntavat merkitsevät paljon enemmän kuin yksittäiset jäätelöt, grillijuhlat tai ravintolaillalliset. Siksi lomalla kannattaa keskittyä asioihin, jotka tukevat hyvinvointia kokonaisvaltaisesti.

1. Pidä keho liikkeessä, mutta unohda suorittaminen

Loma ei tarkoita sitä, että liikunnan pitäisi loppua. Samalla se ei tarkoita myöskään sitä, että jokainen päivä pitäisi täyttää kovatehoisilla harjoituksilla.

Kesäinen maisema, kaksi henkilöä ajaa polkupyörilllä tiellä.

Pyöräily sopii useimmille, myös ylipainoisille ja nivelvaivoista kärsiville.

Kesällä liikuntaa kertyy usein luonnostaan enemmän kuin arjessa. Kävelyretket, uiminen, pyöräily, mökkityöt, puutarhanhoito ja erilaiset kesäaktiviteetit pitävät kehon liikkeessä ilman, että niitä edes ajattelee treeninä.

LUE MYÖS: Korkea verenpaine? Tutkimuksen mukaan nämä liikuntamuodot auttavat eniten

Jos tavallinen kuntosalirutiini jää lomalla vähemmälle, siitä ei tarvitse huolestua.

Tärkeintä on säilyttää aktiivinen elämäntapa ja nauttia liikkumisesta. Liikunta, joka tuntuu mukavalta, tulee tehtyä huomattavasti todennäköisemmin myös loman aikana.

2. Nauti kesän herkuista ilman syyllisyyttä

Kesä tuo mukanaan monia ruokailutilanteita, jotka poikkeavat arjesta. Tarjolla on jäätelöä, uusia perunoita, grilliruokaa, mansikoita ja yhteisiä aterioita ystävien sekä perheen kanssa.

Moni yrittää tasapainoilla nautintojen ja kontrollin välillä niin tiukasti, että ruokailusta tulee stressaavaa. Todellisuudessa yksittäiset herkutteluhetket eivät ratkaise painonhallintaa.

Grilli jossa makkaroita, taustalla mies seisoo.

Sen sijaan kannattaa kiinnittää huomiota kokonaisuuteen. Syö säännöllisesti, kuuntele nälän ja kylläisyyden tunteita sekä nauti ruoasta ilman jatkuvaa kalorien laskemista.

Usein juuri joustava suhtautuminen auttaa välttämään ylilyöntejä paremmin kuin tiukat kiellot.

Kesästä saa ja kuuluu nauttia.

TESTAA RESEPTI: Raparpericrumble ilman voita ja sokeria – ota testiin kesän helpoin herkku

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

3. Hyödynnä loma palautumiseen

Yksi loman suurimmista hyödyistä liittyy asiaan, joka unohtuu helposti painonhallintakeskustelussa: palautumiseen.

Arjen kiire, työpaineet ja jatkuva kuormitus voivat lisätä stressiä, heikentää unen laatua ja lisätä mielitekoja. Loma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tämän kierteen katkaisemiseen.

Nainen makaa kesällä riippukeinussa ja lukee kirjaa.

Riittävä uni, rentoutuminen ja kiireettömät päivät tukevat nimittäin hyvinvointia monella tavalla.

LUE MYÖS: Laihduttaja, muista palautuminen! Riittävä lepo on painonhallinan kulmakivi

Kun stressitasot laskevat, myös omasta terveydestä huolehtiminen tuntuu usein helpommalta.

Moni huomaa loman jälkeen liikkuvansa enemmän, syövänsä tasapainoisemmin ja jaksavansa paremmin ilman, että on edes yrittänyt laihduttaa.

    • Nainen lusikoi jäätelöä purkista.

      Syötkö stressiin? Näillä 11 keinolla voit katkaista kierteen

      Stressisyömistä voi vähentää pienillä arjen keinoilla, jotka auttavat helpottamaan oloa myös ilman ruokaa. Kiireisen päivän jälkeen tekee mieli avata sipsipussi tai hakea pakastimesta jäätelöä. Syöminen tuo hetkeksi hyvän olon, vaikka mielessä pyörivät huolet eivät sillä...
    • Lohi-riisikulho. Kuva: BBC

      Tämä kastike tekee lohesta vastustamattoman hyvää – kokeile helppoa riisikulhoa

      Tämä terveellinen lohikulho valmistuu nopeasti, ja korealainen kastike tuo tuttuun kalaan aivan uudenlaista makua. Kalaa suositellaan syötäväksi kaksi–kolme kertaa viikossa eri kalalajeja vaihdellen. Tuttujen kalakeittojen ja uuniruokien rinnalle kannattaa siksi etsiä uusia suosikkeja, jotka valmistuvat...
    • Pussillinen sipuleita.

      Ota sipulin terveyshyödyt talteen – helppo säilytyskikka pitää sen hyvänä pidempään

      Sipuli tuo arkiruokaan makua ja hyödyllisiä ravintoaineita. Yksinkertainen säilytysvinkki auttaa pitämään sen käyttökelpoisena pidempään. Sipuli kuuluu monen keittiön vakiovarusteisiin. Sitä pilkotaan kastikkeisiin, kuullotetaan keiton pohjaksi ja lisätään salaattiin. Edullisesta kasviksesta saa maun lisäksi hyödyllisiä ravintoaineita....

    Kirjoita haku ja paina Enteriä

    Liity 125 000+ tilaajaamme

    Liity 125 000+ tilaajaamme

    Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

    Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

    Pin It on Pinterest

    Jäätelötötterö, sinistä taivasta vasten.Iloinen nainen rannalla pitää kiinni lierihatustaan.