Liikkujan sudenkuopat – 5 vinkkiä motivaatiovajeen selättämiseen

Hiihtolomakausi suistaa liikkujan helposti pois turvallisesta ja tutusta harjoitusrutiinista. Myös uudenvuodenlupaukset timmistä kesäkropasta alkavat tuntua yhä kaukaisemmilta. Oman osansa motivaatiosta haukkaa sairastelu: keskitalvi on influenssan, vatsataudin ja muiden flunssapöpöjen kulta-aikaa.
– Jos sairastaa, on pakko levätä ja toipua. Mutta muuten loma on huono syy harjoittelurutiinista luopumiseen – päinvastoin, huudahtaa joogahjaaja Paula Solano nettijoogapalvelu Yoogaiasta.
Solanon mukaan usein unohtuu, että loma on erinomaista aikaa treenata ja pitää itsestään huolta. – Lomalle voi kääräistä mukaan joogamaton ja jatkaa omaa harjoitusta vaikkapa netin kautta tai ulkomuistista. Ja usein unohtuu, että pulkkailu tai hiihtokin ovat liikuntaa. Ja etelän lomallakin voi vaikka lenkkeillä tai kävellä, liikkua jopa enemmän kuin loskaisessa ja liukkaassa koto-Suomessa.
Liikuntalopahduksesta huolestuvia lohduttanee tieto, että suurimmalla osalla into harjoitella löytyy taas maaliskuun korvilla.
LUE MYÖS: ÄLÄ SORRU YLEISIIN TEKOSYIHIN! ALOITA LIIKUNTA JO TÄNÄÄN
– Tauon jälkeen auttaa vain liikkeelle lähtö. Se ensimmäinen kerta, kun vetää lenkkarit jalkaan tai rullaa joogamaton auki on aina se vaikein, mutta lupaan, että se helpottaa kyllä, Solano naurahtaa.

5 vinkkiä: Näin selätät motivaatiovajeen

1. Vältä turhia taukoja.

Harjoitusrutiini on vaikea löytää tauon jälkeen.

2. Kokeile lajeja ja etsi sellaisia, mitkä tuntuvat hyvältä.

Jos arki on muutenkin hektistä ja suorituskeskeistä, liikunnan ei tarvitse olla samanlaista hampaat irvessä treenaamista. Etsi liikunnasta vastapainoa ja rauhoittumista kokeilemalla vaikkapa joogaa.

3. Älä vaadi itseltäsi liikaa.

Vähäinenkin treenaaminen on hyvästä. Jos ei loman takia voi treenata vaikkapa kolmea kertaa viikossa, viisi minuuttiakin päivässä riittää. 4. Muistuta itsellesi, miksi liikut. Yksin laihduttaminen tai rantakuntoon pyrkiminen ei usein motivoi pitkällä tähtäimellä. Ajattele, että liikut terveytesi ja oman hyvinvointisi vuoksi.

5. Treenaa kimpassa.

Ystävän kannustus tsemppaa jatkamaan harjoittelua. Mikset haastaisi mukaan treeniin vaikkapa kollegoitasi tai opiskelukavereitasi. Lähde: Joogaohjaaja Paula Solano, nettijoogapalvelu Yoogaia

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest